Uutiset

  • Aurinkoa ja kaatosadetta SAPA Hyundai syysturnauksessa 2016

    Aurinkoa ja kaatosadetta SAPA Hyundai syysturnauksessa 2016

    Haapaniemi, lauantai 3.9.2016

    Aamulla hiukan yli yhdeksän SAPA-07:n vanhemmat Rik ja Kalle aloittavat paistamaan vohveleita Haapaniemen kahvilan vieressä. SAPAn syysturnaus on juuri alkanut, kaikilla kolmella kentällä ovat käynnistyneet päivän ensimmäiset ottelut ja – toisin kuin sääennuste on lupaillut – aurinkokin paistaa. ”Ihan mahtava fiilis”, toteaa Kalle, ja Rikinkin mielestä tulossa on hauska tapahtuma. Järjestyksenvalvojana paikalle ilmestyy tänä vuonna vielä 5 täyttävä Paavo, jonka kummisetä on kutsunut talkoisiin. Kummisetä Niko sekä Alejandro myyvät turnauksen sponsorin Dietan lahjoittamaa italialaista jäätelöä. Paavollekin jäätelö maistuu tauolla; silloin hän ehtii myös kertoa, että päivä on sujunut tähän asti hyvin, häiriöitä ei ole vielä ollut. Paavo pelaa myös itse futista Johanneksen kirkon kentällä ja kotipihalla, ja lisäksi hänen isoveljensä pelaa PPJ:ssä.

    Eskarikaverukset Lilja ja Erika PPJ-Jätkäsaaresta ovat ensimmäistä kertaa Haapaniemen kentällä ja takana on ensimmäinen ottelu, kun he pitävät pienen evästauon penkillä pukuhuonerakennuksen edessä. ”Hyvin meni”, kertovat tytöt pelistään HJK Larua vastaan, vaikka jälkimmäinen oli lopulta selvin numeroin voittanutkin. SAPAn syysturnaus on heidän jalkapallouransa järjestyksessä toinen turnaus ja ”kivointa on kentällä oleminen”. Jos tytöt voisivat itse päättää, turnauspäivään mahtuisi ainakin 6 tai 7 ottelua. Tulossa ei ole ihan niin montaa, mutta kuitenkin vielä kaksi peliä. Heidän joukkueessaan on tänään mukana kolme tyttöä ja kuusi poikaa.

    Myös eskari Leolle SAPAsta turnaus on uran toinen. Leon äiti Jonelle kertoo, että poika oli aamulla jännittynyt, mutta tosi onnellinen, että pääsi pelaamaan. Päivän viimeisessä pelissään Leo pääsi jopa tekemään ottelun avausmaalin. Viisivuotias Kaius HJK:sta on myöskin ollut mukana turnauksessa, hän näyttää ylpeänä saamansa mitalin. Pelit ovat menneet hyvin ja parasta oli se, että ”oli kivaa”.

    Aamusta iltaan jatkuvan turnauspäivän aikana kolmella kentällä kisailevat yhteensä 34 joukkuetta 8 seurasta 6:ssa sarjassa. Alkuiltapäivän auringossa melkein kentän naapuriin juuri muuttanut Tino katselee muutaman pelin uudella kotikentällään. Hän on nuorempana itse pelannut viisi vuotta SAPAssa, toimii HPS-03-joukkueen valmentajana sekä Kaisaniemen IP-kerhon ohjaajana, joten monet kentällä pelaavista ovat hänelle jo tuttuja.

    Myöhemmin iltapäivällä sataakin vielä runsaasti, mutta pelaajat jatkavat ahkerasti viimeiseen peliminuuttiin asti – ja kiirehtivät sitten koteihin lämmittelemään, pelikenttä on täysin tyhjä vain muutama minuutti viimeisen palkinnonjaon jälkeen. Kaatosateessa SAPA-07:n vanhemmat korjaavat viimeiset teltat talteen. Päivä kannatti: takana on onnistunut turnaus.

    Suuret kiitokset kaikille pelaajille, järjestäjille, apureille ja sponsoreille Hyundai ja Dieta.

    Anna Mende ja Mikko Hoikka

  • SAPA kaatoi Valtin Käpylässä puhtaasti

    DSC_0632

    31.8
    4. divisioona
    Käpylä
    SAPA – Puotinkylän Valtti 2-0 (1-0)
    SAPAn maalit: Kalle Vanhatalo (29. min.) ja Yassine Aloui (48. min.)

    SAPA nousi ainakin väliaikaisesti sarjakärkeen, kun se kaatoi keskiviikkona Käpylässä Puotinkylän Valtin lukemin 2-0. Maalintekijöinä kunnostautuivat Kalle Vanhatalo ja Yassine Aloui.

    Pelistä oli lupa odottaa tasaista, sillä Käpylässä kohtasivat kuntopuntarin kaksi kuuminta joukkuetta, ja tasainen siitä myös tuli. SAPA onnistui kuitenkin hyödyntämään saamansa laatupaikat ja marssi ottelusta voittoon.

    Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin kummaltakin joukkueelta melko vaisua hyökkäyspeliä ja hyviä tekopaikkoja ei päässyt liiaksi syntymään. SAPA sortui liiaksi neppailuun eikä oransseilla liiveillä pelanneet puotinkyläläisetkään kovin montaa kertaa maalintekosektorille onnistuneet murtautumaan.

    SAPA pääsi kuitenkin avausjaksolla kertaalleen iskemään. Vajaa puolen tunnin kohdalla Yassine Aloui harhautteli laidalla ja pääsi syöttämään rankkarialueen sisältä luukulle. Pallo tuli Kalle Vanhatalolle, joka pääsi ohjaamaan pelivälineen sisään, 1-0.

    Maalin jälkeen ote siirtyi Valtille, mutta maaleja ei enempää ensimmäisellä puolikkaalla nähty.

    Krunalaiset aloittivat toisen jakson räväkästi. 48. minuutilla Sami ”Hibi” Helppi antoi pitkän syötön Alouille, joka otti pallon hyvin reidellä haltuun ja pääsi laukomaan pallon alakulmaan, 2-0.

    SAPAn maalivahtina ottelussa toimi työkiireiden vuoksi poisjääneen Mikael Biesen tilalla valmentaja Tuomo Känsäkoski, jolla on toki aiempaakin kokemusta veskarin tontista. Känsäkoski onnistui debyytissään erinomaisesti ja selvitti ottelussa torjunnoillaan pari hyvää tilannetta.

    Valtti hallitsi suurelta osin toista puoliaikaa, mutta varsinaista painetta se ei kyennyt kuitenkaan luomaan.

    SAPA nousi voitolla sarjakärkeen pisteen erolla ennen yhden ottelun vähemmän pelannutta Finnkurdia. Seuraava ottelu pelataan ensi tiistaina Pirkkolan nurmella, jossa vastustajana on tuolloin POHU/Akatemia. Peli käynnistyy aikaisin, jo klo 17.30.

    SAPAn kokoonpano Valtti-ottelussa: Tuomo Känsäkoski; Mikko Aho, Jari Mustonen, Mikko Nieminen (46. Anselmi Henriksson), Sami Helppi, Kalle Vanhatalo (69. Simo Saarinen), Joni Rantakari, Rasmus Helminen (80. Ahmad Azad), Mikael Virta, Jani Rahkonen (46. Phuc Luu), Yassine Aloui (64. Mikko Merikari)

    SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

    POHU/Akatemia – SAPA ti 6.9 klo 17.30 Pirkkolan nurmi
    LPS/Kuninkaat – SAPA ke 14.9 klo 20 Laajasalon tekonurmi
    SAPA – HJK/Laajasalo ma 19.9 klo 20 Kallion tekonurmi
    FC Finnkurd – SAPA ma 26.9 klo 17.45 Pirkkola
    SAPA – Atlantis/Akatemia ke 5.10 klo 20 Pallokenttä 6

  • SAPA perjantaina pitelemätön – Kontu/LA kaatui 6-0

    DSC_0524

    26.8
    4. divisioona
    Kontula
    FC Kontu/LA – SAPA 0-6 (0-3)
    SAPAn maalit: Yassine Aloui 2 (12. min. ja 21. min), Jani Rahkonen (45+1. min.), Mikael Virta 2 (51. min. ja 57. min) ja Ahmad Azad (87. min)

    SAPA haki hienon 6-0 voiton Kontulasta, jossa se kohtasi perjantai-iltana FC Kontu/LA:n. Yassine Aloui ja Mikael Virta saivat kumpikin tilille 2 maalia mieheen. Jani Rahkonen ja ensimmäisen maalinsa krunalaisille iskenyt Ahmad Azad vastasivat lopuista.

    SAPA oli ottelussa ylivoimainen muutenkin kuin kentällä olevien pelaajien lukumäärästä johtuen. Kaksi ulosajoa avauspuolikkaalla ei tosin kontulalaisia juurikaan helpottanut.

    Ottelun avausmaali syntyi 12. minuutilla. SAPAn Jani Rahkonen tuli maagisilla harhautuksilla läpi sinipaitojen puolustuksen, ja pääsi vielä syöttämään Yassine Alouille. Tunisialainen vei maalivahdin vielä kebabille ja pallo löytyi ensimmäisen kerran kotijoukkueen maalista, 0-1.

    Seuraava tuli yhdeksän minuuttia myöhemmin. Pallo riparista Rahkoselle, joka löysi vielä maalin edestä Alouin ja pääsi harhautuksen jälkeen laukomaan tilanteeksi 0-2.

    Puolen tunnin kohdalla Kontu-pelaaja Mikko Reinikka huitaisi törkeästi Kalle Vanhataloa kasvoihin, johon ottelun erotuomari reagoi näyttämällä epäröimättä punaista korttia.

    Peli jatkui ulosajon jälkeen ymmarrettävästikin entistä selvemmin vihreiden komennossa ja pääsikin tekemään avauspuoliajan viime minuuteilla vielä yhden. Rasmus Helminen keskitti laidalta takatolpalle, josta Jani Rahkonen pääsi puskemaan pelivälineen alakulmaan, 0-3.

    Vielä avausjakson loppuhetkillä Kontun Amar Doudou kaatoi alimpana miehenä Alouin. Seurauksena sinipaidat joutuivat puskemaan koko toisen puoliajan kahden pelaajan vajaalla, kun hänkin ajettiin kentältä ulos.

    Toisella puoliajalla SAPA sai mukavasti luotua vielä maalipaikkoja ja teki vielä kolme maalia lisää. Mikael Virta pääsi iskemään 0-4 ja 0-5 maalit ennen tunnin täyttymistä. Ensimmäisessä Joni Rantakari vapautti pitkällä pystysyötöllä Virran maalintekoon, ja jälkimmäisessä vahvasti ottelussa pelannut ja päätösnumerot 0-6 tehnyt Ahmad Azad syötti maalin edestä löytyneelle Mikaelille.

    Mikael Virran ja Yassine Alouin maalilukemat tältä kaudelta on hurjaa luettavaa! Mikaelilla maaleja on tilillä 16 ja Yassinilla 18.

    Vihreäpaidoissa debytoi ottelussa Fatos Metaliaj. Samalla joukkue kiittää toistaiseksi viimeistä peliä pelannutta Madridiin opiskelemaan lähtevää Javier Ihatsua ja toivottaa parasta mahdollista jatkoa tuleviin haasteisiin!

    ”Peli oli hyvää, harmi että nuo ulosajot vievät vähän huomiota siitä, että peli toimi oikein hyvin jo ennen niitä. Ulosajojen jälkeen peli vähän latistui, mutta se on ihan ymmärrettävää. Javille tässä vaiheessa erityiskiitokset kaudesta. Hän on ollut monessa suhteessa esimerkillinen pelaaja, ja menetys tulee olemaan ehkä jopa hänen pelillistä panostaan suurempi”, SAPAn valmentaja Tuomo Känsäkoski sanoi.

    SAPAn kokoonpano FC Kontu/LA-ottelussa: Mikael Biese; Jaakko Kuusimäki, Simo Saarinen (55. Mikko Aho), Mikko Nieminen (51. Ahmad Azad), Sami Helppi, Kalle Vanhatalo (65. Fatos Metaliaj), Joni Rantakari, Rasmus Helminen, Mikael Virta, Jani Rahkonen (48. Phuc Luu), Yassine Aloui (46. Javier Ihatsu).

    SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

    SAPA – Valtti ke 31.8 klo 18 Käpylän nurmi
    POHU/Akatemia – SAPA ti 6.9 klo 17.30 Pirkkola
    LPS/Kuninkaat – SAPA ke 14.9 klo 20 Laajasalon tekonurmi
    SAPA – HJK/Laajasalo ma 19.9 klo 20 Kallion tekonurmi
    FC Finnkurd – SAPA ma 26.9 klo 17.45 Pirkkola
    SAPA – Atlantis/Akatemia ke 5.10 klo 20 Pallokenttä 6

  • Verkkotoimituksen haastattelussa Sami ”Hibi” Helppi

    DSC_0117

    SAPAn verkkotoimitus saa lukuisia toiveita siitä, että edustusjoukkueen jopa hieman myyttisiksi jääviä pelaajia pitäisi jotenkin tuoda lähemmäs faneja, erityisen toivottuja ovat syväluotaavat henkilöhaastattelut. Näissä haastattelutoiveissa on yksi nimi noussut selkeästi ylitse muiden, ja verkkotoimitus vastaa luonnollisesti huutoon. Niinpä hyvät naiset ja herrat, tässä hän on, SAPAn monivuotinen vasemman laidan dominaattori, saunailtojen ammattimainen makkaranpaistaja ja höynärinkien väsymätön suolaaja: Sami ”Hibi” Helppi!

    Hibi, aloitetaan kysymyksellä jonka jokainen SAPAssa pelannut, tai edes SAPAn otteluiden pöytäkirjoja katsellut on joskus esittänyt;Kuka tuo Sami Helppi on? Ja jatkokysymyksenä, kutsuvatko vanhempasi sinua Samiksi vai Hibiksi.

    – Kuulun kasinelosten vuosikertaan, jolla ei ole ollut juuri annettavaa Suomen jalkapallolle. Kutsumanimien käyttö on jakautunut niin, että sukulaiset ja koulukaverit kutsuvat etunimellä (Sami), työkaverit sukunimellä (Helppi), ja jalkapallopiireissä kutsumanimellä (Hibi). Kutsumanimi sai alkunsa 6-vuotiaana, kun aloitin fudiksen seurajoukkueen harjoituksissa Vallilassa Volvon kentällä. Silloinen valmentaja totesi sukunimen kuultuaan ja hippityylisen pitkän tukan nähtyään, että ”sä olet Hippi!” Nimi on sittemmin muotoutunut nykyiseen muotoonsa.

    Sinut tunnetaan läntisen pallonpuoliskon maaliahneimpana vasempana pakkina, mikä urasi lukuisista maaleista on jäänyt erityisesti mieleen ja miksi?

    – Urheiluruudun koostetta niistä ei tosiaan saa! Mutta mukava muisto on HyPSiä vastaan vieraissa. Oman pään kulmasta lähtenyt purkupallo ja vasen pakki yksin läpi maalintekoon ei ollut ehkä aivan suoraan pelikirjasta. Mukavinta oli kuitenkin se, että työkaveri sai seurata maalia hyvinkääläisten katsomosta ja varmistaa näkemänsä myöhemmin paikallislehdestä.

    Et ole SAPAn kasvatteja, vaan olet siirtynyt joukkueeseen muualta. Kerro miksi päädyit pelaamaan juuri SAPAan, ja miksi jonkun uutta joukkuetta etsivät pelaajan tulisi mielestäsi valita SAPA?

    – Ensimmäisen kerran etsin seuraa viisvuotiaana Käpylän hiekkakentällä, mutta valmentajien mielestä minun piti kasvaa vielä pari vuotta lisää. Kuuden vanhana löysin seuran tarhakavereiden kautta ja päädyin Helsingin Ponnistuksen riveihin. 15 vuoden seurauran jälkeen uusi valmentaja tuli yhdeksi kaudeksi renkiin ja ilmoitti joulukuussa tekstiviestillä, että en mahdu tulevan kauden joukkueeseen. Onnekseni Jari Kinnunen oli siirtynyt SAPAn riveihin ja kyselin häneltä päästä takas pelikentille. Näin uusi joukkue löytyi loistavasta Krunikan porukasta.

    Muistatko vielä ensimmäisen SAPAssa pelaamasi ottelun?

    – Sen muistan, että oli vaikeaa tottua joukkueen pelityyliin ja uuteen pelipaikkaan. Onneksi valmentajat ovat jaksaneet luottaa tekemiseen pidemmällä tähtäimellä.

    Olet siis vasen pakki. Oletko ikinä pelannut muuta pelipaikkaa?

    – Ennen SAPAan tuloa, Liberon aikakautena, olin pelannut vain etutopparina. Nuorimmat voivat Googlata tässä kohtaa.

    SAPAn tavoite on sarjanousu. Miten tavoitteeseen päästään?

    – Sarjataulukkoa kun katsoo, niin tason säilyttäminen pitäisi riittää. Joukkuehenki on ollut koko kauden hyvä ja se on parantunut edelliskaudesta.

    Missä toivot SAPAn olevan 5 vuoden päästä?

    – Toivon, että SAPA jatkaa hyvää juniorityötä ja innostaa myös valmennusta ja taustajoukkoja kehittymään lajin parissa. Se luo kasvattajaseuralle pohjan olla taas askeleen halutumpi paikallisseura jatkossa.

    SAPA on pelannut viime vuosina useilla kotikentillä. Mikä itsellesi on mieluisin?

    – Ehdottomasti Bollis kutonen! Se on mahdollistanut pelaamisen lähes ympäri vuoden. Kenttä on iso ja hyvin valaistu. Alusta on tekonurmeksi hyvä ja tasainen myös talvikaudella.

    Milloin muistat istuneesi viimeksi vaihtopenkillä sarjaottelussa?

    – Taitaa siitä olla useampi kausi. Taustalla taisi olla jotain henkilökohtaista hölmöilyä. Vaihdosta suoraan kärkeen, mutta eihän siitä mitään tullut.

    Mitä muuta teet vapaa-ajalla kuin pelaat jalkapalloa?

    – Lähivuosina on tullut matkusteltua melko aktiivisesti sekä kotimaassa että ulkomailla. Kesäisin tulee viikonloppuja vietettyä mökillä Haminan suunnilla ja talvisin laskettelemassa useamman kerran Levin rinteillä. Jos sitä tulevana talvena pääsisi Alpeille kokeilemaan Heli-skiitä…

    Edustusjoukkueen kausi jatkuu ensi perjantaina Kontulassa FC Kontu/LA:ta vastaan.

     

     

Scroll Up