28.2
Suomen Cup
Kirkkonummi
FC Kirkkonummi – SAPA 3-0 (0-0)

SAPAn miesten edustusjoukkueen Suomen Cupin pelit tyssäsivät avauskierrokselle, kun FC Kirkkonummi oli parempi kotikentällään maalein 3-0. Joukkueet pelasivat avausjakson maalipaikkojen puolesta hyvinkin tasaisesti, mutta peli retkahti jälkimmäisellä mustapaidoille.
Jalkapallon treenikausi on Suomessa tunnetusti maailman pisimpiä ja sen huomaa joka vuosi talven synkkyydessä. Onneksi Suomen Cup tuo asiaan piristystä kilpailullisten pelien muodossa. Tällä kertaa onni olisi voinut olla voimakkaasti uudistuneelle SAPAlle huomattavasti parempikin, sillä vastaan arvottiin heti kättelyssä Kolmosen joukkue. Se on pelannnut vielä lisäksi liudan kovia pelejä A-SM:n karsintatasarjassa, sillä joukkueet on yhdistetty.
Ottelu sytytti selvästi kummatkin jengit ja vauhti oli kova alusta saakka. SAPAn ensimmäinen ja kenties avauspuoliajan paras maalintekopaikka tuli 24. minuutilla, kun Daniel Mangani pääsi vasemmalta laidalta vetämään vaarallisesti. Maalivahti onnistui torjumaan eteensä, mutta jatkopallostakaan ei pelivälinettä häkkiin saatu.
SAPAlla oli jokunen muukin tilaisuus maalintekoon, mutta ihan yhtä lähellä ei niissä kuitenkaan käyty.
SAPAn uusi tälle kaudelle saapunut molari Sami Isoniemestä sai kiittää paljosta, että numerot pysyivät tauolle mentäessä maalittomana ja ylipäätään loppulukemista. Hän pelasi läpi ottelun erinomaisesti.
44 minuutin kohdalla Isoniemi otti loistopelastuksen ja torjui upeasti hyvästä paikasta tulleen kudin.
Muutama minuutti aiemmin pallo osui Kirkkonummen pelaajan toimesta tolppaan. Tauko siis SAPAn kannalta tuli hyvään paikkaan, kun näitäkin ennen oli vastustaja hätyyttänyt maalia turhankin paljon.

Toisen puoliajan alku oli jatkumoa ensimmäisen lopusta. Vastustaja oli selvästi niskan päällä ja vain ihme piti lukemat pyöreinä.
Isoniemi torjui pariin otteeseen maalillaan hienosti, mutta oli myös vierasjoukkueella hetkensä. Amr Abouu pääsi oikealta laidalta ampumaan, veto kuitenkin vähän ohi kohteensa.
Tunnin kohdalla maalihanat aukesivat, valkopaitojen harmiksi väärässä päässä. Lucas Silanderin veto 16-alueen sisältä upposi vastustamattomasti verkon perukoille, 1-0-
Muutamaa minuuttia myöhemmin FC Kirkkonummi tuplasi johtonsa iskemällä hyvän hyökkäyksen päätteeksi maalinedustalta pelin 2-0:aan Veeti Granlundin toimesta.
Selkäranka nitkahti lopullisesti 73. minuutilla, kun Niilo Kuparinen harhautti puolustajan ja ampui tarkasti pallon maaliin, 3-0 ja peli sitä myöten selvä.
SAPA ei pelannut huonosti ja asennekkin oli etenkin avausjaksolla erittäin hyvä. Vastustaja oli ehtinyt hitsaantumaan tässä vaiheessa vuotta paremmin, ja vieraat eivät voineet lopulta paremmalleen mitään.
SAPAn valmentaja Tuomo Känsäkoski kertoi pelin jälkeen, että peli oli sellainen mitä oli odottanut. ”Vastustaja oli hyvin valmistautunut ja he oli harjoitellut tässä vaiheessa kautta meitä enemmän. Kun he pelaavat A-junnujen SM-karsintaa, oli heidän peli paljon valmiimpaa, ja pelaajat oli paremmasssa kunnossa.”
”Ensimmäinen puoliaika pysyttiin hyvin mukana, kumpi tahansa olisi voinut johtaa peliä. Pelaajien asenteeseen täytyy olla koko pelin ajan erittäin tyytyväinen. Oma reagointi pelin aikana oli ehkä vähän huonoa, mikä johti siihen, että peli oli toisella puoliajalla aika sekavaa.”
Tuomo haluaa ottaa pelistä mukaan hyvän avauspuoliajan, jossa näytettiin, että pystytään pelaamaan tämän tason jengiä vastaan ihan tasapäisesti. ”Parannetaan kuntopohjaa niin me ollaan ihan hyvällä tiellä”, valmentaja päättää.
SAPA jatkaa harjoittelua täydellä höyryllä pe 19.4 Riihimäellä RiPsiä vastaan alkavaa kautta varten.
SAPAn kokoonpano FC Kirkkonummi-ottelussa:
Sami Isoniemi; Daniel Mangani (46. Henri Vikman), Karri Kaidesoja, Janne Lyytikäinen, Victor Villegas; Samir Jmaali (56. Elmo Veikkanen), Pejk Amoroso, Jimi Oikarinen (78. Gino Turri) , Manu Taavitsainen (56. Illia Kalutskyi); Robert Pylkkänen, Daniel Martinez (46. Amr Abouu) Vaihdossa: Nils Hillenbrand ja Jusu Houdrhiri
Facebook: SAPA Edustus | Helsinki | Facebook
Instagram: SAPAedustus (@sapaedustus) • Instagram-kuvat ja -videot
Twitter: SAPA Edustus (@SAPAedustus) / Twitte