Uutiset

  • SAPA kauden avausvoittoon maanantaina Bragulla – Ponnistus kaatui 4-0

     

     

     

     

     

     

     

    15.5
    4. divisioona
    Brahen kenttä
    Ponnistus – SAPA 0-4 (0-1)
    SAPAn maalit: Rasmus Helminen (23. min.), Mikael Virta (56. min) ja Christoffer MacDonald-Thomé 2 (66. min ja 90+2. min.)

    SAPAn edustusjoukkue voitti tällä kaudella ensimmäistä kertaa kaadettuaan maanantaina Ponnistuksen komeasti 4-0. Christoffer MacDonald-Thomé teki ensimmäiset maalinsa edustusjoukkueessa iskemällä SAPAn kaksi osumaa. Rasmus Helminen ja Mikael Virta tekivät kaksi ensimmäistä

    Kumpikin joukkue oli kontannut alkukauden ilman vottoja ja olivat ennen tätä iltaa saaneet pallon maaliin molemmat joukkueet yhteenlaskettuna seitsemässä ottelussa vain ja ainoastaan kerran, se SAPAn toimesta. Kovin hääppöisesti ei siis sesonki kummallakaan ollut alkanut.

    Alkuun vaikutti siltä, että näinköhän tästäkin illasta tulee krunalaisille vaikea, sillä kotijoukkueen virkaa toimittanut Ponnistus aloitti ottelun pirteästi ja sai luotua ottelun ensimmäisen tekopaikan. 16. minuutilla Janne Möttö tuli väkevästi laidalta, SAPA-puolustaja Sami Helppi onnistui kuitenkin onneksi katkaisemaan vaarallisen poikittaissyötön lähellä maalia.

    Myöhemmin myös vihreäpaidat heräsivät peliin ja pääsikin iskemään avausmaalin 23 minuutin kohdalla. Lainapapereilla pelaava Matti Rainio sai hyvän SAPAn hyökkäyksen jälkeen irtopallon, ja pääsi syöttämään takaviistoon Rasmus Helmiselle, joka pääsi rauhassa ampumaan pallon oikeaan alanurkkaan, 0-1.

    SAPA jatkoi vyörytystä, ja raitapaidat alkoivat olla jo enemmissä määrin helisemässä. Ensin Valtteri Frantsi kokeili yläriman kestävyyttä, sitten Kalle Vanhatalo murtautui lähelle maalia, laukaus kuitenkin yli ja Mikko Nieminen pääsi vielä kulmapotkusta puskemaan takatolpalta, mutta vain sivuverkko helähti.

    Vielä ennen puoliaikavihellystä myös Ponnistuksen Möttö ampui ylärimaan sivuvaparista, ja vieraiden Mikael Virta laukoi niukasti ohi maalin.

    Toinen puoliaika lähti käyntiin vihreiden komennossa ja se pääsi iskemään 56. minuutilla toistamiseen. Frantsi löysi keskeltä Virran, joka ampui ykkösellä pallon verkon perukoille, 0-2.

    Christoffer MacDonald- Thomé laukoi vaarallisesti jo hetkeä aiemmin, mutta 66. minuutilla sitten onnistui. Vanhatalo vapautti ”Criden” läpiajoon, joka sijoitti pelivälineen varmasti alanurkkaan, 0-3.

    Loppu alkoi olla lähinnä kosmetiikkaa. Virralla oli vielä tilaisuus lisätä SAPAn johtoa päästyään tuikkaamaan lähietäisyydeltä, mutta yli maalin.

    MacDonald-Thomé teki vielä juuri ennen ottelun loppua päätösnumeroiksi 0-4.

    SAPAlla oli ottelussa paikkoja runsaasti, joten peli oli varsin hyvin maanantaina uomissaan. Seuraavaksi joukkue saa ensi maanantaina vastaansa vielä ilman pistemenetyksiä olevan Atlantis/Akatemian. Peli käynnistyy Talin nurmella klo 19.30.

    SAPAn kokoonpano Ponnistus-ottelussa: Mikael Biese; Anselmi Henriksson (75. Olli Romppainen), Jari Mustonen, Sami Johansson, Sami Helppi, Kalle Vanhatalo (78. Ruj-Jovanovic-Hyvärinen), Rasmus Helminen, Mikko Nieminen, Matti Rainio (46. Christoffer MacDonald-Thomé), Mikael Virta (70. Joonatan Woodward), Valtteri Frantsi. Vaihdossa: John Stolpe.

    SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:

    Atlantis/Akatemia – SAPA Talin nurmi 2 ma 22.5 klo 19.30
    SAPA – FC Viikingit/S.C.P Käpylän nurmi to 1.6 klo 18
    SAPA – HJK/Laajasalo Talin nurmi 1 ti 6.6 klo 19.30
    Jokerit FC – SAPA Kontulan nurmi la 17.6 klo 15
    SAPA – FC ALPC Pallokenttä 6 ti 20.6 klo 18
    Gnistan/Ogeli – SAPA Pukinmäen nurmi ti 27.6 klo 19.15

     

  • SAPAlle tyly tappio POHU/Akatemiaa vastaan

     

     

     

     

     

     

    9.5
    4. divisioona
    Pallokenttä 6
    SAPA – FC POHU/Akatemia 0-4 (0-2)

    Edustusjoukkueen kauden alku on ollut yhtä tuskaa. SAPA jäi kolmannen kerran peräkkäin nollille, kun se hävisi tiistaina ennen ottelua myös yhdessä pisteessä olleelle FC POHU/Akatemialle tylysti 4-0 Bolliksella pelatussa ottelussa.

    SAPA käytti ottelussa paria lainapelaajaa. Avauskokoonpanossa oli jo monena vuonna joukkueen kanssa muutamia kertoja treenannut Matti Rainio, joka kävi pelaamassa tiistaina vain tässä pelissä. Lisäksi Hangossa asuva Pauli Laiho puki päälleen pitkästä aikaa SAPAn vihreän pelipaidan.

    Itse ottelu oli SAPAlta melkoinen rimanalitus, joka ratkesi pelaajien henkilökohtaisiin virheisiin. Samaan hengenvetoon on todettava, että myös hyökkäyspelaaminen oli ponnetonta, sillä maalipaikat olivat joukkueella vähissä.

    Alku näytti lupaavalta, sillä SAPAn Valtteri Frantsilla oli hienon kuvion päätteeksi paikka laittaa vitosen viivalta pallo lähes tyhjiin. Pallo poltteli kuitenkin sen verran, että maali jäi haaveeksi. Frantsi päätti työkiireiden vuoksi oman osuutensa jo vajaa parinkymmenen minuutin jälkeen.

    Vartin kohdalla alkoivat krunalaisten vaikeudet. POHUn Aaro Hiitola pääsi murtautumaan hajallaan olevan SAPA-puolustuksen läpi, ja syötti vielä viereen Jonathan Makuenolle, joka pääsi tekemään rauhassa ottelun avausmaalin, 0-1.

    Muutama minuutti myöhemmin nähtiin lähes samanlainen tilanne, kun POHU-peluri syötettiin läpiajoon. Tällä kertaa kuitenkin SAPA-vahti John Stolpen hieno lähitorjunta pelasti kotijoukkueen toiselta takaiskulta.

    32. minuutilla Frantsin tilalle vaihdettu Patrick Semangania pääsi Rasmus Helmisen vapauttavasta syötöstä puolittain läpi, mutta laukaus ei löytänyt oikeaa osoitetta.

    Muutama minuutti ennen taukovihellystä oli SAPAlla laita auki. Puolustaja hävisi pallon, POHUn Makueno nosti laidalta keskelle Hiitolalle, joka pääsi helposti iskemään tilanteeksi 0-2.

    Toiselle puoliajalle SAPA teki kolme pelaajavaihtoa, kun kentälle tulivat Christoffer MacDonald-Thomé, Olli Romppainen ja Mikael Virta. Peli-ilme muuttui kyllä päätösjaksolla paremmaksi, mutta savannalaiset eivät löytäneet oikein millään keinoja tekopaikoillle murtautumiseen.

    Paikat olivat toki vihulaisellakin vähissä, mutta POHU pääsi silti 66. minuutilla kolmen maalin johtoon, kun pallon kanssa häärineen Hiitolan kaukoveto upposi vasempaan alakulmaan, 0-3.

    Tässä vaiheessa toivo alkoi olla mennyttä, mutta yritystä löytyi krunalaisilta kuitenkin loppuun asti. Kalle Vanhatalo kolistelikin 73 minuutin kohdalla vapaapotkusta ylärimaa.

    Vieraat iskivät kuitenkin vielä kertaalleen 83. minuutilla 0-4 osuman.

    Tästä ei auta muu kuin laittaa päät pystyyn ja uskoa, että kurssi käännetään. Seuraava ottelu pelataan ensi maanantaina Brahen kentällä, Ponnistus on vastustajana klo 18 alkavassa pelissä.

    SAPAn kokoonpano FC POHU/Akatemia-ottelussa: John Stolpe; Mikko Aho, Jari Mustonen, Sami Johansson (46. Christoffer Macdonald-Thomé), Sami Helppi, Kalle Vanhatalo, Joonatan Woodward (46. Mikael Virta), Matti Rainio, Rasmus Helminen, Ruj Jovanovic-Hyvärinen (46. Olli Romppainen, 75. Pauli Laiho, 85. Tuomo Känsäkoski), Valtteri Frantsi (18. Patrick Semangania).

    SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:

    Ponnistus – SAPA Brahen kenttä ma 15.5 klo 18
    Atlantis/Akatemia – SAPA Talin nurmi 2 ma 22.5 klo 19.30
    SAPA – FC Viikingit/S.C.P Käpylän nurmi to 1.6 klo 18
    SAPA – HJK/Laajasalo Talin nurmi 1 ti 6.6 klo 19.30
    Jokerit FC – SAPA Kontulan nurmi la 17.6 klo 15
    SAPA – FC ALPC Pallokenttä 6 ti 20.6 klo 18
    Gnistan/Ogeli – SAPA Pukinmäen nurmi ti 27.6 klo 19.15

  • SAPAn vaikea kauden alku sai jatkoa – SUMU/sob viime sekunneilla voittoon

     

     

     

     

     

     

    6.5
    4. divisioona
    Pallomylly
    SUMU/sob – SAPA 1-0 (0-0)

    SAPA edustusjoukkue hävisi lauantaina SUMU/sobille Myllypuron Pallomyllyssä pelatussa ottelussa maalein 1-0. Maalittomassa tasatilanteessa mentiin aivan viime hetkille, kunnes SUMU iski vaparista ratkaisun. Krunalaiset jatkavat kolmen pelin jälkeen edelleen yhdessä pisteessä.

    SAPAn puolustaja Simo Saarinen loukkasi viime ottelussa pahoin polvensa ja joutui pikavauhtia leikkauspäydälle. Tämä tarkoittaa, että paluuuta pelikentille saadaan odottaa pitkään. Sen sijaan joukkue sai myös iloisia uutisia, kun viime kaudella 18 maalia tehnyt Mikael Virta palasi lauantaina puolen vuoden huilin jälkeen takaisin kehiin sivu- ja ristiside vamman jäljiltä. Virta saikin kentälle vaihdosta tultuaan hyviä tekopaikkoja, mutta maali antoi vielä odottaa itseään.

    Ottelussa kävi tunteet kuumina läpi ottelun, ja tilanteisiin tultiin kovaa. Pelillisiä hienouksia ei kuitenkaan ensimmäisellä nelivitosella ihmeemmin nähty. Paras tilanne syntyi SUMUlle puolen tunnin jälkeen, mutta vieraiden onneksi laukaus hyvästä paikasta hieman epäonnistui.

    Toisella puoliajalla valmentaja Tuomo Känsäkoski vaihtoi kentälle jo viime kaudella SAPAn kolmosjoukkueen mukana miesten peleissä debytoineen b-juniori Julius Kukkosen, jonka ensiesiintyminen edustusjoukkueessa oli monella eri osa-alueella erinomainen. Kukkonen pääsi myös 51. minuutilla Jaakko Kuusimäen syötöstä todella hyvään tekopaikkaan, mutta laukaus kuitenkin harmittavasti hiukan vasemmalta ohi.

    Vähän myöhemmin SUMU-pelaaja laittoi pystypallon ja valkopaita pääsi puolittain läpi, veto SAPAn onneksi yli maalin. Ja perään vieraiden pallonmenetyksen jälkeen SUMU oli jälleen tekemässä avausosumaa, mutta pallo paitsion rajamailta lähes tolppaa nuollen ohi alakulmasta.

    56. minuutilla SAPAn Rasmus Helminen laukoi tulisesti, mutta SUMU-vahti sai yläriman alta kurotettua sormensa pallon tielle.

    SAPAlla oli toisella jaksolla paras pelidraivi, mitä joukkue on tällä kaudella esittänyt. Kukkosen lisäksi piristystä toi Mikael Virta, joka tuli kentälle tunnin kohdalla. Laitalinkki saikin jo melkein välittömästi kentälle tultuaan tontin, mutta ei onnistunut saamaan laukaukseen tarpeeksi hyvää kosketusta.

    SAPAn Mikko Aho teki 65. minuutilla hienon nousun ja pääsi Virran syötöstä avopaikkaan, veskari veti kuitenkin tällä kertaa pitemmän korren. Jani Rahkonen pääsi vielä perään yrittämään tuloksetta.

    Viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa SAPAn kapteeni Mikko Nieminen veti vaparista ylärimaan, ja lisäajan alussa Virta oli iskeä ratkaisun. Hän harhautteli lähelle maalia, mutta laukaus noin seitsemästä metristä ei lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla.

    Ottelun saatiin vielä todellista draamaa, kun SUMU sai vielä lisäajan kuudennella minuutilla viimeisen tilanteen yrittää ratkaisua. Vapaapotkusta pallo leijaili vastustamattomasti yläkulmaan, ja edustusdebyytin tehnyt John Stolpe oli voimaton.

    SAPAn pelissä oli lauantaina ilman muuta hyviä asioita, mutta maalinteko tuottaa tällä hetkellä savannalaisille tuskaa. Peliväline on saatu kolmessa ensimmäisessä pelissä maaliin vain kerran, avauspelin kolmannella minuutilla.

    Onneksi maalintekoa pääsee harjoittelemaan tositoimissa jo ensi tiistaina, jolloin Bollis 6:lle vastaan tulee FC POHU/Akatemia. Peli alkaa klo 18.

    SAPAn kokoonpano SUMU/sob-ottelussa: John Stolpe; Mikko Aho, Sami Johansson , Sami Helppi, Anselmi Henriksson, Jaakko Kuusimäki (55. Kalle Vanhatalo), Rasmus Helminen, Mikko Nieminen, Ruj-Jovanovic-Hyvärinen (46. Jani Rahkonen, 85. Olli Romppainen), Joonatan Woodward (61. Mikael Virta), Patrick Semangania (46. Julius Kukkonen)

    SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:

    SAPA – POHU/Akatemia      Pallokenttä 6   ti 9.5     klo 18
    Ponnistus – SAPA                 Brahen kenttä ma 15.5 klo 18
    Atlantis/Akatemia – SAPA     Talin nurmi 2    ma 22.5 klo 19.30
    SAPA – FC Viikingit/S.C.P    Käpylän nurmi  to 1.6    klo 18
    SAPA – HJK/Laajasalo         Talin nurmi 1      ti 6.6     klo 19.30
    Jokerit FC – SAPA                Kontulan nurmi  la 17.6 klo 15
    SAPA – FC ALPC                 Pallokenttä 6      ti 20.6  klo 18
    Gnistan/Ogeli – SAPA          Pukinmäen nurmi ti 27.6 klo 19.15

  • Haastattelussa edustusjoukkueen Olli Romppainen

     

     

     

     

     

     

    SAPA jatkaa kauttaan Nelosessa tänään lauantaina klo 14 ottelulla SUMU/sobia vastaan. Pelaajaesittelyssä täksi kaudeksi vihreäpaitoihin siirtynyt keskikenttäpelaaja Olli Romppainen.

    Miten pre-season sinulta meni?

    -Punttitreenin jäljiltä olin aluksi raskaassa kunnossa, joka näkyi ketteryydessä. Treenit menivät ihan mukavasti ja varsinkin kuntopuolella tapahtui edistystä. Kesälle jäi silti runsaasti treenattavaa.

    Kerro hieman pelaajataustastasi?

    -Jalkapallo on ollut aina osa elämääni, mutta aktiivipelaaminen jäi parikymppisenä hieman taka-alalle opintojen ja erotuomaroinnin vuoksi. Kipinä pelaamiselle syttyi uudelleen oikeastaan vasta opiskellessani Alankomaissa, jossa halusin testata itseäni kansainvälisessä ympäristössä. Pelit sujuivat hyvin ja tiettyjen ominaisuuksieni vuoksi huomasin sopivani pelityyliin jopa paremmin kuin Suomessa. Helsinkiin muuttaessani päätin jatkaa jalkapalloharrastustani ja tällä tiellä ollaan edelleen.

    Mitkä syyt painoivat siihen, että uudeksi seuraksi valikoitui juuri SAPA?

    -Halusin liittyä Helsingin kantakaupungissa pelaavaan joukkueeseen, jossa treenataan kovaa ja tavoitteellisesti. Mietin joukkueita, joiden pelejä olin nähnyt ja jotka olivat jättäneet minulle fiiliksen, kuinka tuossa jengissä olisi mukava treenata. SAPA vaikutti mielenkiintoiselta vaihtoehdolta ja yksittäisen kesän 2016 ottelun lisäksi olin nähnyt SAPAn videoita netissä. Näin joukkueen etsivän pelaajia, joten otin yhteyttä valmennusjohtoon. Lisäksi halusin haastaa itseäni vielä sarjatasolla, jolla pelasin nuorempana.

    Oliko helppo päästä sisään joukkueeseen?

    -Mielestäni kyllä, joukkue oli erittäin vastaanottavainen uusia pelaajia kohtaan. Joukkueessa on hyvä  kilpailuhenki, mikä sopii minulle.

    Miltä SAPA on vaikuttanut, oletko tähän mennessä ollut tyytyväinen?

    -Olen ollut tyytyväinen. Treeneihin on aina mukava tulla tietäen, että pelaajat yrittävät parhaansa joka harjoituskerta. Joukkue on täynnä motivoituneita pelaajia, jotka ovat myös mukavia tyyppejä. Lisäksi SAPAlla on aktiiviset taustajoukot, joiden sitoutuminen vain motivoi enemmän.

    Uskotko että SAPAlla on mahdollisuus viime kauden tapaan taistella sarjanoususta?

    -Kyllä. Uskon SAPAn mahdollisuuksiin voittaa jokainen sarjan joukkue. Sarja vaikuttaa etukäteen erittäin tasaiselta, joten jokainen voitto on arvokas ja pisteiden kohtaloa ratkotaan varmasti usein asennepuolella. Aika näyttää, mutta uskon joukkueen mahdollisuuksiin. Lisäksi luulen joukkueen vain vahvistuvan kauden edetessä, sillä joukkueessa on potentiaalia parantaa harjoitusotteluista ja telakalla on vielä pelaajia, jotka varmasti kunnossa ollessaan parantavat joukkueen suoritustasoa.

    Mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi pelaajana?

    -Vuosia jalkapalloa paljon seuranneena, pelanneena ja tuomaroineena näkisin pelikäsityksen yhdeksi vahvuusalueistani. Heikkouksia on liikaa listattavaksi, turhauttavinta on kuitenkin suoritustason heitteleminen.

    Mitä muuta teet vapaa-ajalla kun pelaat jalkapalloa 

    -Käyn salilla, seuraan jalkapalloa ja vietän aikaa ystävien seurassa.

    Mitä tavoitteita sinulla on alkaneelle kaudelle?

    -Tavoitteena on pelata hyvä kausi ja osoittaa eteenpäin menoa treeneissä.

     

Scroll Up