Tekijä: Timo E

  • Atlantis/Akatemia liian kova pala purtavaksi – edustus jäi Kontulassa maaleitta

    Atlantis/Akatemia liian kova pala purtavaksi – edustus jäi Kontulassa maaleitta

     

     

     

     

     

     

     

     

    15.8
    4. divisioona
    Kontula
    Atlantis/Akatemia – SAPA 3-0 (2-0)

    Atlantis/Akatemia ei ollut yllätettävissä vielä keskiviikkonakaan, vaan jatkaa yhä ilman pistemenetyksiä. Hyvä taistelu ei riittänyt, kun SAPAn edustusjoukkue hävisi Kontulan tekonurmella pelatun ottelun maalein 3-0.

    Edellisessä joukkueiden välisessä pelissä toukokuussa Atlantis oli täysin ylivoimainen kaataen savannalaiset suvereenisti 7-2 ottelun ollessa käytännössä selvä jo avusjakson jälkeen. Tällä kertaa peli oli huomattavasti tasaisempi, mutta pisteille asti oli keskiviikkona liikaa matkaa.

    SAPA sai otteluun startin mitä ei missään tapauksessa olisi pitänyt tämän tasoista vastustajaa vastaan tulla. 12. minuutilla hölmö rike rankkarialueella johti pilkkuun ja 1-0 johtomaaliin.

    Lisää vaikeuksia tuli 24 minuutin kohdalla. Kulmalta tuli syöttö maalin edustalle, johon SAPA-puolustus pääsi jalkoineen väliin, mutta Atlantis-peluri pääsi vetämään irtopallon suoraan ykkösellä sisään, 2-0.

    Vaikka pallo olikin luonnollisesti selkeästi enemmän punaisten hallussa, oli myös vierailla omat hetkensä. Kulmapotkusta peliväline pyöri jo muutaman metrin päässä maalista, mutta kukaan ei SAPAn pelaajista ollut survomassa sitä oikeassa paikassa oikeaan aikaan sisään, joten kavennus jäi haaveen tasolle.

    Toisella puoliajalla peli oli ensimmäisen tapaan vauhdikasta ja kiihkeää eikä kovia otteitakaan tarvittaessa tai myöskään tarpeettomasti säästelty.

    SAPAn maalia vartioinut John Stolpe piti päätösjakson alussa loistotorjunnallaan joukkueen pelissä mukana.

    Myöskään vieraiden kavennus ei ollut vähän myöhemmin kaukana, kun hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle tulleella Markus Vannisella oli paikka niitata pallo keskeltä sisään, mutta veto lähti epäonnekseen taivaan tuuliin.

    78. minuutilla kotijoukkue ratkaisi sitten pelin lopullisesti iskemällä 3-0 osuman Atlantis-pelurin päästessä SAPAn pallonmenetyksen jälkeen laukomaan pallon boksin sisältä tulisesti takanurkkaan.

    Lopussa SAPAn Riku Riihioja loukkasi kyynärpäänsä ja joutui jättämään kentän. Vamman vakavuudesta ei vielä ole tarkempaa tietoa.

    Pisteet kuitenkin Atlantikselle. Vihreäpaidat ovat sarjassa juuri viivan yläpuolella kymmenentenä, mutta joukkue on syyskierroksella kohdannut jo lohkon kaksi kärkiryhmää, joten ohjelma helpottuu siltä osin.

    Seuraava peli on vuorossa ensi maanantaina. Pihlajamäessä vastaan asettuu myöhään, vasta klo 21 alkavassa ottelussa PK-35/2.

    SAPAn kokoonpano Atlantis/Akatemia-ottelussa: John Stolpe; Anselmi Henriksson, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Tuomo Känsäkoski (46. Kalle Vanhatalo), Riku Riihioja (88. Jari Mustonen), Valtteri Entola, Sami Laine, Patrick Semangania (61. Markus Vanninen), Petteri Entola, Christoffer MacDonald-Thomé. Vaihdossa: Manu Taavitsainen

    SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

    PK-35/2 – SAPA                   Pihlajamäki tn ma 20.8 klo 21
    SAPA – HPS/2                     Pirkkola tn       ke 29.8 klo 20.15
    FC POHU/IPU – SAPA        Talin halli          ke 5.9 klo 20.20
    SAPA – SUMU/sob              Bollis 6             ti 11.9 klo 20.15
    KäPa/NoLe – SAPA             Brahen kenttä   to 20.9 klo 20.15
    MPS/Old Stars – SAPA       Tapanilan tn      pe 28.9 klo 19.30
    SAPA – Töölön Vesa           Bollis 6             ke 3.10 klo 18

  • Edustusjoukkue pusersi Talissa hienon voiton

    Edustusjoukkue pusersi Talissa hienon voiton

     

     

     

     

     

     

     

     

    7.8
    4.divisioona
    Tali
    SAPA – PPJ/Ruoholahti 2-0 (0-0)
    SAPAn maalit: Mikko Nieminen (70. min. rp.) ja Patrick Semangania (88. min.)

    SAPAn edustusjoukkue pelasi syyskierroksen toisen ottelunsa tiistaina Talissa. Maalittomana mentiin aina 70. minuutille saakka, kunnes Mikko Nieminen vei savannalaiset rankkarista johtoon. 2-0 maalista vastasi Patrick Semangania lopun huikealla osumalla.

    Liekö kuuma keli ollut osasyyllisenä siinä, että avausjakso oli tempoltaan todella verkkainen eikä maalintekosektorille näyttänyt olevan kummallakaan sen kummempaa hinkua. Maalipaikkoja SAPAlla ei ollut ensimmäisen puolikkaan aikana oikeastaan ainuttakaan.

    Oranssipaidoillekin siunaantui vain yksi todella hyvä tekoyritys, kun 43. minuutilla lyhyenä annetun kulman päätteeksi tuli vaarallinen kuti, joka oli jo menossa vastustamattomasti alakulmaan. SAPAn puolustaja pääsi kuitenkin väliin ja seurauksena tästä vain kulmapotku.

    Toisen puoliajan alkuminuuteilla PPJ-peluri pääsi nokikkain SAPA-vahti Mikael Biesen kanssa, ”Miksu” veti tilanteessa kuitenkin pitemmän korren torjuen hienosti.

    55 minuutin kohdalla takaiskumaali oli jälleen hilkulla puolittaisesta läpiajosta, mutta tällä kertaa tolppa pelasti isännät.

    SAPAn ensimmäistä kunnollista maalipaikkaa saatiin odotella jokunen tovi, eli aina 70. minuutille saakka. Sami Laine syötti pystyyn Valtteri Entolalle, jota rikottiin rankkarialueella pilkun arvoisesti. Mikko Nieminen asettui sitä ampumaan eikä joukkueen kapteeni erehtynyt tälläkään kertaa, 1-0.

    Vastustaja alkoi loppua kohti selvästi väsyä, ja sen hyökkäykset eivät olleet enää niin teräviä. Sitä vastoin savannalaiset saivat maalista vain lisää virtaa. Christoffer MacDonald-Thomé pääsi yrittämään hieman myöhemmin 8 metristä, mutta laukaus torjuttiin.

    88. minuutilla syntyi lopullinen ratkaisu. Pitkän syöttöketjun päätteeksi SAPAn Entola syötti Patrick Semanganialle. ”Pate” tuli väkevästi kohti maalia ja hyökkääjä sijoitti millintarkasti pelivälineen takakulmaan, 2-0.

    Tämä takasi riemukkaan voiton, jolla SAPA paransi hiukan asemia sarjan tyvipäässä sijoituksen ollen nyt yhdeksäs.

    Ensimmäinen jakso toteutettiin hyvin meidän pelisuunnitelmaa ja puolustettiin kurinalaisesti. Vastustaja alkoi loppua kohti hieman väsähtämään. Miksu otti tarvittavat torjunnat, ja meillä oli malttia hyydyttää vastustajan peli. Enkä ole varma onko SAPA tehnyt ikinä niin hienoa maalia kuin oli tänään  toinen maali”, sanoi SAPAn valmentaja Samuli Jokinen pelin jälkeen.

    Seuraavaksi haaste kovenee, kun vastaan tulee Atlantis/Akatemia, joka ei ole menettänyt vielä tällä kaudella pistettäkään. Ottelu alkaa ensi keskiviikkona Kontulan tekonurmella klo 20.15.

    SAPAn kokoonpano PPJ/Ruoholahti-ottelussa: Mikael Biese; Anselmi Henriksson, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Tuomo Känsäkoski (46. Kalle Vanhatalo), Riku Riihioja, Petteri Kölli, Sami Laine, Valtteri Entola, Albian Ibishi (65. Patrick Semangania), Christoffer MacDonald-Thomé (83. Markus Vanninen)

  • Edustusjoukkueelle tappiollinen syyskauden avaus – Finnkurd niukasti parempi

    Edustusjoukkueelle tappiollinen syyskauden avaus – Finnkurd niukasti parempi

     

     

     

     

     

     

     

    30.7
    4.divisioona
    Pirkkola
    SAPA – FC Finnkurd 1-2 (0-1)
    SAPAn maali: Christoffer MacDonald-Thomé (74. min.)

    SAPAn edustusjoukkue aloitti syyskierroksensa maanantaina tappiolla Pirkkolan tekonurmella. Christoffer MacDonald-Thomé onnistui kaventamaan toisella puoliajalla, mutta pisteet jäivät ulkomaalaisryhmä Finnkurdille, joka voitti ottelun maalein 2-1.

    Oli aika palata tositoimiin reilun kuukauden mittaiselta kesätauolta, kun maanantaina oli edessä sarjan kovimpia haasteita savannalaisten kohdatessa lohkon toista sijaa pitävän FC Finnkurdin, jolle se oli hävinnyt katkerasti loppuminuuttien maalilla kauden avausottelun.

    Ottelun ensimmäinen tilanne avautui jo aivan ensiminuuteilla, mutta Finnkurdin hyökkääjä ei onnistunut hyvästä paikasta laukomaan maalipuiden väliin.

    Molemmilla oli ennen avausmaalia parisen paikkaa, mutta tasainen ensimmäinen jakso oli edennyt 40. minuutille, kun Finnkurd pääsi iskemään ensimmäisenä pallon verkoon. Vieraiden peluri sai pallon ja syötti väliin, SAPAn puolustus ei saanut pelivälinettä siivottua, ja Abasi Bachun veto keskeltä upposi isäntien maalia vartioineen John Stolpen selän taakse, 0-1. Se jäi myös taukolukemiksi.

    Toinen puoliaika oli avausjaksoa rikkonaisempi ja kuumempi muunkin kuin lämpötilan suhteen. Taistelu oli tiukkaa, mutta varsinaisia maalipaikkoja ei toisen puolikkaan alkupuolella juuri syntynyt.

    SAPAn Rasmus Helminen koki kovia häneen kohdistuneen kovan taklauksen seurauksena ja hän tuli rajusti niskoilleen tekonurmen pintaan vastustajan pelurin jääden tästä tyystin ilman rangaistusta, vaikka pallo ei ollut lähelläkään. ”Rasse” tuli takaisin kentälle, mutta ei kyennyt olemaan kuin hetken ja joutui tulemaan niskaa pidellen vaihtoon. Myöhemmin Patrick Semangania sai pahan krampin ja hänkin joutui jättämään pelin kesken.

    69. minuutilla Finnkurd laittoi korkean pallon omalta kenttäpuoliskolta ja peliväline pääsi pomppaamaan yli SAPAn puolustuksen. Stolpe tuli maaliltaan pitkälle vastaan, ja pienten kommunikaatiovaikeuksien jälkeen vieraiden Manshum Yildizaydin livahti taustalta lopulta vetämään pallon tyhjiin ja peli oli 0-2.

    Savannalaiset eivät olleet kuitenkaan vielä luovuttanut. Vain 5 minuuttia myöhemmin Christoffer MacDonald-Thomén unelmalaukaus kaukaa alakulmaan ohitti SAPAssakin muutama vuosi sitten pelanneen Nana Bonsun, ja vihreäpaidat olivat taas enää maalin päässä, 1-2.

    Kotijoukkue yritti vielä vimmatusti tulla rinnalle, ja kertaalleen pallo oli jo maaliviivoilla, mutta SAPA ei lopulta tasoitusaikeessaan onnistunut. Tulokseksi jäi siis sama kuin kauden avauksessa.

    Taas oli hieman samanlainen peli kuin koko kauden. Meillä on ollut avaimet 3 pisteeseen, mutta jostain syystä ei haluta voittaa. Positiivista kuitenkin on, vaikka tilastoja ei olekkaan olemassa, että peli pyöri heidän päädyssä. Huolellisuus ja väärät ratkaisut ratkaisevissa paikoissa olivat tänään jälleen riesana. Nyt kuitenkin ehditään tästä palautumaan ja harjoittelemaan kunnolla, joten kaiken pitäisi olla taas kunnossa seuraavaan peliin mennessä”, sanoi SAPAn valmentaja Samuli Jokinen.

    SAPAn seuraava ottelu pelataan ensi tiistaina Talin nurmella, jolloin vastaan asettuu PPJ/Ruoholahti. Ottelu käynnistyy klo 19.15.

    SAPAN kokoonpano FC Finnkurd-ottelussa: John Stolpe; Anselmi Henriksson, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Rasmus Helminen (57. Kalle Vanhatalo), Sami Laine, Riku Riihioja, Markus Vanninen, Patrick Semangania (70. Manu Taavitsainen), Albian Ibishi, Christoffer MacDonald-Thomé. Vaihdossa: Sami Johansson, Jari Mustonen.

  • Edustusjoukkue voitolla kesätauolle!

    Edustusjoukkue voitolla kesätauolle!

     

     

     

     

     

     

     

     

    28.6
    4. divisioona
    Käpylä
    Töölön Vesa – SAPA 0-1 (0-1)
    SAPAn maali: Albian Ibishi (23. min.)

    SAPAn edustusjoukkue päätti kevätkautensa 1-0 voitolla Töölön Vesasta. Savannalaiset olisivat voineet hyvässä lykyssä iskeä huomattavasti tätä suuremmatkin voittolukemat, mutta ainoastaan Albian Ibishi onnistui torstaina Käpylässä pelatussa ottelussa maalinteossa.

    Kevätkierros saapui päätepysäkille torstaina, kun sarjan hännillä porskutellutta SAPAa vastassa oli lohkonelonen Töölön Vesa. Tilanne sarjataulukossa ei näkynyt kuitenkaan kentän puolella, sillä valkomustassa vierasasussa pelannnut savannalaisryhmä voitti selkeästi maalintekoyritykset.

    Ennen ottelun ainokaista SAPAlla oli kolmekin erinomaista tilaisuutta laittaa pallo verkkoon. Toki myös kotijoukkue hätyytteli kertaalleen maalia, mutta 23. minuutilla sitten osui, ja onneksi oikeassa päässä. Pallo tiputettiin alas Sami Johanssonille, joka laittoi keskityksen. Anselmi Henriksson puski keskelle, jonka jälkeen Albian Ibishi pääsi läheltä maalia tekemään ensimmäisen maalinsa SAPAn paidassa.

    Tämän jälkeen avausjaksolla SAPAn yhtä hyvää tilannetta lukuunottamatta ei enää juuri paikkoja ollut.

    Toisen puoliajan alkuminuteilla Anselmi Henriksson sai parikin tilaisuutta lisätä SAPAn johtoa, mutta hän ei kuitenkaan ”Albin” tavoin onnistunut iskemään kauden esikoistaan.

    Vesan päätösjakson ja sen ottelun vaarallisin tilanne tuli vapaapotkusta ennen kuin tunti oli täynnä. Pallo tuli yläriman kautta vielä pelattavaksi, mutta vieraat selvisivät tästä säikähdyksellä.

    Muutoinkin töölöläiset pelasivat ihan suht pirteästi toisen puolikkaan alkupuolella, mutta laukauksia se ei juuri saanut aikaan. SAPAn maalia vartioinut Karri Salo joutui torjuntatöihin koko pelissä muutoinkin vain kerran.

    Maalipaikolla ei lopussa juhlittu, vaikka Kalle Vanhatalo pääsikin kuudentoista rajalta kertaalleen kokeilemaan, veto kuitenkin yli.

    Toisin kuin hieman vastaavassa edellisessä ottelussa toissa maanantaina, nyt SAPA pelasi 1-0 johtoasemassa viime kertaa fiksummin ja sillä ei ollut lopussa sen suurempaa hätää.

     ”Olosuhteisiin nähden hyvä peli, oli kuuma keli ja nihkeä kenttä. Onnistuttiin yksinkertaistamaan peliä ja minimoimaan näiden olosuhteiden luomat haasteet paremmin kuin vastustaja. Luotiin huomattava määrä maalipaikkoja, tilanteiden valossa oikea joukkue voitti”, SAPAn valmentaja Samuli Jokinen sanoi.

    ”Vaikka ollaankin sarjassa vasta tuolla (kahdeksas), emme ole pelanneet silti niin huonosti. Vain kaksi kertaa olemme hävinneet yli yhdellä maalilla (PPJ/Ruoholahti ja Atlantis/Akatemia), joten tilanne voisi hieman paremmalla onnella olla toinen. Se on paljon henkisestä puolesta kiinni, ja kun se saadaan kuntoon, niin kivutaan tuolta varmasti vielä reilusti ylöspäin”, hän päättää.

    Joukkue vetää muutaman viikon joukkuetreeneistä henkeä ja aloittaa sen jälkeen valmistautumisen maanantaina 30.7 käynnistyvälle syyskierrokselle. Tuolloin vastaan tulee Pirkkolassa FC Finnkurd.

    SAPAn kokoonpano Vesa-ottelussa: Karri Salo; Rasmus Helminen, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Kalle Vanhatalo, Anselmi Henriksson (67. Petteri Kölli), Markus Vanninen (84. Mikko Merikari), Valtteri Entola, Christoffer MacDonald-Thomé, Sami Johansoon (46. Riku Riihioja), Albian Ibishi (75. Kimmo Hyttinen). Vaihdossa: John Stolpe

Scroll Up