24.4
4. divisioona
Brahen kenttä
SAPA – Valtti 0-3 (0-2)
Huono-onni vaivasi SAPAn edustusjoukkuetta maanantai-illan ottelussa Puotinkylän Valttia vastaan, kun pitkä liuta pelaajia oli kokoonpanosta sivussa. Valtti oli ottelussa vahvempi maalein 3-0, ja krunalaiset joutuvat jatkamaan kahden ottelun jälkeen edelleen ilman voittoa.
Kokoonpanosta puuttui Valttia vastaan seitsemän pelaajaa, joten vaihtomiehistä ei ottelussa ollut runsaudenpulaa. Lisäksi avaukseen aluksi merkitty Rasmus Helminen oli puolikuntoinen. Huonon tuurin kruunasi puolustaja Simo Saarisen loukkaantuminen jo 10. minuutilla.
Valtti aloitti pelin mustilla vieraspaidoilla, mutta joutui vaihtamaan vihreiden ja mustien peliasujen sekoittuessa keskenään alun jälkeen valkoisiin liiveihin
Ensimmäinen puoli tuntia ottelusta oli tasaista vääntöä, ehkä jopa osittain hienoista SAPAn hallintaa. Vihreäpaitojen maalia vartioinut Mikael Biese joutui kuitenkin venyttämään pari kertaa parhaimpaansa. ”Miksu” torjui ensin 24. minuutilla hienon volleypotkun yläkulmasta ja vielä 5 minuuttia myöhemmin toisen vaarallisen tilanteen.
Hetki tämän jälkeen SAPA-debytantti Sami Johansson laukoi n. 20 metristä lähteneen vedon alakulmaan, mutta Valtti-veskari Jere Merranmaa torjui.
33. minuutilla Valtti siirtyi ottelussa johtoon. Kaukaa lähtenyt Niko Mattisen laukaus yllätti Biesen, jonka käsien kautta pallo maaliin, 0-1.
Ja melkein perään 36 minuutin kohdalla Valtin Jukka Tuominen tuli laidalta, ja syötti oivallisesti vihreäpaitojen puolustuksen läpi juuri oikea-aikaisesti nousseelle Emrah Okicille, joka pääsi laukomaan juuri ennen SAPA-puolustuksen väliin tuloa tilanteeksi 0-2. Tämä jäi puoliaika tilanteeksi.
Toisella puoliajalla SAPA-pelaajien ratkaisut pallon kanssa olivat liian usein kehnoja, joten varsinaista kiriä ei krunalaiset pystyneet maalipaikkojen muodossa luomaan. Valtti pelasi sen sijaan läpi ottelun hyvin puolustaen tiiviinä ja turvasi johtoaan maltillisesti.
Valtti iski vastahyökkäyksestä päätösminuuteilla vielä kerran pallon rysään.
Vaikea kauden alku, SAPAlla on kahdesta pelistä kerättynä vasta 1 piste. Seuraava ottelu on edessä viikon päästä lauantaina 6.5, tuolloin vastassa Myllypuron Pallomyllyssä on SUMU/sob. Peli käynnistyy klo 14.
SAPAn kokoonpano Valtti-ottelussa: Mikael Biese; Mikko Aho (83. Rasmus Helminen), Simo Saarinen (10. Tuomo Känsäkoski, 46. Jani Rahkonen), Sami Helppi, Anselmi Henriksson, Jari Mustonen, Kalle Vanhatalo, Mikko Nieminen, Joonatan Woodward, Sami Johansson, Valtteri Frantsi. Vaihdossa: John Stolpe
SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:
SUMU/sob – SAPA Pallomylly la 6.5 klo 14
SAPA – POHU/Akatemia Pallokenttä 6 ti 9.5 klo 18
Ponnistus – SAPA Brahen kenttä ma 15.5 klo 18
Atlantis/Akatemia – SAPA Talin nurmi 2 ma 22.5 klo 19.30
SAPA – FC Viikingit/S.C.P Käpylän nurmi to 1.6 klo 18
SAPA – HJK/Laajasalo Talin nurmi 1 ti 6.6 klo 19.30
Jokerit FC – SAPA Kontulan nurmi la 17.6 klo 15
SAPA – FC ALPC Pallokenttä 6 ti 20.6 klo 18
Gnistan/Ogeli – SAPA Pukinmäen nurmi ti 27.6 klo 19.15