Tekijä: Timo E

  • SAPA keskiviikkona mielettömällä tavalla lisäajalla voittoon Gnistan/Ogelista – ”Uskottiin että tehdään ne maalit”

    SAPA keskiviikkona mielettömällä tavalla lisäajalla voittoon Gnistan/Ogelista – ”Uskottiin että tehdään ne maalit”

    Juusuf Abdi tasoitti matsin vaparimaalilla.

    10.5

    Kolmonen

    Mustapekka Areena, Oulunkylä

    Gnistan/Ogeli – SAPA 1-2 (1-0)

    SAPAn maalit: Juusuf Abdi (90+3) ja Justus Sanden (90+5)

    SAPA nousi keskiviikkona aivan huimalla ja käsittämättömällä tavalla voittoon lisäajan lopulla, kun se kaatoi viimeisen minutin maalilla Gnistan/Ogelin maalein 1-2. Savannalaiset olivat tappiolla vielä lisäjan toisella minuutilla, mutta vastoin kaikkia urheilun ja jalkapallon luonnonlakeja se lähti pelin päättyessä kotiin kolme pistettä mukanaan. Juusuf Abdi ja Justus Sanden olivat vieraiden sankareina ottelussa, joka oli varmasti yksi seurahistorian upeimpia comebackeja.

    SAPA lähti kauden kolmanteen kamppailuun allaan tappiot kummastakin matsista. Tämä tarkoitti, että keskiviikon ottelussa oulunkyläläisiä sarjanousijoita vastaan oli saatava vähintään piste, mutta mieluiten täydet. Ottelussa pelin vaiheet pelitapahtumien osalta aaltoili, ja helppoa iltapuhdetta ei tosiaan kotijoukkue SAPAlle tarjonnut.

    Vieraat oli ottelun alussa, jos ei nyt ihan sillassa niin vähintään tahmaisin tassuin. Gnistan tuli kovaa päälle ja saikin iskettyä 16. minuutilla ottelun ensimmäisen rysän. Joona Kalliomaa tuli vasemmalta laidalta ja syötti boksin sisään täysin vapaaksi jääneelle Topi Helteelle, 1-0.

    SAPA heräsi vähitellen matsiin ja sai painetta vastustajan kenttäpäätyyn. 28 minuutin kohdalla Victor Villegas pääsi kokeilemaan loistopaikasta, mutta laukas suuntautui hieman liian keskelle ja irtopallostakaan ei pelivälinettä maalin asti kyetty saattaa.

    Pian tämän jälkeen SAPAssa debyytin tehnyt maalivahti Tuomas Tiainen venyy maalillaan loistotorjuntaan ja piti numerot ennallaan.

    Puoliajan loppu olikin sitten lähinnä odottelua milloin vieraat avaavat maalihanat, sillä paikkoja saatiin sen verran paljon. Tomas Forsmanille avautui ennen taukoa maalin eteen huippupaikka, mutta puolustaja ehti blokkaaamaan tuon vedon.

    Tauolla vaikutti tappioasemasta huolimatta varsin hyvältä ja jatkamalla samalla tavalla maali tulisi ennemmin tai myöhemmin.

    No, ihan näin yksinkertaista se ei sitten lopulta ollut. Pelin kuva muuttui toisella puoliajalla täysin ja tempo oli pitkään todella matalalla. Myöskään kovin hyviä tilanteita ei tullut kumpaakaan päätyyn.

    86. minuutilla kuitenkin käytiin kertaalleen kuitenkin lähellä, kun Aleksi Roitto laukoi hienosti vasurilla. Paluupallosta oli päästä Abdi Muhamud sivaltamaan, mutta hän ei epäonnekseen osunut ratkaisevalla hetkellä palloon.

    Näytti siis uhkaavasti siltä, että pelistä lähdetään tyhjin käsin. SAPA näytti kuitenkin luonnetta.

    Ahmedjasin Ibrahim kaadettiin lisäajan kolmannella minuutilla rangaistusalueen tuntumasta, ja pallon taakse asteli Juusuf Abdi. ”Juppe” ampui suoraan vasempaan ylänurkkaan ja tasoitus oli tosiasia.

    Tämä ei suinkaan riittänyt valkopaidoille. Pelattiin jo lisäajan viidettä minuuttia, kun Victor Villegas keskitti vasemmalta suoraan vitosen viivalle Justus Sandenille, joka jatkoi etureidellä pallon verkon perille. 1-2 ja vieraiden leirissä oli riemu luonnollisesti ylimmillään. Käsittämätön nousu ja allekirjoittaneelle varmasti yksi upeimmista SAPA-hetkistä!

    SAPAn valmentaja Samuli Jokinen piti ottelua monisävyisenä, ja kertoi yhdeksi avaintekijäksi vaihtopelaajien ilhaduttavan määrän, joka jätti osan pelaajista harvinaista kyllä, jopa kokoonpanon ulkopuolelle Pelin ratkaisijanakin nähtiin vaihdosta kentälle tullut Justus Sanden.

    ”Peli oli haastava tietyllä tapaa. Oltiin alussa vähän laiskoja tai haluttoman oloisia ja vastustaja pääsi 1-0 johtoon. Mitä pitemmälle peli meni niin käännettiin peliä. Tauolle mennessä oli nähtävissä, että käännetään tämä peli. Toinen jakso ei lähtenyt ihan niin kuin toinen jakso lopetettiin. Onneksi meillä oli hyviä jätkiä, täysi lappu ja saatiin tuoretta jalkaa kentälle. Sitä kautta saatiin lisää painetta vastustajan päätyyn ja uskottiin, että tehdään ne maalit, tällä kertaa tehtiin. Hyvä niin”, Samuli sanoi ottelun jälkeen.

    SAPA sai siis näin tililleen kauden avausvoiton ja millä tavalla! Tästä toivottavasti joukkue saa buustia vaikeiden ensimmäisten matsien jälkeen.

    Seuraavaksi pelataan jälleen kotona, kun ensi lauantaina pelataan jälleen hieman poikkeuksellisella kotikentällä eli kenttä ykkösen sijaan klassisella Bollis 6:llä. Tuolloin vastaan asettuu FC Finnkurd, ottelu käynnistyy klo 18.15.

    SAPAn kokoonpano Gnistan/Ogeli-ottelussa: Tuomas Tiainen; Tomas Forsman (75. Elias Santala), Dicky A Lody (81. Justus Sanden), Henri Jussila, Miki Ylinen (81. Riku Riihioja); Juusuf Abdi, Ahmedjasin Ibrahim, Olli Lappi (64. Aleksi Roitto); Danilo Gomes (64. Abdi Muhamud), Aksel Karra (75. Yusuf Jama), Victor Villegas. Vaihdossa: Lauri Suokas

    Facebook: SAPA Edustus | Helsinki | Facebook

    Instagram: SAPAedustus (@sapaedustus) • Instagram-kuvat ja -videot

    Twitter: SAPA Edustus (@SAPAedustus) / Twitter

  • Edustusjoukkue joutui taipumaan lauantain kotiavauksessaan – MPS/Atletico Malmi oli tyly  vieras

    Edustusjoukkue joutui taipumaan lauantain kotiavauksessaan – MPS/Atletico Malmi oli tyly vieras

    6.5

    Kolmonen

    Brahen kenttä

    SAPA – MPS/Atletico Malmi 1-5 (0-3)

    SAPAn maali: Ahmedjasin Ibrahim 90. min (rp.)

    Miesten edustusjoukkue ei kyennyt haastaamaan kokenutta koillis-helsinkiläistä Kolmosen jyrää, kun MPS/Atletico Malmi kaatoi SAPAn viimeksi mainitun poikkeuksellisesti Bragulla pelatussa kotiavauksessaan peräti 1-5 luvuin. Ottelu lähti heikosti käyntiin, sillä vieraat olivat jo puolessa välissä peliä kolmen maalin karussa, ja kiri jäi lopussa vain haaveeksi. Kevin Nurmi iski ottelussa neljä maalia.

    SAPA oli ennen lauantain koitosta pelannut alkaneella kaudella ainoastaan kertaalleen, sillä viikko sitten kalenteriin merkitty ottelu siirrettiin juhannusviikon keskiviikolle. Vastustaja oli puolestaan päässyt vetreyttämään pelijalkojaan kevään peleissä pariin otteeseen.

    Ottelun alku oli tasaista vääntöä ja paikkoja ei siunaantunut kumpaisenkaan päätyyn. 21. minuutilla SAPAn puolustus aukesi kuitenkin ensimmäisen kerran. Timur Saltykov syötti Kevin Nurmelle, joka meni puolustajasta ohi ja pääsi ampumaan vasurilla pienestä kulmasta pallon takanurkkaan.

    Munkkipaidoillakin oli hetkensä. Muun muassa Elias Santala pääsi kokeilemaan hyvästä paikasta, mutta vastustajan molari onnistui torjutatöissä.

    27 minuutin kohdalla ”Ticon” Nurmi tekee hienon kuvion päätteeksi tilanteeksi jo 0-2, vaikka kenttätapahtumat ei moiselle ansiota välttämättä olisi suonut.

    Ja vielä juuri ennen taukoa Olli Hänninen antoi boksissa syötön takatolpalle Saltykoville, joka viimeisteli ensimmäisen sarjamaalinsa miesten tasolla.

    Koppiin jäi siis paljon mietittävää.

    Toinen jakso alkoi kotijoukkueella sangen lupaavasti, ja ensimmäistä kavennusmaalia haettiinkin ihan tosissaan. Tämä ponnistelu ei tuottanut silti tulosta ja turhautuminen alkoi näkyä kentällä kovina otteina ja turhina provosointeina, joihin myös vastustaja lähti ”kiitettävästi” mukaan. Rikkeitä ja kolhuja siis tuli puolin ja toisin tiuhaan tahtiin.

    69 minuutin kohdalla rysähti omassa verkossa jälleen ja kukapa muukaan asialla kuin hattutempun rikki saanut Nurmi, joka pääsi viimeistelemään vielä yhden ennen täyttä aikaa.

    Ahmedjasin Ibrahimin aivan lopun 1-5 rankkarimaali oli laiha lohtu.

    SAPA ei ollut siis lauantaina terävimmillään, mutta onneksi tätä ei tarvitse ensi keskiviikkoa pitempään murehtia. Tuolloin nimittäin jatketaan Gnistan/Ogelia vastaan, matsi Oulunkylän tekonurmella alkaa klo 20.15.

    SAPAn kokoonpano MPS Atletico Malmi-ottelussa: Lauri Suokas; Justus Sanden (46. Yusuf Jama), Aleksi Roitto, Dicky A Lody, Victor Villegas; Ahmedjasin Ibrahim, Juusuf Abdi (72. Lucas Mrema, Olli Lappi; Danilo Gomes, Aksel Karra, Elias Santala (60. Abdi Muhamud) Vaihdossa: Mikael Biese

    Facebook: SAPA Edustus | Helsinki | Facebook

    Instagram: SAPAedustus (@sapaedustus) • Instagram-kuvat ja -videot

    Twitter: SAPA Edustus (@SAPAedustus) / Twitter

  • SAPA avasi kauden katkeralla tappiolla – PPJ/Ruoholahti nousi lopussa maalin takaa voittoon

    SAPA avasi kauden katkeralla tappiolla – PPJ/Ruoholahti nousi lopussa maalin takaa voittoon

    20.4

    Kolmonen

    Jätkäsaaren liikuntapuisto

    PPJ/Ruoholahti – SAPA 2-1 (0-1)

    SAPAn maali: Juusuf Abdi (16. min.)

    SAPAn miesten edustusjoukkue aloitti Kolmosen kautensa tappiolla, kun PPJ/Ruoholahti oli dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-1 parempi. Ottelun ratkaisu nähtiin viimeisen vartin aikana ennen täyttä aikaa kotijoukkueen noustua maalin takaa voittoon.

    Pitkä odotus oli jälleen päättynyt, ja Länsiterminaalin vieressä päästiin mittelemään kauden ensimmäisistä pisteistä. Tämän huomasi jo ennen ottelua kopissa, jossa vallitsi hyvä ja sopivalla tavalla jännittynyt tunnelma. Kiihkeän ottelun tuoksinassa pelin loppupuolella sattui todella harmillinen SAPA-pelaajan loukkaantuminen, joka vaati ambulanssin paikalle tulon.

    SAPA avasi maalinteon ja sesongin avausosuman sai kunnian iskeä Juusuf Abdi noin 15 minuutin jälkeen. Abdi riisti syvällä vastustajan puolustusalueella pallon ja pääsi ampumaan läheltä maalia vieraat 0-1 johtoon.

    Vaikka PPJ pitikin enemmän palloa ja pääsikin jokusen kerran hätyyttelemään maalia, sai myös vieraat omat tilanteensa. 25. minuutilla Abdi kävi jälleen lähellä, kun kuudentoista alueen takaa keskikenttämies pääsi laukomaan vasurilla, mutta pallo pomppi niukasti ohi maalin.

    37 minuutin kohdalla SAPAn Elias Santala sai maalin edustalle avopaikan, mutta harmikseen ei saanut palloon kunnon kosketusta ja tilanne kuivui kokoon.

    Hetkeä myöhemmin Santala antoi huippupallon muutamaan metriin maalista nousseelle Aleksi Roitolle, mutta vastustajan molari Ville Ulmasen loistopelastus piti numerot ennallaan.

    Ennen taukovihellystä PPJ-peluri laukoi tulisen kaukovedon, mutta tolppa pelasti kuitenkin vieraat, ja koppiin 0-1 SAPAn johdosta.

    Kovaa taistelua nähtiin ensimmäisellä 45-minuuttisella pimentyvässä torstai-illassa, jossa SAPAn Muhamed Bade joutui avausjaksolla jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi.

    Päätösjaksolla ensimmäinen kunnon paikka avautui Roitolle, mutta ajautui kuitenkin sen verran pieneen kulmaan, että vastaan tullut veskari ehätti peittämään vedon.

    58. minuutilla SAPA oli äärimmäisen lähellä tuplata johdon, kun Dicky A Lody linkosi pitkän rajaheiton maalivahdin yli aivan maalin eteen. Vaikka pallo pyörikin jo maaliviivoilla, ei pelivälinettä saatu survottua millään ilveellä niin, että maalisarakkeeseen olisi tullut täydennystä.

    Kovaa päälle painanut viime vuoden sarjanousija sai tasoituksensa 13 minuuttia ennen täyttä aikaa. Eero Uotila hiipi takatolpan tuntumaan pariin metriin maalista, minne sai tarkan syötön oikealta laidalta, ja peli näin 1-1:een.

    Pian tämän jälkeen SAPAn pelaaja koki sen verran kovia, että pitkän keskeytyksen jälkeen paikalle jouduttiin kutsumaan ambulanssi.

    PPJ iski voittomaalin 87. minuutilla, kun taka-alueelle vitosen viivan kohdalle pallon keskityksestä saanut Patrik Kylli pääsi juhlimaan 2-1osumaa. Hieno veto ja hieno maali.

    Nämä jäivät noin kymmenen lisäaikaminuutin päätteeksi loppulukemiksi.

    SAPAlta kokonaisuudessaan hyvä peli, mutta pistettäkään ei tästä huolimatta matkaan valitettavasti lähtenyt. Seuraava peli oli tarkoitus pelata ensi lauantaina, mutta savannalaisten kotiavaus tultaneen siirtämään vastustaja HPS:n edeltävän päivän Suomen Cupin pelin vuoksi toiseen ajankohtaan.

    SAPAn kokoonpano PPJ/Ruoholahti-ottelussa:

    Lauri Suokas; Justus Sanden (65. Karri Kaidesoja), Tomas Forsman, Dicky a Lody, Victor Villegas; Aleksi Roitto, Juusuf Abdi, Olli Lappi; Muhamed Bade (33. Saman Eliassi 87. Mikael Friman), Aksel Karra, Elias Santala

    Facebook: SAPA Edustus | Helsinki | Facebook

    Instagram: SAPAedustus (@sapaedustus) • Instagram-kuvat ja -videot

    Twitter: SAPA Edustus (@SAPAedustus) / Twitter

  • Edustusjoukkueen Kolmosen sesonki starttaa torstaina – Kausiennakko 2023

    Edustusjoukkueen Kolmosen sesonki starttaa torstaina – Kausiennakko 2023

    Dicky A Lody jatkaa joukkueen kapteenina

    SAPAn miesten edustusjoukkue aloittaa kautensa tänään torstaina ottelulla PPJ/Ruoholahtea vastaan. Kamppailu käynnistyy Jätkäsaaren liikuntapuistossa klo 20.20. Tässä kausiennakko vuodelle 2023.

    Kelit alkavat vihdoin osoittaa kevään merkkejä, mikä tarkoittaa luonnollisesti kotimaisen Kolmosen alkamista. Jos Suomen kolmella ylimmällä sarjaportaalla maistuu liiaksi katkarapu ja hummeriosasto on kolmosdivarin seuraaminen tällöin loistava valinta. Eikä savannalaisten pääsylipuista tarvitse pulittaa itseään kipeäksi – siis maksaa toisin sanoen ylipäätään mitään. Mutta mistä lähtökohdista tähän alasarjojen kruunaamattomaan kuninkaaseen lähdetään. Otetaan selvää.

    SAPAn joukkue palasi kaudella 2020 neljänneksi ylimmälle sarjatasolle vietettyään Nelosessa sitä ennen neljän sesongin verran. Kausilla 2020 ja 2021 Kolmosessa pelasi SAPA/3, jonka paikan otti viime kaudella pelkällä SAPA nimellä toimiva edustusjoukkue SAPA M3:n jatkaessa pelaamista harrastesarjassa. Kausi sujui kohtuullisesti, mutta varsinaisia huippukohtia ei vuoteen kuitenkaan liiaksi mahtunut. Sijoitus yhdeksäs oli kuitenkin ihan tyydyttävä eikä putoamispeikko kurkistellut missään vaiheessa.

    Tämän vuoden harjoituskausi on ollut repaleinen. Loukkaantumiset, sairastelut ja pelaajien muut kiireet ovat verottaneet valitettavan paljon talven ja kevään treenien ja pelien osallistujamääriä. Näin ollen myöskään harjoituspelien tulokset eivät ole varsinaisesti vihreäpaitoja imarrelleet. Myös Suomen Cup päättyi SAPAn osalta tylysti. Arpaonni ei juuri huonompi olisi voinut olla, kun niin ikään Kolmosta pelaava rutinoitunut malmilaisryhmä MPS oli valmentajana toimineen selostaja Matti Härkösen johdolla Ruudun tv-kameroiden edessä 5-0 parempi. Näissä matseissa ei kuitenkaan, kuten tiedetään ollut jaossa ainoatakaan sarjapistettä. Nämä ottelut voidaan täten unohtaa ja keskittyä voittojen napsimiseen hieman vajaa puoli vuotta kestävän sarjakauden aikana.

    Tulopuolella SAPAan jo sydäntalvella siirtyneistä puolustaja Justus Sandenin viime kauden seura oli Puotinkylän Valtti ja Elias Santalan Liedon Pallo. Maalivahtipuolelle vahvistusta tuo Lauri Suokas (viime seura LePa/2). Muutama peluri on lisäksi SAPAn joukkueissa pelannut jo aiemmin, joten aivan uusista pelaajista ei voi puhua, vaikka tuoreina kasvoina toki edustuksessa ovatkin.

    Joukkue ei ole vielä valmis ja SAPA hakeekin aktiivisesti vielä uusia pelaajia.

    Lohko on viime kautta kaksijakoisempi. Suurin piirtein puolet jengeistä on melko kovia, joukossa ennakkosuosikit puoliammattilaisjoukkue VJS sekä HPS, joista ensin mainittu pelasi viime kaudella Kakkosta ja HPS puolestaan sijoittui Kolmosen lohkossaan toiseksi. Toinen puolisko taas materiaaliltaan ei yllä siihen, että kärkeä lähtökohtaisesti pystyisivät hätyyttelemään. ”Tasainen massa on luultavasti viime kautta pienempi. Nyt on selkeämpi kärki ja häntäpää”, kertoo joukkueen toinen koutseista Samuli Jokinen lohkon voimasuhteista. Se mihin kastiin SAPA kuuluu, jää nähtäväksi. Tähtiä taivaalta ei silti kannata välttämättä kurkotella, vaikka jokaista peliä voittamaan lähdetäänkin.

    Hankalan talvikauden vuoksi realiteetit huomioi myös valmentaja. ”Oltiin viime vuonna paljon valmiimpia tässä vaiheessa. Ollaan siis vielä niin vaiheessa, että minimitavoite on pysyä sarjasssa. Mutta samalla niin, että parannetaan samalla peliä läpi kauden. Sillä tavalla tulee varmaan ihan hyvä lopputuloskin”, Samuli sanoo.

    12 joukkueen lohko on koottu helsinkiläisistä joukkueista Vantaan Jalkapalloseuraa lukuunottamatta, joten viime kauden Espoossa ja maakunnissa ravaaminen päättyy, vaikka toki jokunen pitempi vierasreissu olisikin piristänyt vaihtelun vuoksi. Loput kaksi Eteläisen Kolmosen lohkoista on jaoteltu tasaisesti pääkaupunkiseudun ja pitemmältä tulevien joukkueiden kesken. SAPAn lohkossa muutama kovin jengi on muiden lohkojen vastaavia luultavasti selkeästi parempia. Lohkosta nousee sen voittaja ja putoaa kaksi huonointa.

    Samuli Jokinen jatkaa edelleen valmentajana yhdessä yhden välivuoden jälkeen penkin päähän palanneen vanhan SAPA/3:n pitkäaikaisen koutsin Otto Kulmalan kanssa. Huoltajana toimii edelleen Timo Erkkilä ja joukkueenjohtajana Tuomo Känsäkoski.

    Kotipelit pelataan tälläkin kaudella paria Bragun matsia lukuunottamata katsomollisella Pallokenttä 1:llä, joten katsojien olosuhteet seurata matseja ovat kunnossa. Päätöskierros pelataan tänä vuonna perjantaina 6.10. SAPAn otteluohjelma löytyy kokonaisuudessaan täältä. Ja koko lohkon tästä linkistä.

    Kuten edellä kerrottiin, on edelleen uusien pelaajien mahdollista tulla treeneihin näyttämään taitojaan!

    Ja katsojat ovat tervetulleita jännittämään ja kannustamaan Bolliksen lehtereille.

    SAPA kaudella 2023:

    Maalivahdit: Mikael Biese, Mikael Friman, Lauri Suokas

    Puolustajat: Dicky A Lody, Victor Villegas, Tomas Forsman, Justus Sanden, Elias Santala.

    Keskikenttäpelaajat: Ahmedjasin Ibrahim, Riku Riihioja, Aleksi Roitto, Juusuf Abdi, Olli Lappi, Yusuf Jama, Saman Eliassi, Emil Lillqvist.

    Hyökkääjät: Christoffer MacDonald-Thomé, Muhamed Bade, Aksel Karra, Danilo Gomes, Salomon Lundberg.

    Facebook: SAPA Edustus | Helsinki | Facebook

    Instagram: SAPAedustus (@sapaedustus) • Instagram-kuvat ja -videot

    Twitter: SAPA Edustus (@SAPAedustus) / Twitter

Scroll Up