Tekijä: Timo E

  • Edustusjoukkue menetti viime minuuteilla voiton – MPS/Old Stars lopussa tasoihin

    Edustusjoukkue menetti viime minuuteilla voiton – MPS/Old Stars lopussa tasoihin

     

     

     

     

     

     

     

     

    18.6
    Talin nurmi
    4.divisioona
    SAPA – MPS/Old Stars 1-1 (1-0)
    SAPAn maali: Christoffer MacDonald-Thomé (20. min.)

    SAPAn edustusjoukkue oli jo kiinni kolmessa sarjapisteessä, kunnes vastustaja pääsi tasoittamaan juuri pelikellon näyttäessä täyttä aikaa. Näin pisteet tasattiin maanantaina Talissa pelatussa ottelussa MPS/Old Starsia vastaan lukemin 1-1.

    SAPAn voitti viime kierroksella toista kertaa tällä kaudella, mutta kuitenkin ensi kertaa niin, että se näkyy sarjataulukon voittosarakkeessa, sillä PKP luopui sarjasta. Pitkään näytti siltä, että näinkö pisteet lipuvat jälleen savannalaisille. Ottelun lopun SAPA pelasi kuitenkin huolimattomasti, ja päästi keltapaidat loppukirissään tasoihin.

    Ottelun avausmaali syntyi 20 minuutin kohdalla. SAPAn Sami Helppi laittoi keskiviivalta pitkän pallon  kohti maalia. Pelivälineeseen pääsi Christoffer MacDonald-Thomé, joka laittoi ennen maalivahdin väliin tuloa pienen näpyn itselleen ja tuikkasi tämän jälkeen pallon tyhjään rysään, 1-0.

    Se jäi avauspuoliajan ainokaiseksi, vaikka molemmilla oli lisäksi vielä parisen vaarallista maalipaikkaa.

    Päätösjaksolla SAPAn olisi pitänyt oikeastaan olla jo useammankin maalin johdossa, mutta joukkue ei saanut lukuisista yrityksistä huolimatta palloa millään sisään. MPS:n oikeastaan ainoaksi tilanteeksi ennen tasoitusmaalia jäi veto lähietäisyydeltä, joka osui ylärimaan.

    Lopussa MPS yritti vimmatusti ja löysi lopulta isäntien puolustuksesta aukon kellon näyttäessä jo pian 90. minuuttia. Pallonmenetyksen jälkeen peliväline pelattiin laitaan, syöttö keskelle, josta löytyi vapaaksi jäänyt Roni Metsänkivi. Hän laukoi nopeasti kuudentoista alueen rajalta alakulmaan ja peli oli tasan 1-1.

    Katastrofin ainekset olivat ilmassa, kun vieraiden Joonas Prami puski kulmapotkusta vielä aivan lopussa ylärimaan, mutta tästä SAPA selvisi onneksi säikähdyksellä.

    SAPA menetti miltei koko toisen puoliajan näpeissään olleen pelin ja joutui tyytymään Talissa lopulta tasapeliin.

    ”Pelaaminen oli jotenkin sekavaa koko ottelun ajan, saattoi johtua siitä, että kyseessä oli ensimmäinen peli nurmella. Ja varsinkin, kun vastustaja pyrki ylittämään keskiviivan todella nopeasti, oli kontrolloituja hyökkäyksiä molemmilla todella vähän. Lisäksi johtoasemassa pelaaminen oli kuritonta ja huolimatonta, liikaa huonoja ratkaisuja vääriissä paikoissa. Positiivista oli kuitenkin se, että luotiin paljon hyviä aihioita, joista olisi hieman paremmalla viimeisellä suorituksella syntynyt erinomainen maalipaikka”, valmentaja Tuomo Känsäkoski sanoi.

    Kevätkierros paketoidaan ensi viikon torstaina, tuolloin vastassa on Töölön Vesa. Peli potkaistaan käyntiin Käpylän nurmella klo 18.

    SAPAn kokoonpano MPS/Old Stars-ottelussa: Mikael Biese; Rasmus Helminen, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Riku Riihioja, Valtteri Entola, Petteri Kölli (63. Kimmo Hyttinen), Sami Laine (83. Albian Ibishi), Kalle Vanhatalo, Markus Vanninen (51. Julius Kukkonen), Christoffer MacDonald-Thomé

  • Vihdoin voitto! – KäPa/NoLe kaatui komeasti 4-1

    Vihdoin voitto! – KäPa/NoLe kaatui komeasti 4-1

     

     

     

     

     

     

     

     

    14.6
    4.divisioona
    Pallokenttä 6
    SAPA – KäPa/NoLe 4-1 (2-0)
    SAPAn maalit: Petteri Kölli 2 (15. min. ja 52. min.), Christoffer MacDonald-Thomé (17. min.) ja Sami Laine (60. min.)

    Pitkään siinä meni. PKP:n luovuttua sarjasta ensimmäistä tuloksiiin laskettua voittoa sai SAPA odottaa kesäkuun puoliväliin. KäPa/NoLe kaatui torstaina Bolliksella komeasti lukemin 4-1. Petteri Kölli oli oivassa vireessä hänen tehtyä savannalaisten kaksi osumaa.

    Ennen torstaita vihreäpaidoilla oli saaliina vain yksi ainoa piste. Mutta jo ennen ottelua oli aistittavissa, että joukkue halusi nyt ehdottomasti alkaa kääntämään kurssia suotuisampaan suuntaan. Pitkästä aikaa SAPAn kokoonpanossa alkoi olla ruuhkaa, joten kaikki oli siltäkin osin kunnossa tätä tarkoitusperää silmälläpitäen.

    SAPA saikin hyvän startin ottelulle, kun 17 minuutin jälkeen vastustajan maaliverkko oli soinut jo kahteen otteeseen. Ensin vartin kohdalla Petteri Kölli pääsi keskeltä viimeistelemään rauhallisesti alakulmaan.

    Ja vain pari minuuttia tämän perään Kalle Vanhatalo pääsi nostamaan pallon maalille, josta Christoffer MacDonald-Thomé veti kääntölaukauksella pelivälineen verkon perukoille ja tilanteeksi 2-0.

    Tämä jäi myös taukolukemiksi, vaikka ensimmäistä kertaa SAPAn maalia tällä kaudella vartioinut kakkosjoukkueen Karri Salo joutuikin kertaalleen torjumaan vaarallisen vedon läheltä. Salo esiintyi muutoinkin läpi illan erinomaisesti.

    Toisen puoliajan alussa SAPAn ajatukset olivat tainneet jäädä vielä tauon viettoon, sillä KäPan 2-1 kavennus syntyi aivan päätösjakson alkuhetkillä

    SAPA ei tästä kuitenkaan sen enempää hätkähtänyt. 3-1 maali tuli heti 52 minuutin kohdalla. Pelattiin korkea pallo, jota ei vastustaja kyennyt katkaisemaan, ja Kölli onnistui nostamaan puskemalla pelivälineen maalivahdin yli.

    Köllin lisäksi myös keskikenttäpelaaja Sami Laine avasi maalihanat SAPAn paidassa tekemällä MacDonald-Thomén syötöstä 60. minuutilla jo ratkaisevan tuntuisen 4-1 osuman.

    Loppupelin vihreät pelasivat viisaasti ja mitään hätää ei joukkueella enää ollut. Lisäosumatkin olivat SAPAlla vielä lähellä. Voitto oli näin tosiasia.

    Olemme nyt lähellä sitä mitä osataan, ja tehtiin perusasiat paremmin kuin aikaisemmin. Alusta asti oli hyvää aktiivisuutta, jota runsas pelaajien määrä auttoi myös tänään”, SAPAn valmentaja Samuli Jokinen sanoi.

    Sarjasijoitus pysyy voitosta huolimatta staattisena, eli viimeisenä. Seuraavaksi vastaan asettuu ensi maanantaina MPS/Old Stars ottelun pyörähtäessä käyntiin Talin kakkosnurmella klo 19.30.

    SAPAn kokoonpano KäPa/NoLe-ottelussa. Karri Salo; Rasmus Helminen (46. Anselmi Henriksson), Mikko Nieminen, Sami Helppi, Kalle Vanhatalo, Riku Riihioja, Valtteri Entola (81. Sami Johansson), Markus Vanninen (65. Julius Kukkonen), Sami Laine, Petteri Kölli (71. Kimmo Hyttinen), Christoffer MacDonald-Thomé (65. Albian Ibishi)

    SAPAn loput kevätkierrokesen ottelut:

    SAPA – MPS/Old Stars   Talin nurmi 2       ma 18.6 klo 19.30
    Töölön Vesa – SAPA       Käpylän nurmi 2 to 28.6 klo 18

  • Edustusjoukkueen synkkä alkukausi jatkuu – SUMU/sob 2-1 voittoon

    Edustusjoukkueen synkkä alkukausi jatkuu – SUMU/sob 2-1 voittoon

     

     

     

     

     

     

     

    9.6
    4 .divisioona
    Myllypuro
    SUMU/sob – SAPA 2-1 (0-0)
    SAPAn maali: Julius Kukkonen (90. min.)

    SAPAn edustusjoukkueen sysimusta alkukausi sai lauantaina jumbopelissä jatkoa, kun se hävisi lauantaina jo kuudennen kerran seitsemästä ottelusta. Myllypuron Pallomyllyssä pelatussa kamppailussa mentiin maalittomassa tilanteessa aina 79. minuutille asti, kunnes SUMU/sob iski pikavauhtia pari maalia eikä vihreäpaidat tästä toipunut, vaikka lopussa joukkue kävikin erittäin lähellä vielä tasoitusta.

    Savannalaisten saldo ennen ottelua oli karu, sillä koossa oli kuuden pelin jälkeen ainoastaan yksi piste. Kuitenkin ottelut ovat olleet yhtä lukuunottamatta kaikki tasaisia, kuten oli lauantaipäivän jumbokamppailukin SUMU/sob:ia vastaan. Peli kääntyi kuitenkin harmittavasti jälleen niin kovin tutusti vastustajalle.

    Ensimmäinen puoliaika mentiin valkopaitaisen kotijoukkueen hienoisessa hallinnassa.

    SAPAn maalivahti John Stolpe pääsi pari kertaa maalillaan kunnolla tositoimiin. Ensimmäisessä hän torjui SUMUn pelaajan tykityksen reilusta 20 metristä , ja vielä ennen taukoa ”Johnnyn” loistopelastus piti pelin maalittomana.

    SAPAllakin oli paikkansa, mutta varsinaisesti kunnollisia laukauksia ei se maalia kohti saanut aikaan.

    Tylsähkön ja kävelyvauhtisen avausjakson jälkeen meno ei liiemmin jälkimmäisenkään alkupuolella parantunut

    Ennen lopun maaleja kuitenkin molemmat kävivät lähellä. 56. minuutilla SAPAn Petteri Kölli pääsi vetämään boksin sisältä, SUMUn molarin vedettyä kuitenkin pitemmän korren. Ja 73 minuutin kohdalla SUMU pääsi pelaamaan pallon maalin eteen, mutta vieraat selvisivät tästä todellisesta vaaranpaikasta säikähdyksellä. Myös SAPAn Anselmi Henrikssonille siunaantui erinomainen tilaisuus, mutta maalia ei tästäkään syntynyt. 

    Mutta seuraavasta ei sitten enää. 79. minuutilla pallonmenetyksen jälkeen tuli nopea SUMU-hyökkäys. Ensimmäisen kudin Stolpe torjui, mutta jatkopallo painui verkon perukoille, 1-0.

    Ja lisää seurasi kolme minuuttia myöhemmin, kun vihreäpaitojen puolustus ei ollut toipunut edellisestä keskittymisen herpaannuttua. SUMUn pelaaja pääsi terävän hyökkäyksen päätteeksi läpi, ja laukauksessa Stolpe maalillaan vailla mahdollisuuksia ja peli oli 2-0.

    Julius Kukkonen kavensi vielä lisäajan alkaessa 2-1:een, ja SAPAn Mikko Merikarille avautui vielä aivan päätöshetkillä keskeltä erinomainen tilaisuuus tasoitukseen. Kauden toisen pelinsä pelannut ”Merkkari” taisi hiukan itsekin hämmentyä hänelle yllättäen avautuneesta avopaikasta ja veto lopulta huonommalla jalallaan meni niukasti ohi maalin.

    Tulokseksi jäi näin kauden kuudes tappio ja joukkue jatkaa kauttaan jumbosijalla yhdellä pistellä.

    ”Tehdään tällä hetkellä asioita liian näennäisesti, ollaan puolustavinamme ja ollaan hyökkäävinämme. Koska vastassa oli voitettavissa oleva joukkue, niin onhan se aika tyhmää hävitä”, harmitteli SAPAn valmentaja Samuli Jokinen pelin jälkeen.

    Avausvoitto on tähtäimessä seuraavaksi ensi torstaina KäPa/Nole:a vastaan. Ottelu Bollis 6:lla käynnistyy klo 20.15.

    SAPAn kokoonpano SUMU/sob-ottelussa: John Stolpe; Kalle Vanhatalo, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Rasmus Helminen, Sami Laine, Tuomo Känsäkoski (46. Julius Kukkonen), Markus Vanninen, Anselmi Henriksson, Petteri Kölli (74. Mikko Merikari), Albian Ibishi (60. Kimmo Hyttinen). Vaihdossa: Sami Johansson

    SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:

    SAPA – KäPa/Nole          Pallokenttä 6      to 14.6 klo 20.15
    SAPA – MPS/Old Stars   Talin nurmi 2       ma 18.6 klo 19.15
    Töölön Vesa – SAPA       Käpylän nurmi 2 to 28.6 klo 18

  • Edustusjoukkue haki viime hetken tasoituksella kauden avauspisteen

    Edustusjoukkue haki viime hetken tasoituksella kauden avauspisteen

     

     

     

     

     

     

     

     

    30.5
    4.divisioona
    Pallokenttä 6
    SAPA – FC POHU/IPU 2-2 (0-0)
    SAPAn maalit: Kalle Vanhatalo (68. min) ja Patrick Semangania (90. min.)

    SAPAn edustusjoukkue saalisti kauden avauspisteen taisteltuaan 2-2 tasapelin keskiviikkona Bolliksella FC POHU/IPU:a vastaan.

    SAPA joutui lukuisten poissaolojen vuoksi pelaamaan erittäin kapealla ryhmällä. Oliko se enemmänkin syy kuin seuraus, mutta joukkue pelasi kurinalaisimman pelinsä tällä kaudella. Vastassa oli vielä ilman pistemenetyksiä ollut ulkomaalaisista pelaajista koostuva FC POHU/IPU.

    Lähinnä ohimennen lämmittelyt suorittaneet vieraat ottivat pallonhallinnan enemmän haltuunsa, mutta alussa ei maalipaikoille kumpikaan päässyt. 25. minuutilla SAPAn Sami Helppi oli laittaa sivuvaparin yllättäen sisään, mutta pallo osui leijana ainoastaan ylärimaan.

    Vakuuttavasti läpi ottelun pelannut SAPA-vahti Mikael Biese joutui reilu puolen tunnin jälkeen kunnolla torjuntatöihin hänen pelastettua loistopaikasta tulleen valkopaidan kudin.

    Savannalaiset saivat vielä ennen taukoa yhden tilanteen, joka avautui Petteri Köllin laukauksesta kimmonneena Albian Ibishille. Hänen avausmaalinsa vihreäpaidoissa antoi kuitenkin odottaa vielä itseään.

    Isännät vaihtoivat ottelun kahdesta vaihdosta ensimmäisen tauolla, kun irti pääsi Markus Vannisen tilalle SAPAn kakkosjoukkueen pelaajavalmentaja Kimmo Hyttinen, joka tuli peliin hätäavuksi.

    Toisen jakson alkajaisiksi POHU sai järjestettyä vaaranpaikan, mutta verkko heilui onnneksi vain sivupuolelta.

    58 minuutin kohdalla ottelussa hyvin puolustanut SAPA ei onnistunut peittämään reilusta kahdestakymmenestä metristä lähtenyttä hurjaa vetoa, joka painui suoraan vasempaan yläpömpeliin, johon Biese oli maalillaan voimaton, 0-1

    SAPAn vastaus tuli kymmenen minuuttia myöhemmin. Hyttinen ampui vaparin, veskari ei saanut pelivälinettä käsiinsä, ja Kalle Vanhatalo oli maalin edessä kärppänä paikalla tasoittaen pelin 1-1:een.

    Dramatiikkaa, sitä saatiin ottelun lopussa. 85. minuutilla tuli POHU-pelaajalta keskitys kaukaa takatolpan tuntumaan ja pusku löysi tiensä maaliin,1-2.

    Juuri kun vihreiden leirissä joku saattoi jo luulla, että näinkö tämäkin ilta päättyy jo liian tutuksi tulleella tavalla, oli pelaajat kentällä kuitenkin selkeästi eri mieltä. Tuore vahvistus Valtteri Entola syötti pystyyn väkivahvalle Patrick Semanganialle, joka pääsi keskeltä kuljettamaan ja laukoi riemukkaan tasoituksen juuri kun pelikello oli täyttymässä. Näin SAPAn pistetili karttui pyöreästä nollasta pinnan vferran.

    Vaikka yksi piste on vähemmän kuin kolme pistettä, tällä pelaajamäärällä tämä oli mielestäni erinomainen suoritus. Pelattiin kurinalaisempi peli kuin aikaisemmin. Virheitäkin toki tuli, mutta kaikille sattuu niitä. Kun saadaan taas enemmän pelaajia, en näe syytä miksei pystyttäisi voittamaan tässä sarjassa kenet tahansa”, SAPAn valmentaja Samuli Jokinen sanoi.

    Seuraavaksi pelataan ensi viikon lauantaina. Tuolloin vastaan tulee Myllypuron Pallomyllyssä vielä pisteittä oleva SUMU/sob, peli käynnistyy klo 14.

    SAPAn kokoonpano FC POHU/IPU-ottelussa: Mikael Biese; Rasmus Helminen, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Kalle Vanhatalo, Riku Riihioja, Valtteri Entola, Markus Vanninen (46. Kimmo Hyttinen), Patrick Semangania (90. Tuomo Känsäkoski), Petteri Kölli, Albian Ibishi

    SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:

    SUMU/sob – SAPA          Pallomylly         la 9.6 klo 14
    SAPA – KäPa/Nole          Pallokenttä 6     to 14.6 klo 20.15
    SAPA – MPS/Old Stars   Talin nurmi 2       ma 18.6 klo 19.15
    Töölön Vesa – SAPA       Käpylän nurmi 2 to 28.6 klo 18

Scroll Up