SAPAn otteet ovat olleet avauspeleissä hitusen ailahtelevia, mutta samalla riittävän tehokkaita täysiin pistepotteihin. Akilles-pelissä joukkue sortui tehottomuuteen hukaten melkoisen määrän loistavia maalipaikkoja, vaikka myös vastustajalla oli toki hetkensä. Nyt valmennuksen toiveena on luultavasti ehjä 90-minuuttinen.
Maakuntapelit palasivat ottelukalenteriin vuosien tauon jälkeen. Kahdesta todellisesta reissupelistä jälkimmäinen osa suoritetaan tänään Päijät-Hämeen reilu 16 000 tuhannen asukkaan Orimattilan kaupunkiin. Tähän reissupelit päättyvät, jos Vantaan Havukoskea ei tähän joukkoon lasketa.
Illan vastustaja Pedot on ehtinyt tahkoamaan pelin verran SAPAa enemmän. Kolmesta matsista joukkue on saanut joka sarakkeeseen merkinnän ollen siis neljässä pisteessä. Viime kaudella orimattilalaiset selviytyivät Nelosessa ensimmäisenä joukkueena kuiville kahden pisteen erolla putoamisviivaan. Seura sai kauden avauksen tiimoilta Palloliitolta 300€ sakot katsomosta tulleiden huuteluiden vuoksi.
SAPAn valmentaja Samuli Jokinen on iloinen omiensa treeni-ilmeeseen tauon aikana. ”Vaikka peleistä on ollut taukoa niin olen tyytyväinen miten ollaan tässä treenattu. Kiva kun pitkästä aikaa päästään taas pelaamaan.”
SAPAn kokoonpano on elänyt hieman sitten Akilles-pelin. Ryhmään palaavat puolustajat Anselmi Henriksson ja Alexey Lazarev sekä keskikenttämiehet Valtteri Frantsi ja Riku Riihioja. Sen sijaan viime matsissa pelanneet Leevi Priha, Jesse Martin, Joseph Johnson ja Juusuf Abdi eivät ole perjantaina mukana. Maalilla on tänään Mikael Biese.
Miesten Kolmoseen viime kauden päätteeksi noussut SAPA-M3 on saanut upean alun: kolmen pelin ja yhtä monen voiton jälkeen SAPA johtaa lohkoa maalieron turvin. Lähin uhkaaja on FC Futura. Eilen kaatui PuiU. SAPA:n maalit viimeistelivät Dominic Savolainen (2 osumaa) ja Henri Unkuri.
SAPA-M3:n seuraava ottelu pelataan viikon päästä sunnuntaina klo 16 Töölön pallokenttä 6:lla, jolloin vastassa on VJS.
2.7 Nelonen Porvoo Porvoon Akilles – SAPA 1-2 (1-1) SAPAn maalit: Muhamed Bade (35. min) ja Juusuf Abdi (56. min.)
Muhamed Bade (kuvassa) vastasi SAPAn ensimmäisestä maalista.
SAPAn miesten edustusjoukkue päätti torstaina hurjat kaksi matsia käsittäneen kevätkierroksen voitokkaasti tuplaten pistemääränsä täyteen kuuteen ennen tästä alkavaa 3 viikon kesätaukoa. Tapahtumarikkaassa jännitysnäytelmässä olisi voinut ketsuppipullo avautua toden teolla, mutta tälläkin kertaa pienin mahdollinen ero riitti täyteen pistepottiin Porvoon sateisella Hamarin kentällä.
SAPAlle ottelu oli ensimmäinen todellinen reissupeli sarjaottelussa viiteen vuoteen, tapausta juhlistettiin tekemällä se tyylillä. Haapaniemen kentältä kurvasi torstai-iltapäivällä joukkueen tilausbussi saapuen Porvoon tuolloin vielä autiolle kentälle sopivasti oikeaan aikaan, eli tunti 15 minuuttia ennen matsin alkua. Myös SAPAn uskollisimmat fanit olivat lähteneet Porvooseen nauttimaan aidosta vieraspelikokemuksesta, ja eivät joutuneet pettymään.
Pelaajista huomaa koronatauon jälkeisen kiiman, sillä taas mentiin aika lailla päästä päähän. Ensimmäisen 20 minuuttisen aikana oli nähty molempien toimesta jo viisi todella hyvää maalipaikkaa, kunnes seuraava jo osui -asialla kotijoukkue.
Henri Storsjö toimitti pallon laidalta maalille, ja SAPA-puolustajan kautta pallo kimposi epäonnekkaasti verkon perukoille, peli oli 1-0 porvoolaisille.
SAPAn vastaus tuli kymmenen minuuttia ennen taukoa. Sheriff Bajo syötti laidalta maalin eteen Muhamed Badelle, joka ei paikastaan erehtynyt ja tilanne tasan 1-1:een. Badella oli tätä ennen parikin erinomaista tilaisuutta maalintekoon, mutta kolmas kerta toden sanoi.
Tässä vaiheessa taivas repesi ja vettä tuli kuin esterin kuuluisasta takapuolesta. Sateen määrä putosi tolkullisiin mittasuhteiseen juuri sopivasti joukkueiden siirryttyä viettämään lyhyttä breikkiä sopuisassa tasatilanteessa raittiiseen ulkoilmaan kentän laidalle.
Daniel Donner palasi SAPAan viisi vuotta kestäneen ulkomaillaolon jälkeen.
Toinen 45-minuuttinen noudatti samaa vauhdikasta linjaa kuin avauspuolikaskin. SAPAlla oli kuitenkin jaksolla joukkueista ehkä hieman enemmän hyviä maalipaikkoja, vaikka Akilleskaan ei jäänyt toki osattomaksi.
SAPA siirtyi ottelussa 2-1 johtoon 55. minuutilla seuraan tällä kaudella tulleen Juusuf Abdin laukomasta vaparista.
Vieraat eivät onnistuneet lisäämään johtoaan, vaikka paikkoja kyllä oli riittämiin. Tämä antoi porvoolaisille vielä mahdollisuuden.
Ote siirtyikin pelin loppupuolella enemmän Akilleksen haltuun, joka loppua kohden painoi raivoisasti päälle. Vielä aivan päätöshetkillä pallo pyöri vaarallisesti SAPAn maalilla, mutta valkopaidat kesti kuin kestikin rynnistyksen.
SAPAlle siis kauden toisesta pelistä yhtä mones voitto, joten sesonki starttasi lennokkaasti.
SAPAssa teki debyyttinsä sarjapelissä Leevi Priha.
Vaikka maaleja ei kolmea enempää nähtykään, näytti peli aika ajoin melkoiselta hurlumhei-peliltä, mihin yhtyy myös SAPAn päävalmentaja Samuli Jokinen.
”Kolmea pistettä haettiin ja kolme pistettä saatiin. Paikka paikoin pelattiin hyvin, maltettiin pitää palloa ja sitä kautta saatiin luotiin hyviä paikkoja. Mutta sitten seuraavalla hetkellä lähdettiin vähän mukaan siihen vastustajan pelitapaan ja roiskimaan sitä palloa. Sitä kautta tuli sellainen hurlumhei-meininki. Ei niin kaunista, mutta joku ehkä tykkää. Kuitenkin oli meiltä parempi kuin avauspeli. Täytyy vielä antaa tunnustusta vastustajan maalivahdille, joka pelasi hyvin”, summasi Jokinen ottelun jälkeen.
Tästä joukkue lähtee kesätauolle, joka on tauko ainoastaan pelien osalta, jotka jatkuvat 3 viikon kuluttua. Treenit pyörivät kuitenkin tästä eteenpäinkin normaalisti.
Seuraava ottelu on jälleen reissupeli, tällä kertaa suunnataan Orimattilaan paikallisen Petojen vieraaksi. Peli pelataan perjantaina 24.7 klo 18.30 alkaen.
SAPAn kokoonpano Akilles-ottelussa: Jere Aho; Bille Siren, Martin Laitinen, Rasmus Helminen, Daniel Canga; Juusuf Abdi, Matias Romppainen (63. Joe Johnson); Sheriff Bajo (77. Alfredo Miguel), Daniel Donner (63. Leevi Priha), Jesse Martin (46. Albian Ibishi); Muhamed Bade (81. Mike Kapilo). Vaihdossa: Mikael Biese.
SAPA-07/vihreä voitti HJK/East keltaisen numeroin 7–2.
SAPA:n joukkueet ovat koronatauon jälkeen viimein päässet tositoimiin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Aikuisten joukkueista ensimmäisenä kautensa korkkasi täksi kaudeksi Kolmoseen noussut SAPA-M3, joka kävi hakemassa vakuuttavan 2–0 vierasvoiton Nastolassa paikallisesta Nopsasta. Myös muut aikuisten joukkueet olivat voittoisia sarja-avauksissaan, kun Vitosen kestomenestyjä SAPA-M2 voitti niin ikään 2–0 lukemin Bolliksella PPV:n, ja Nelosessa SAPA-M1 voitti tiukan väännön jälkeen järvenpääläisen NouLan 1–0.
Junioreista SAPA-04 aloittaa kautensa vasta tällä viikolla torstaina LPS:n vieraana. Ottelusiirtojen takia myös SAPA-06/musta aloittaa pelit vasta ensi viikolla. Joukkue pelasi kuitenkin harjoitusottelun missä kaatui FC Viikingit Vuosaaressa 4-1. SAPA-06/Vihreä avasi kautensa niinikään Viikinkejä vastaan 8v8-sarjassa, tuloksena kylmää kyytiä 0-5 tappion myötä. SAPA-07/musta kävi sarja-avauksessaan vierailulla Loviisassa paikallisen FC Loviisan vieraana, eikä jättänyt isännilleen juuri sanansijaa, vaan korjasi voiton kotiin 13–2 lukemin. Saman ikäluokan toinen joukkue, SAPA-07/Vihreä, on ehtinyt pelaamaan jo kaksi varsin maalirikasta ottelua, kun ensin pisteet tasattiin PPJ/Valkoisen kanssa lukemin 8-8, ja sen jälkeen napattiin voitto HJK/Eastista luvuin 7-2. SAPA-09 joukkue kärsi avausottelussaan kirvelevän tappion KulPSille, kun puoliaikajohto kääntyi toisella puoliajalla 5–3 tappiolukemiksi. SAPA-10 ikäluokka on ehtinyt pelaamaan jo kaksi ottelua. Ensimmäisessä pelissä pojilla oli vielä vähän kuvioiden kanssa hakemista, ja KontU olikin luvuin 10–4 vahvempi. Toisessa ottelussa peli-ilme oli jo huomattavasti pirteämpi, ja LPS kaatui luvuin 7–2.
Seuran nuorimmat ikäluokat, eli SAPA-12/13 sekä SAPA-14/15 eivät vielä osallistu sarjamuotoisiin kilpailuihin, vaan pelaavat pelkästään yksittäisiä otteluita.
SAPA:n joukkueiden seuraavien viikkojen ottelut:
SAPA-M3:
27.6. KoiPS – SAPA klo 13.00 Havukosken TN
3.7. SAPA – PuiU klo 19.15 Töölön PK 6
SAPA-M1:
2.7. Akilles – SAPA klo 19.30 Hamarin N
SAPA-M2:
23.6. SAPA – HIFK/4 klo 20.15 Töölön PK 6
30.6. Strikers/Bertil – SAPA klo 18.30 Kartano TN
SAPA-04:
25.6. LPS – SAPA klo 21.00 Laajasalo TN
2.7. SAPA – Halku klo 20.30 Töölö PK 6
SAPA-06:
25.6 PuiU/valkoinen – SAPA/Vihreä klo 18.00 Kivikko TN
29.6. IHK/Keltainen – SAPA/Vihreä klo 18.15 Hakunilan UP
5.7. SAPA/Musta – HJK/West klo 13.30 Töölön PK 6
SAPA-07:
26.6. SAPA/Musta – TuPS/KP-75 klo 18.40 Koskelantie TN
30.6. Gnistan/Sininen – SAPA/Musta klo 18.00 Pirkkolan Liikuntapuisto