Edustusjoukkueella on kasvojen pesun paikka, kun vastaan astelee tänään tiistaina Talin nurmelle sarjakärki HJK/Laajasalo.
SAPAn on nostettava tasoa sitten viime pelin Viikingit/S.C.P:lle kärsityn 5-0 murskatappion jälkeen rutkasti, jotta kolme pistettä tänään irtoaisi. Lisäksi joukkue näytti antautuneelta jo parin takaiskumaalin jälkeen, jota ei saa enää tapahtua. Savannalaiset ovat hävinneet tähän mennessä muutenkin jo tuplasti enemmän pelejä mitä koko viime kaudella yhteensä, kun se joutui taipumaan ainoastaan kahdesti, jos karsintapelejä ei lasketa mukaan. Nyt on siis jokaisen viimeinkin herättävä. Vastus on tällä hetkellä kovin mahdollinen, kun vieraaksi saapuu vielä tappioitta kuuden ottelun voittoputkessa porskuttava HJK/Laajasalo.
Vastustaja on aloittanut kauden jopa yllättävänkin hyvin, sillä viime kaudella HJK/Laajasalo sijoittui lohkossa vasta sijalle yhdeksän. Tämän kauden ainoat pistemenetykset tulivat avauskierrokselta, kun Klubi tasasi pisteet Valtin kanssa. HJK/Laajasalo saapuu Taliin puhdas 3-0 voitto taskussa SUMU/sob:sta. Joukkueet kohtasivat viime kaudella kahdesti ja molemmilla kerroilla SAPA oli parempi. Ensimmäisen ottelun krunalaiset veivät maalein 3-6 ja syksyn matsin Bragulla 4-2.
Epäonni vaivaa SAPAa edelleen, sillä kokoonpanosta puuttuu jälleen pitkä liuta pelaajia. Maalivahti Mikael Biese sai maanantaina lääkäriltä huonoja uutisia, hän on jalkavamman takia pois vielä kevätkierroksen ajan. Patrick Semangania toipuu sairastelusta, Joni Rantakari takareiden revähdyksestä ja Simo Saarinen polvileikkauksesta. Loukkaantuneiden kirjoissa ovat lisäksi Ruj Jovanovic-Hyvärinen, Mikko Aho ja Olli Romppainen. Tänään pois on myös muiden syiden takia Anselmi Henriksson. Mikael Virta, Sami Johansson ja Jari Mustonen sen sijaan palaavat kokoonpanoon sekä ryhmä vahvistuu vielä parilla A- ja B-junnupelaajalla.
Kun toissa pelissä kohdattiin Talissa silloinen sarjakärki , voitto irtosi. Kaivetaan sama taisteluilme taas päälle ja otetaan pisteet himaan!
SAPA – HJK/Laajasalo
Talin nurmella tiistaina 6.6 klo 19.30.
Tervetuloa!