
6.5
Kolmonen
Brahen kenttä
SAPA – MPS/Atletico Malmi 1-5 (0-3)
SAPAn maali: Ahmedjasin Ibrahim 90. min (rp.)
Miesten edustusjoukkue ei kyennyt haastaamaan kokenutta koillis-helsinkiläistä Kolmosen jyrää, kun MPS/Atletico Malmi kaatoi SAPAn viimeksi mainitun poikkeuksellisesti Bragulla pelatussa kotiavauksessaan peräti 1-5 luvuin. Ottelu lähti heikosti käyntiin, sillä vieraat olivat jo puolessa välissä peliä kolmen maalin karussa, ja kiri jäi lopussa vain haaveeksi. Kevin Nurmi iski ottelussa neljä maalia.
SAPA oli ennen lauantain koitosta pelannut alkaneella kaudella ainoastaan kertaalleen, sillä viikko sitten kalenteriin merkitty ottelu siirrettiin juhannusviikon keskiviikolle. Vastustaja oli puolestaan päässyt vetreyttämään pelijalkojaan kevään peleissä pariin otteeseen.
Ottelun alku oli tasaista vääntöä ja paikkoja ei siunaantunut kumpaisenkaan päätyyn. 21. minuutilla SAPAn puolustus aukesi kuitenkin ensimmäisen kerran. Timur Saltykov syötti Kevin Nurmelle, joka meni puolustajasta ohi ja pääsi ampumaan vasurilla pienestä kulmasta pallon takanurkkaan.
Munkkipaidoillakin oli hetkensä. Muun muassa Elias Santala pääsi kokeilemaan hyvästä paikasta, mutta vastustajan molari onnistui torjutatöissä.
27 minuutin kohdalla ”Ticon” Nurmi tekee hienon kuvion päätteeksi tilanteeksi jo 0-2, vaikka kenttätapahtumat ei moiselle ansiota välttämättä olisi suonut.
Ja vielä juuri ennen taukoa Olli Hänninen antoi boksissa syötön takatolpalle Saltykoville, joka viimeisteli ensimmäisen sarjamaalinsa miesten tasolla.
Koppiin jäi siis paljon mietittävää.

Toinen jakso alkoi kotijoukkueella sangen lupaavasti, ja ensimmäistä kavennusmaalia haettiinkin ihan tosissaan. Tämä ponnistelu ei tuottanut silti tulosta ja turhautuminen alkoi näkyä kentällä kovina otteina ja turhina provosointeina, joihin myös vastustaja lähti ”kiitettävästi” mukaan. Rikkeitä ja kolhuja siis tuli puolin ja toisin tiuhaan tahtiin.
69 minuutin kohdalla rysähti omassa verkossa jälleen ja kukapa muukaan asialla kuin hattutempun rikki saanut Nurmi, joka pääsi viimeistelemään vielä yhden ennen täyttä aikaa.
Ahmedjasin Ibrahimin aivan lopun 1-5 rankkarimaali oli laiha lohtu.
SAPA ei ollut siis lauantaina terävimmillään, mutta onneksi tätä ei tarvitse ensi keskiviikkoa pitempään murehtia. Tuolloin nimittäin jatketaan Gnistan/Ogelia vastaan, matsi Oulunkylän tekonurmella alkaa klo 20.15.
SAPAn kokoonpano MPS Atletico Malmi-ottelussa: Lauri Suokas; Justus Sanden (46. Yusuf Jama), Aleksi Roitto, Dicky A Lody, Victor Villegas; Ahmedjasin Ibrahim, Juusuf Abdi (72. Lucas Mrema, Olli Lappi; Danilo Gomes, Aksel Karra, Elias Santala (60. Abdi Muhamud) Vaihdossa: Mikael Biese
Facebook: SAPA Edustus | Helsinki | Facebook
Instagram: SAPAedustus (@sapaedustus) • Instagram-kuvat ja -videot
Twitter: SAPA Edustus (@SAPAedustus) / Twitter

