SAPA otti POHU/Akatemiasta revanssin Pirkkolassa

dsc_0695

6.8
4. divisioona
Pirkkola
FC POHU/Akatemia-SAPA 0-2 (0-1)
SAPAn maalit: Yassine Aloui (29. min) ja Mikael Virta (59. min)

SAPAlle sai tilille jo kolmannen peräkkäisen nollapelin, kun se nujersi tiistaina Pirkkolassa pelatussa ottelussa FC POHU/Akatemian numeroin 2-0. Yassine Aloui ja Mikael Virta olivat maalintekijöinä.

POHU/Akatemia oli tähän mennessä ainoa joukkue, joka on onnistunut krunalaiset tällä kaudella voittamaan. Kalavelkoja oli siis tiistaina maksettavana. SAPA pelasikin vahvan ottelun, ja kahden maalin tappio jokseenkin mairittelee pohjois-haagalaisia, sillä SAPAlla oli paikkoja hukattavaksi asti.

Vihreäpaidat ottivat pallon hallinnan jo alusta saakka, ja Mikael Virta tuli alkuminuuteilla terävästi laidalta kohti maalia. Maalivahti onnistui kuitenkin torjuntatöissä.

23. minuutilla SAPAn Jaakko Kuusimäki pääsi Kalle Vanhatalon oivallisesta syötöstä nousemaan väkevästi laitapakin tontilta maalille, mutta laukoi POHU-puolustuksen ahdistelemana kuitenkin harmittavati päin veskaria.

Vain minuuttia ennen avausmaalia Yassine Aloui veti vaarallisesti, kunnes maalipyssy ampui SAPAn 29. minuutilla johtoon. Vanhatalo laittoi keskikentältä pallon laitaan, johon hän kirmasi itse perään. Aloui oli vapaana maalin edessä, ja hän veti suoraan keskikenttämiehen passista tilanteeksi 0-1.

Vielä avausjakson loppuhetkillä Jari Mustoselle tuli kulmapotkusta loistopaikka takatolpalle, mutta ei saanut osumaa palloon.

Vaikka avauspuoliajalla mentiinkin vihreäpaitojen selkeässä hallinnassa pääsi POHUkin laukomaan muutaman kerran ihan mukavasti, mutta sihti ei osunut aivan kohdalleen.

SAPA jatkoi oikeastaan toisella puoliajalla siitä mihin ensimmäisellä 45-minuuttisella jäi, ja pallo pyöri enimmäkseen valkoisten kenttäpuoliskolla.

Tunnin kohdalla nähtiin toinen maali. Joni Rantakari antoi kulmapotkun, ja Mikael Virta puski maalivahdin edestä pallon verkon perukoille, 0-2.

SAPA sai vielä maalin jälkeenkin luotua hyvin painetta POHUn päätyyn ja oli useasti lähellä lisäosumien teossa.

POHUn ainoa tilanne toisella puoliajalla tuli viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun ottelussa tolppien väliin palannut Mikael Biese torjui vaarallisen vaparin.

”Peli oli kokonaisuutena ehkä tasapainoisin tämän kauden peleistä. Hyvä ja kärsivällinen pallonhallinta helpotti hyökkäämistä, mutta teki myös puolustamisen helpommaksi. Joukkueen peli kehittyy kivasti näin kauden mittaan, mikä lupaa hyvää loppukautta ajatellen”, SAPAn valmentaja Tuomo känsäkoski sanoi.

SAPA on tällä hetkellä sarjassa toisena 2 pistettä sarjakärkeä Finnkurdeja perässä, kun molemmat ovat pelanneet yhtä monta ottelua. SAPAn seuraava matsi pelataan ensi keskivikkona Laajasalon tekonurmella, jossa se kohtaa kolmantena olevan LPS/kuninkaat.

SAPAn kokoonpano POHU/Akatemia-ottelussa: Mikael Biese, Jaakko Kuusimäki, Jari Mustonen, Simo Saarinen, Sami Helppi, Kalle Vanhatalo (61. Ahmad Azad), Joni Rantakari, Rasmus Helminen (85. Fatos Metaliaj), Mikael Virta (73. Mikko Merikari), Jani Rahkonen (59. Phuc Luu), Yassine Aloui (75. Mikko Aho) Vaihdossa: Mikko Nieminen

SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

LPS/Kuninkaat – SAPA ke 14.9 klo 20 Laajasalon tekonurmi
SAPA – HJK/Laajasalo ma 19.9 klo 20 Kallion tekonurmi
FC Finnkurd – SAPA ma 26.9 klo 17.45 Pirkkola
SAPA – Atlantis/Akatemia ke 5.10 klo 20 Pallokenttä 6