SAPA otti perjantaina tärkeän 0-1 voiton – ”Tehtiin se mitä tarvittiin”

Aksel Karra (kuvassa) iski pelin ainoan osuman. Kuvat: Päivi Ahola

26.5
Pallokenttä 6
Kolmonen
Toukolan Teräs/2022-SAPA 0-1 (0-1)
SAPAn maali: Aksel karra (Juusuf Abdi) (17. min.)

SAPAn miesten edustusjoukkue nappasi kauden toisen voittonsa kaatamalla Toukolan Teräs/2022:sen avausjakson maalilla lukemin 1-0. Aksel Karra iski ottelun ainoan osuman. SAPA paransi täyden pistepottinsa ansiosta asemiaan sarjan tyvipäässä.

Savannalaiset olivat pienen pakkovoiton edessä ennen perjantai-illan kamppailua. Pistetili ei ollut karttunut toivotulla tavalla ja vastassa oli sarjassa vielä kokonaan ilman pinnoja ollut toukolalaisryhmä. Helpomman kautta voitto olisi voinut toki tulla, mutta päätösvihellyksen soidessa päästiin onneksi juhlimaan kolmea pistettä.

Ottelun ensimmäisen tilanteen suoritti kotijoukkueen virkaa toimittanut Toukolan Teräs, kun pallo osui ylärimaan.

Juuri kun kentälaidalta alkoi kuulua epäilyjä, onkohan juuri käynnissä tasoltaan kaikkien aikojen huonoin kolmosdivarimatsi, oli pelaajat kentän paremmalla puolella toista mieltä. Siis jos maalin syntyminen sitä kohentaa ja miksei kohentaisi. Aksel Karra sai 17 minuutin kohdalla syötön Juusuf Abdilta keskelle vetomestoille, laukaus vastustamattomasti ohi maalivahdin ja 0-1 näkymättömälle taululle.

Viitisen minuuttia myöhemmin seurasi punapaitojen vaarallinen kuti, mutta Lauri Suokas venyi maalillaan upeaan torjuntaan.

Maalipaikkailotulituksen päätti Abdi vetämällä kaukaa tulisesti, mutta maaliverkon soimisen esti mahdollisesti vain se, että kuti meni hiukan ohi maalin.

Tämän jälkeen meno rauhoittui ja tauolle vieraiden maalin johdossa. Hieman ennen taukoa Abdi loukkasi jalkansa ja joutui jättämämään kentän.

Kapteeni Dicky a Lody pelasi topparina täydet minuutit

Toisen jakson alku oli tunnustelevaa. SAPA vei näennäisesti peliä, mutta ToTen puolustus teki maalintekosektorille murtautumisen todella vaikeaksi.

Tunnin jälkeen kummassakin päässä alkaa tapahtua. Ensin punaisten pelaaja ampui vaarallisesta paikasta yli maalin, ja hetkeä myöhemmin SAPAn Ahmedjasin Ibrahim puolestaan niukasti ohi.

70 minuutin nurkilla molemmat saivat vielä varsin hyvät tilanteet, mutta maaleja ei synny.

Viimeisten parinkymmenen minuutin ajan pelin henki alkoi olla selvä; SAPAn ei suoranaisesti tarvinnut kuin lähinnä turvata oma maali. Pallonhallinta tasoittui eikä kumpikaan päässyt laatupaikoille.

Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut ettei jännittää silti tarvinnut. ToTe tuli lopussa hätyyttelemään maalia jokusen kerran niin, että hetken aikaa tuli pieni pelko ettei vaan sittenkin voitto lipeä.

Onneksi ei sentään ja näin kolme todella tärkeää pistettä taskuun.

”Tehtiin se mitä tarvittiin. Tänään oli ainoa tavoite vain, että otetaan kolme pistettä ja ne otettiin. Se riittää ja voidaan olla tyytyväisiä”, kommentoi SAPAn valmentaja Samuli Jokinen ottelun jälkeen.

SAPA on nyt kuudessa pisteessä yhdessä kolmen muun joukkueen kanssa. Takana on tällä hetkellä vielä ilman pisteitä olevat Toukolan Teräs ja ja Herttoniemen Toverit. Kesäkuun puolella jatketaan, kun ensi lauantaina vastaan asettuu kotiottelussa Bollis 1:llä Malmin Ponnistajat. Ottelu alkaa klo 16.

SAPAn kokoonpano Toukolan Teräs/2022-ottelussa: Lauri Suokas; Justus Sanden (60. Lucas Mrema), Dicky A Lody, Henri Jussila, Miki Ylinen; Ayoub Boukhriss (77. Yusuf Jama), Juusuf Abdi (44. Victor Villegas), Aleksi Roitto (90. Riku Riihioja), Olli Lappi; Aksel Karra. Vaihdossa: Mikael Friman, Elmi Moalin ja Elias Santala

Facebook: SAPA Edustus | Helsinki | Facebook

Instagram: SAPAedustus (@sapaedustus) • Instagram-kuvat ja -videot

Twitter: SAPA Edustus (@SAPAedustus) / Twitter