Tekijä: Timo E

  • Edustusjoukkueen taival Suomen Cupissa katkesi avauskierrokselle – FC kirkkonummi vahvempi päätösjaksolla

    Edustusjoukkueen taival Suomen Cupissa katkesi avauskierrokselle – FC kirkkonummi vahvempi päätösjaksolla

    28.2

    Suomen Cup

    Kirkkonummi

    FC Kirkkonummi – SAPA 3-0 (0-0)

    SAPAn miesten edustusjoukkueen Suomen Cupin pelit tyssäsivät avauskierrokselle, kun FC Kirkkonummi oli parempi kotikentällään maalein 3-0. Joukkueet pelasivat avausjakson maalipaikkojen puolesta hyvinkin tasaisesti, mutta peli retkahti jälkimmäisellä mustapaidoille.

    Jalkapallon treenikausi on Suomessa tunnetusti maailman pisimpiä ja sen huomaa joka vuosi talven synkkyydessä. Onneksi Suomen Cup tuo asiaan piristystä kilpailullisten pelien muodossa. Tällä kertaa onni olisi voinut olla voimakkaasti uudistuneelle SAPAlle huomattavasti parempikin, sillä vastaan arvottiin heti kättelyssä Kolmosen joukkue. Se on pelannnut vielä lisäksi liudan kovia pelejä A-SM:n karsintatasarjassa, sillä joukkueet on yhdistetty.

    Ottelu sytytti selvästi kummatkin jengit ja vauhti oli kova alusta saakka. SAPAn ensimmäinen ja kenties avauspuoliajan paras maalintekopaikka tuli 24. minuutilla, kun Daniel Mangani pääsi vasemmalta laidalta vetämään vaarallisesti. Maalivahti onnistui torjumaan eteensä, mutta jatkopallostakaan ei pelivälinettä häkkiin saatu.

    SAPAlla oli jokunen muukin tilaisuus maalintekoon, mutta ihan yhtä lähellä ei niissä kuitenkaan käyty.

    SAPAn uusi tälle kaudelle saapunut molari Sami Isoniemestä sai kiittää paljosta, että numerot pysyivät tauolle mentäessä maalittomana ja ylipäätään loppulukemista. Hän pelasi läpi ottelun erinomaisesti.

    44 minuutin kohdalla Isoniemi otti loistopelastuksen ja torjui upeasti hyvästä paikasta tulleen kudin.

    Muutama minuutti aiemmin pallo osui Kirkkonummen pelaajan toimesta tolppaan. Tauko siis SAPAn kannalta tuli hyvään paikkaan, kun näitäkin ennen oli vastustaja hätyyttänyt maalia turhankin paljon.

    Toisen puoliajan alku oli jatkumoa ensimmäisen lopusta. Vastustaja oli selvästi niskan päällä ja vain ihme piti lukemat pyöreinä.

    Isoniemi torjui pariin otteeseen maalillaan hienosti, mutta oli myös vierasjoukkueella hetkensä. Amr Abouu pääsi oikealta laidalta ampumaan, veto kuitenkin vähän ohi kohteensa.

    Tunnin kohdalla maalihanat aukesivat, valkopaitojen harmiksi väärässä päässä. Lucas Silanderin veto 16-alueen sisältä upposi vastustamattomasti verkon perukoille, 1-0-

    Muutamaa minuuttia myöhemmin FC Kirkkonummi tuplasi johtonsa iskemällä hyvän hyökkäyksen päätteeksi maalinedustalta pelin 2-0:aan Veeti Granlundin toimesta.

    Selkäranka nitkahti lopullisesti 73. minuutilla, kun Niilo Kuparinen harhautti puolustajan ja ampui tarkasti pallon maaliin, 3-0 ja peli sitä myöten selvä.

    SAPA ei pelannut huonosti ja asennekkin oli etenkin avausjaksolla erittäin hyvä. Vastustaja oli ehtinyt hitsaantumaan tässä vaiheessa vuotta paremmin, ja vieraat eivät voineet lopulta paremmalleen mitään.

    SAPAn valmentaja Tuomo Känsäkoski kertoi pelin jälkeen, että peli oli sellainen mitä oli odottanut. ”Vastustaja oli hyvin valmistautunut ja he oli harjoitellut tässä vaiheessa kautta meitä enemmän. Kun he pelaavat A-junnujen SM-karsintaa, oli heidän peli paljon valmiimpaa, ja pelaajat oli paremmasssa kunnossa.”

    ”Ensimmäinen puoliaika pysyttiin hyvin mukana, kumpi tahansa olisi voinut johtaa peliä. Pelaajien asenteeseen täytyy olla koko pelin ajan erittäin tyytyväinen. Oma reagointi pelin aikana oli ehkä vähän huonoa, mikä johti siihen, että peli oli toisella puoliajalla aika sekavaa.”

    Tuomo haluaa ottaa pelistä mukaan hyvän avauspuoliajan, jossa näytettiin, että pystytään pelaamaan tämän tason jengiä vastaan ihan tasapäisesti. ”Parannetaan kuntopohjaa niin me ollaan ihan hyvällä tiellä”, valmentaja päättää.

    SAPA jatkaa harjoittelua täydellä höyryllä pe 19.4 Riihimäellä RiPsiä vastaan alkavaa kautta varten.

    SAPAn kokoonpano FC Kirkkonummi-ottelussa:

    Sami Isoniemi; Daniel Mangani (46. Henri Vikman), Karri Kaidesoja, Janne Lyytikäinen, Victor Villegas; Samir Jmaali (56. Elmo Veikkanen), Pejk Amoroso, Jimi Oikarinen (78. Gino Turri) , Manu Taavitsainen (56. Illia Kalutskyi); Robert Pylkkänen, Daniel Martinez (46. Amr Abouu) Vaihdossa: Nils Hillenbrand ja Jusu Houdrhiri

    Facebook: SAPA Edustus | Helsinki | Facebook

    Instagram: SAPAedustus (@sapaedustus) • Instagram-kuvat ja -videot

    Twitter: SAPA Edustus (@SAPAedustus) / Twitte

  • SAPAn edustus aloittaa keskiviikkona Suomen Cupin FC Kirkkonummea vastaan

    SAPAn edustus aloittaa keskiviikkona Suomen Cupin FC Kirkkonummea vastaan

    Keskiviikkona starttaa SAPAn edustusjoukkueen osalta jo vuodesta 1955 pelatut Suomen Cupin ottelut. Savannalaiset matkaavat Kirkkonummen Urheilupuistoon paikallisen FC:n vieraaksi. Ottelu alkaa klo 19.30.

    Palataan samalla sarjatasolla SAPAn kanssa eli Kolmosessa pelaavaan FC Kirkkonummeen ja ylläkerrottuun matsiin enemmän jutun lopussa. Miten niin Kolmosessa, eikö SAPAn edari juuri syksyllä pudonnut sarjaporrasta alemmas? Näin teki, mutta vain hetkellisesti. Alkutalvesta nimittäin avautui paikka säilymiseen NouLan ilmoitettua luopuvansa sarjapaikasta. Tämä tarkoitti pelaajakyselyä koskien kiinnostelua pelata Palloliiton uudistusten myötä viidenneksi korkeinta sarjatasoa (Veikkausliiga, Ykkösliiga, Ykkönen, Kakkonen, Kolmonen). No tämähän joukkueelle sopi: selvällä äänienemmistöllä Kolmosen mesta otettiin vastaan.

    Jo ennen kun kyseinen päätös vietiin läpi, oli miesten joukkueiden määrän tiputtaminen kolmesta kahteen tehty Savannan annettua Vitosen paikan SAPA/2:lle. Edustusjoukkueen runko koostunee alkavalla kaudella Savannan pelaajista vanhoilla tutuilla SAPA-jyrillä höystettynä. Try-outeilla on riittänyt kuitenkin sen verran vilskettä, että joukkue elää varmasti vielä jonkun verran.

    Vahvistuksia on myös saatu jo ihan hyvä määrä aina maalivahdeista lähtien, mutta uusia pelaajia edelleen etsitään. Joten ota yhteys valmentaja Tuomo Känsäkoskeen ( 041 749 2088 tai tuomo.kansakoski@sapa.fi), ja tule näyttämään taitojasi, mikäli joukkueessa pelaaminen kiinnostaa!

    Myös toisen valmentajan haku on käynnissä. Aiempi valmennuskokemus katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Tehtävästä maksetaan korvaus. Lisätiedot samasta paikasta kuin edellä.

    Edustus pelaa Kolmosen lohkossa kolme, jossa savannalaisten kaverina pääkaupungista on hieman alle puolet joukkueista eli viisi kappaletta.

    Treenejä on vedetty talven mittaan yhdestä kolmeen viikossa ja harkkapelejäkin on tullut plakkariin jo hyvä määrä, kun osa keskiviikon harjoitusvuoroista on pidetty tunnin pelitreeneinä eri vastustajia vastaan.

    Suomen Cup on startannut jo SAPA/2:sen osalta joukkueen otettua mittaa niin ikään Vitosen jengistä MPS/Atletico Akatemista. ”Tico” oli parempi vasta rankkarikisan jälkeen 1-1 (3-2), joten kakkosen cup-taival tyssäsi harmittavasti avausmatsiin.

    Ja sitten siihen keskiviikon koitokseen. Arpaonni ei savannalaisia suosinut, kun lapusta nousi FC Kirkkonummen nimi ja kaiken kukkuraksi peli vieläpä vieraskentälle. Haaste otetaan kuitenkin kauden ensimmäisessä tosipelissä ilomielin vastaan ja ottelu sytyttää varmasti joukkueen talvikauden ehdottomassa kohokohdassa.

    Eri lohkossa krunalaisten kanssa pelaava FC Kirkkonummi ja seuran A-20 joukkueet toimivat yhdessä, joten junnupelaajat saavat varmasti näytönpaikkoja laajalti. Miten paljon heitä sitten on SAPAa vastaan, jää nähtäväksi.

    KaHyviä muistoja ei Kirkkonummen kenttä ole tarjonnut, kun kauden 2022 syksyn pelissä kotijoukkue oli 3-0 parempi.

    Viime sunnuntain kenraalissa SUMU/sobin 4-2 voittoon päättyneessä talvisarjan matsissa SAPA peluutti peräti 28 pelaaja, joten peli oli vähemmän yllättäen melko sekavaa.

    Joukkue saa jalkeille Kirkkonummen nollakeliin taatusti nälkäisen ryhmän, joka janoaa päästä cupissa seuraavalle rundille.

    FC Kirkonummi – SAPA

    Kirkkonummen urheilupuistossa

    keskiviikkona 28.2 klo 19.30

    Tässä vielä jokunen kuva otettuna talven mittaan.

    Sumu/Sob vei talvisarjan pelin sunnuntaina Bolliksella

    Treeneissä ollut hyvä tunnelma ja tekemisen meininki läpi talvikauden

  • FC Kontu jyräsi lauantaina toisella jaksolla vastustamattomasti voittoon – SAPAn tiukka putoamistaisto jatkuu

    23.9
    Kolmonen
    Kontulan liikuntapuisto
    FC Kontu – SAPA 5-2 (2-2)
    SAPAn maalit: Victor Villegas (Amr Abouu) 25. min. ja Ahmad Dildar (Edison Muhire) 28. min.

    SAPAn miesten edustusjoukkue joutui kärsimään lauantaina tappion, kun lohkonelonen FC Kontu vei pisteet paremman päätösjakson ansiosta maalein 5-2. Savannalaiset olivat hyvin mukana mukana pitkään pelissä, mutta ei voinut lopulta paremmalleen mitään, vaikka saumat pisteisiin olemassa olivatkin

    Tavoitteet loppukaudelle ovat olleet jo pitkään selvät. Sarjapaikan säilyttäminen on luonnollisesti päällimmäisenä mielessä. Putoamisviivan alapuolelle valahtaneen SAPAn taistelu Kolmosen paikasta päävastustaja HerTon kanssa tullee olemaan päätöskierrokselle saakka tiukka.

    Sade vihmoi Helsinkiä pitkin päivää, mutta lakkasi parahiksi ennen pelin alkua. Ottelutapahtumaan oli Kontulassa buffetteineen, kuulutuksineen ja musiikkeineen ilahduttavasti panostettu, mikä on varsin harvinaista herkkua tällä sarjatasolla.

    Peli lähti käyntiin harmittavalla tavalla, kun jo 7 minuutin kohdalla iski kotijoukkue avausmaalin. Pallo pelattiin eteenpäin boksin sisään, josta syöttö maalin eteen vapaaksi jääneelle Joni Häppölälle, jolla oli helppo työ siirtää Kontu 1-0 johtoon.

    Lisää tuli 22. minuutilla, kun sama mies Häppölä oli asialla, 2-0. Tämä oli kaikkea muuta kuin toivottiin, mutta kirvestä ei kaivoon silti heitetty, etenkin kun SAPA oli pelannut tähän asti maaleista huolimatta oikein hyvin.

    Amr Abouu syötti Victor Villegasille, joka toi SAPAn pistetaisteluun kaventamalla pienestä kulmasta takanurkkaan vain muutama minuutti edellisestä osumasta.

    Ja vihreäpaidat jatkoivat momentumia riemukkaalla tavalla 28 minuutilla, asialla Edison Muhiren syötöstä Ahmad Dildar, joka ampui tarkasti oikeaan alakulmaan, peli oli näin 2-2.

    Tauolle lähdettiin viihdyttävän ja vauhdikkaan avausjakson jälkeen näistä lukemista.

    Kopissa oli selvää, että tänään on täysi mahdollisuus napata jopa voitto, Kontu ei nimittäin ollut terävimmillään ja vieraat puolestaan oli mainiossa pelivireessä loistavalla taistelutahdolla varustettuna.

    Tasaisissa merkeissä jatkettiin myös breikin jälkeen. Tasoero ei näkynyt kenttätapahtumissa oikeastaan mitenkään ja peli voisi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Myös SAPAn maalivahti Tuomas Tiainen oli läpi ottelun mies paikallaan.

    SAPA saikin tuhannen taalan paikan mennä johtoon, mutta Abouun noin 3 metristä lähtenyt veto pompahti epäonnisesti yläriman kautta yli.

    Pian tämän jälkeen isännät iskivät kulmapotkusta maalilauluna toimivan Eiffel 65:n Bluen soimaan 3-2 osuman merkiksi. Pelikellossa oli tuolloin 70 minuuttia.

    6 minuuttia myöhemmin Ville Hyytiäinen laittoi pallon rysään jo ratkaisevan tuntuisesti.

    Viimeinen niitti SAPAn arkkuun tuli, kun Häppölä viimeisteli hattutempun jokunen hetki ennen täyttä aikaa. Tässä vaiheessa taivas aukeni pelin aikana kunnolla ensimmäisen kerran tuoden kirjaimellisestikin kylmää suihkua SAPAn niskaan.

    Hyvä matsi joka tapauksessa, sama peli-ilme mukaan seuraavaan LPS-otteluun niin hyvä tulos on jälleen käsien ulottuvilla. Kyseinen kauden kolmanneksi viimeinen kamppailu pelataan ensi perjantaina Laajasalon Saari-Areenalla klo 19.15 alkaen.

    SAPAn kokoonpano FC Kontu-ottelussa:

    Tuomas Tiainen; Tomas Forsman (88. Manu Taavitsainen), Henri Jussila, Dicky A Lody, Elmi Moalin (20. Edison Muhire, 80. Niilo Anttila); Victor Villegas, Mustafa Mukhlis, Mustafa Al-Bazi, Ahmad Dildar, Ibrahim Razzak (46. Olli Lappi), Amr Abouu. Vaihdossa: Mustafa Hasan, Ophni Banza

    SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

    LPS – SAPA pe 29.9 klo 19.15 Saari Areena
    SAPA – LPS ma 2.10 klo 20.05 Pallokenttä 1
    SAPA – HerTo pe 6.10 klo 20 Pallokenttä 1

    Facebook: SAPA Edustus | Helsinki | Facebook

    Instagram: SAPAedustus (@sapaedustus) • Instagram-kuvat ja -videot

    Twitter: SAPA Edustus (@SAPAedustus) / Twitte

  • Edustusjoukkue loistavaan voittoon häntäpään kamppailussa – Toukolan Teräs/2022 kaatui lauantaina sateisella Bolliksella

    Edustusjoukkue loistavaan voittoon häntäpään kamppailussa – Toukolan Teräs/2022 kaatui lauantaina sateisella Bolliksella

    2.9
    Kolmonen
    Pallokenttä 1
    SAPA – Toukolan Teräs/2022 3-2 (2-0)
    SAPAn maalit: Amr El Safa Abouu 2 (27. min. ja 41. min.) ja Edison Muhire (77. min.)

    SAPAn edustusjoukkue saalisti kauden kolmannen voittonsa ja ensimmäisen sitten toukokuun lopun Pallokentällä pelatussa ottelussa. Amr El Safa Abouu kunnostautui pelissä iskemällä pallon verkkoon pariin otteeseen.

    Ottelun tärkeys oli molemmille joukkueille kiistämätön. SAPAllakin voiton paineet olivat ehtineet kasvaa jo kohtuullisin mittoihin, sillä viimeiset kymmenen matsia ei täysiä pisteitä ollut tuonut. Sarjajumbo Toukolan Teräs/2022:sen kausi on puolestaan ollut sitäkin vaikeampi. Toukolalaiset ovat koko kauden aikana saanut ainoastaan pisteen, joten kummallakin oli mielessä, että tämä peli jos mikä on niitä lisää tuova mieluiten kolmen muodossa.

    SAPA otti alusta asti komennon pelissä. Joukkueen maalille oli jouduttu laittamaan puolustajan tontilta Dicky A Lody, joten siinäkin mielessä oli tärkeää, että liian vaikeaa iltapäiväpuhdetta ei hänelle tulisi.

    Tämä onnistui, sillä avausjaksolla ei Dickylle varsinaisesti mitään kovin vaarallisia tilanteita syntynyt. Muutoinkin hän pelasi todella varman oloisesti ja selvitti puolittaiset paikat mallikkaasti.

    SAPA iski avausjaksolla kahdesti. 27 minuutin kohdalla Victor Villegas keskittää vasemmalta Amr El Safa Abouulle, joka puskee syöksymällä tilanteeksi 1-0. Pallo kimpoaa takaraudoista sen verran vauhdikkaasti, että hetken oli penkillä epäselvää mihin peliväline päätyi, mutta savannalaisten ensimmäinen osuma kolmen maalittoman pelin pelin jälkeen maistui.

    Vielä ennen taukoa Abouu tuplaa SAPAn johdon laukomalla hyvästä paikasta pallon verkon perille, 2-0.

    Maalien lisäksi mitään varsinaisia huipputilanteita ei liiemmin nähty vaikka vihreiden hallinnassa mentiinkin, mutta onneksi tehot olivat kohdillaan.

    Tauko vietettiin erikoisissa tunnelmissa, kun kaatosateen kastelemat pelaajat odottelivat kauas satojen metrien päähän Pallokentän pukukopin suojiin mennyttä tuomarikolmikkoa. Tauon pituus venähti näin ilmoitetusta viidestä minuutista varmasti reilu kymmeneen.

    2-0 on pallopeleissä vaikea johto eikä hyvänolon tunteeseen ole varaa, muuten käy kylmät. Tätä painotettiin myös tauolla.

    Dicky a Lody tuurasi varmaotteisesti SAPAn maalilla

    Pelin kuva jatkui melko samanalaisena, tosin tilanteita sateli kotijoukkueelle hieman ensimmäistä enemmän. Muun muassa Villegas ampui paristakympistä tulisesti, mutta veto viuhui rimaa hipoen yli.

    72. minuutilla Edison Muhiren kentälle vaihdosta tule piristi joukkuetta entisestään. Ensin hän sai pallon takatolpalle, mutta peliväline hiuksen hienosti vasemmalta ohi.

    Seuraavasta hyökkääjä ei enää erehtynyt. Mustafa Mukhlis syötti Muhirelle, joka laittoi pallon varmasti maaliin ja turvallisen tuntuinen 3-0 tilanne oli tosiasia.

    Lopussa peli meni vielä jännäksi, kun SAPA teki pari omaa maalia ensin 90. minuutilla ja jälkimmäisen lisäajan toisella minuutilla. Lisäaikaa ei onneksi tullut ainakaan juuri viittä enempää, joten ToTe ei saanut enää tilaisuutta tasoitukseen.

    Tärkeä, tärkeä voitto näin plakkariin ja ensimmäisenä viivan alla oleva Herttoniemen Toveri jäi nyt neljän pinnan päähän. SAPAlla on vielä yksi peli vähemmän pelattuna.

    Seuraavaksi vastaan asettuu pykälää savannalaisia ylempänä oleva Malmin Ponnistajat, joten ensi perjantaina isot pelit jatkuvat. Kamppailu käynnistyy klo 19.45 Kartanon kentällä, Vuosaaren liikuntapuistossa.

    SAPAn kokoonpano Toukolan Teräs/2022-ottelussa.

    Dicky A lody; Victor Villegas, Lucas Mrema, Olli Lappi (90. Noe Poppius), Mustafa Al Bazi, Victor Villegas; Ahmad Dildar, Mustafa Mukhlis, Ayoub Boukhriss, Ibrahim Razzak (72. Edison Muhire) ; Amr El Safa Abouu.

    SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

    Ponnistajat – SAPA pe 8.9 klo 19.45 Kartanon tn
    SAPA – VJS la 16.9 klo 16 Pallokenttä 1
    FC Kontu – SAPA la 23.9 klo 14 kontulan nurmi
    LPS – SAPA pe 29.9 klo 19.15 Saari Areena
    SAPA – LPS ma 2.10 klo 20.05 Pallokenttä 1
    SAPA – HerTo pe 6.10 klo 20 Pallokenttä 1

    Facebook: SAPA Edustus | Helsinki | Facebook

    Instagram: SAPAedustus (@sapaedustus) • Instagram-kuvat ja -videot

    Twitter: SAPA Edustus (@SAPAedustus) / Twitte

Scroll Up