Tekijä: Timo E

  • SAPAlle shokkialku – taas tappio

    28.7
    3. divisioona
    Sipoo
    IF Sibbo-Vargarna – SAPA 2-1 (2-0)
    SAPAn maali: Jani Rahkonen (55. min)

    Syyskausi avattiin tiistaina kun SAPA vieraili Sipoossa. Sysimustat alkuhetket koituivat kohtaloksi. Ennen kuin pelikello oli ehtinyt neljään minuuttiin isännät olivat ehtineet pöllyttämään maaliverkkoa jo kahdesti. Sibbo-Vargarna vei ääritärkeän jumbokamppailun lopulta maalein 2-1, ja SAPAn tuskainen kausi sen kuin jatkuu.

    Ottelua oli ehditty pelaamaan vain reilu neljäkymmentä sekuntia, kun pallo löytyi jo SAPAn maalista. Syöttö pystyyn päästi sipoolaisten Keni Raution läpiajoon, joka ei paikastaan erehtynyt. Tilanne haiskahti kylläkin paitsiolta.

    Vain pari minuuttia myöhemmin Sipoolle tuomittiin rankkari. Pallo pilkulta sisään ja tilanne oli jo 2-0.

    Painajaismaisen alun jälkeen vihreäpaidat saivat koottua rivinsä ja ottelu jatkui melko tasaisena.

    Kotijoukkueen kolmas maali kävi reilu puolen tunnin kohdalla lähellä vedon mentyä vain hiukan ohi maalin.

    Myös SAPA sai avausjaksolla pari mukavaa tilannetta. Sammeli Kuisma pommitti hyvästä paikasta, mutta valitettavasti vain suoraan päin Sibbo-vahtia. Daniel Donner sai myös oman tilaisuuden, laukaus kuitenkin hieman epäonnistui vedon mentyä ohi.

    Toiselle puoliajalle SAPA tuli ryminällä ja otti pelin haltuunsa. 55 minuuttia oli pelattu kun SAPA sai sivuvaparin ja sitä antamaan asettui Bin Bin Yang. Keskitys tavoitti Jani Rahkosen, joka toi kauden kolmannella osumallaan vieraat maalin päähän.

    Toisen jakson alkupuoli oli vihreäpaidoilta vahva ja peli pyöri hienoilla kuvioilla näyttävästi.

    Painostus alkoi kuitenkin vähitellen hiipumaan ja maalia hätyyttelemään ei SAPA enää kunnolla päässyt kuin vasta aivan lopussa. Puolustus oli toisella puoliajalla varmaa ja piti sipoolaiset pois hyviltä maalipaikoilta.

    Päätösminuuteilla tuli vielä pari tilaisuutta tasoitukseen. mutta maalit jäi syntymättä.

    Tappio merkitsee tilanteen vaikeutumista hännillä entisestään. Seuraavaksi kauden toista voittoa yritetään hakea ensi perjantaina Käpylässä LPS:ää vastaan. Peli alkaa klo 18.

    SAPAn kokoonpano SibboV-ottelussa: Mikael Biese; Jaakko Kuusimäki, Anselmi Henriksson, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Sammeli Kuisma (46. Bin Bin Yang), Joni Rantakari (76. Antti Erola), Martin Laitinen (40. Jani Rahkonen), Rasmus Helminen (84. Javier Ihatsu), Muhamed Bade, Daniel Donner. Vaihdossa: Ari Takala

    SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

    SAPA – LPS pe 31.7 klo 18.00 Käpylän nurmi

    SAPA – NouLa pe 7.8 klo 19.30 Käpylän nurmi

    HIFK/2 – SAPA la 15.8 klo 14.30 Pallokenttä 6

    SAPA – FC Vantaa pe 21.8 klo 19.30 Käpylän nurmi

    TuPS – SAPA to 27.8 klo 18.45 Tuusulan urheilukenttä

    SAPA – HerTo pe 4.9 klo 18.00 Käpylän nurmi

    EsPa – SAPA su 13.9 klo 16.30 Matinkylän tekonurmi 1

    SAPA – PPJ pe 18.9 klo 18.00 Käpylän nurmi

    I-HK/OMV – SAPA la 26.9 klo 15.00 Itä-Hakkilan tekonurmi

    SAPA – Atletico Malmi la 3.10 klo 16.15 Pallokenttä 6

  • SAPAn tuska jatkuu – kevätkierros päättyi tappioon

    2.7
    3. divisioona
    Puistola
    MPS/Atletico Malmi – SAPA 4-0 (3-0)

    SAPA hävisi jälleen. Toisen kerran peräkkäin se oli ensimmäisen jakson jälkeen jo 3-0 tappiolla. Atletico Malmi voitti lopulta ottelun 4-0 ja krunalaisten tuska jatkuu. Kevätkierrokselta saaliiksi jäi vain neljä pistettä, joten sarjapaikan uusiminen vaatii jo pientä ihmettä.

    SAPA aloitti vahvasti. Ensimmäinen tilanne tuli jo toisella peliminuutilla kun Daniel Donner pääsi ampumaan tuloksetta hyvästä paikasta.

    11. minuutilla nähtiin liiankin tutuksi käynyt tilanne – vastustaja avasi maalihanat. SAPAn sivuvaparin jälkeen Atleticon purkupallo päätyi vihreäpaitojen ohipotkun jälkeen malmilaispelaajalle, joka pitkän karkumatkan päätteksi iski tilanteeksi 1-0.

    SAPAn Jani Rahkonen laukoi 16. minuutilla niukasti yli.

    Muutama minuutti myöhemmin Sami Helppi keskitti loistavasti Donnerille, joka jatkoi yhdellä kosketuksella pelivälineen läheltä ohi .

    SAPA oli tässä vaiheessa hyvin mukana pelissä, Atleticolla ei maalin lisäksi muita paikkoja ollut, lukuisia kertoja paitsiossa kylläkin – yhteensä pelissä yksitoista kertaa.
    Kunnes 31 minuutin kohdalla Atletico teki silti taas. Pallon riiston jälkeen syöttö keskelle ja rankkarialueelta veto maaliin. 2-0

    40. minuutilla malmilaisten laukaus kävi tolpassa.

    Ratkaisun makua oli ilmassa juuri ennen puoliaikaa kun ”Atleetit” löivät taululle lukemiksi 3-0 hyökkäyksestä, johon ei SAPA-puolustus ehtinyt kunnolla mukaan.

    Kaikkiaan pelillisesti varsin tasainen avausjakso, mutta pienet puolustuksen virheet ja hieman huono tuuri edesauttoivat kotijoukkueen kolmen maalin etumatkalle toiselle puoliajalle lähdettessä.

    59 minuuttia oli pelattu kun Atletico teki vielä keskityksestä maalin eteen helpon oloisesti neljännen. 4-0.

    Tolppa ja SAPA-vahti Mikael Biesen loistopelastukset pitivät Atleticon johtolukemat ennallaan.

    Kevätkierros on pelattu ja tilanne on todella karu. Vain kerran voittaneella SAPAlla putoamisviiva siintää kaukana, yhdeksän pisteen päässä. Sanomattakin on selvää, että voittoja on tultava loppukaudella reippaasti. Tukalalta näyttää sarjapaikan säilymisen kannalta, mutta pisteitä on toki vielä paljon jaossa, joten kaikki on ilman muuta mahdollista.
    Kesätauon jälkeen pelit jatkuvat tiistaina 28.7 Sipoossa, jossa elintärkeässä ottelussa vastassa on Sibbo Vargarna.

    SAPAn kokoonpano Atletico Malmi-ottelussa: Mikael Biese; Anselmi Henriksson, Jari Mustonen, Sami Helppi, Joni Rantakari, Rasmus Helminen, Ville Luomala (46. Bin Bin Yang), Jani Rahkonen (55. Miika Koivisto), Antti Erola, Martin Laitinen, Daniel Donner. Vaihdossa: Ari Takala

    SAPAn syyskierroksen ottelut:

    SibboV – SAPA ti 28.7 klo 19.15 Nikkilän keskusnurmi

    SAPA – LPS pe 31.7 klo 18.00 Käpylän nurmi

    SAPA – NouLa pe 7.8 klo 19.30 Käpylän nurmi

    HIFK/2 – SAPA la 15.8 klo 14.30 Pallokenttä 6

    SAPA – FC Vantaa pe 21.8 klo 19.30 Käpylän nurmi

    TuPS – SAPA to 27.8 klo 18.45 Tuusulan urheilukenttä

    SAPA – HerTo pe 4.9 klo 18.00 Käpylän nurmi

    EsPa – SAPA su 13.9 klo 16.30 Matinkylän tekonurmi 1

    SAPA – PPJ pe 18.9 klo 18.00 Käpylän nurmi

    I-HK/OMV – SAPA la 26.9 klo 15.00 Itä-Hakkilan tekonurmi

    SAPA – Atletico Malmi la 3.10 klo 16.15 Pallokenttä 6

  • SAPAlle kauden pohjanoteeraus

    26.6
    3. divisioona
    Käpylä
    SAPA – I-HK/OMV 1-4 (0-3)
    SAPAn maali: Pauli Laiho (90. min)

    Surkeasti pelannut SAPA hävisi jumbokamppailun nimihirviö I-HK/OMV:lle lukemin 1-4. Ottelu lähestulkoon ratkesi jo ensimmäisen puoliajan jälkeen. SAPA näytti haluttomalta ja pallollinen pelaaminen oli onnetonta.

    Vieraat ottivat pelin haltuun heti alusta saakka. I-HK:n avausmaali nähtiin jo 15. minuutin kohdalla SAPA-puolustuksen virheen seurauksena.

    SAPA sai 0-1 osuman jälkeen parisen hyvää tilannetta tuloksetta.

    26. minuutilla OMV-pelaaja pääsi vasemmalta sivustalta tulemaan puolustajien läpi ja syöttämään keskelle. SAPAn löysä puolustaminen johti lopulta 0-2 maaliin.

    Avausjakson lisäajalla vieraat tekivät vielä kolmannen.

    Peliä oli pelattu tunnin verran, kun ottelu ratkesi lopullisesti 0-4 maaliin. Pallo pilkulta sisään, ja loppu jäi vain muodollisuudeksi.

    Pauli Laihon teki vielä päätösminuuteilla loppunumeroiksi 1-4.

    SAPAlta perjantaina yksinkertaisesti kaikin tavoin luokaton esitys.

    IHK/OMV karkasi voittonsa ansiosta neljän pisteen päähän. Putoamisviivaan SAPAlla on nyt matkaa jo kuusi pistettä.
    Kevätkierroksen viimeiseen otteluun vastaan tulee ensi torstaina sarjassa viidentenä oleva MPS/Atletico Malmi. Peli käynnistyy Puistolan nurmella klo 18.

    SAPAn kokoonpano I-HK/OMV-ottelussa: Ari Takala; Christoffer MacDonald Thomé, Tuomo Känsäkoski, Mikko Nieminen, Bin Bin Yang, Joni Rantakari (56. Sammeli Kuisma), Kalle Vanhatalo (44. Pauli Laiho), Martin Laitinen (67. Javier Ihatsu), Antti Erola (56. Jaakko Kuusimäki), Rasmus Helminen (64. Emmanuel Taylor), Daniel Donner. Vaihdossa: Mikael Biese

     

  • Vihdoin voitto!

    15.6
    3. divisioona
    Väinämöinen
    PPJ – SAPA 1-2 (1-1)
    SAPAn maalit: Bin Bin Yang (34. min) ja Mikko Nieminen (86. min rp.)

    Pitkään siinä taas meni. Kauden ensimmäistä voittoa saatiin viime kauden tapaan odottaa kesäkuun puoliväliin. Maanantainen voitto PPJ:stä ei tullut todellakaan helpolla. Ratkaiseva osuma nähtiin vasta 86. minuutilla, kun Mikko Nieminen ampui pilkulta SAPAn 2-1 voittoon.

    Avausjakso oli kaikin puolin tasainen. Alussa molemmat olivat kertaalleen lähellä maalintekoa, mutta kokonaiskuvaa hallitsi lievä aneemisuus. Runsaan puolen tunnin kohdalla alkoi kuitenkin hetkeksi tapahtua.

    33. minuutilla PPV sai pienen maalinedushässäkän, joka päättyi PPJ:n 1-0 osumaan.

    SAPAn vastaus tuli vain alle pari minuuttia myöhemmin. Daniel Donner syötti keskeltä lähellä rangaistusalueen rajaa Bin Bin Yangin vapaaksi, joka pääsi laukomaan läheltä lukemiksi 1-1.

    Molemmilta joukkueilta hieman mitäänsanomattoman avausjakson jälkeen vieraat alkoivat toisella puoliajalla osoittamaan, että joukkue todella haluaa 3 pistettä. SAPA saikin pari erinomaista paikkaa, laukaukset vain epäonnistuivat.

    Pienoisesta hallinnasta huolimatta sen enempää kunnollisia tekopaikkoja ei SAPA onnistunut luomaan, joskaan niitä ei ollut isännilläkään.

    Pelikellosta alkoi aika käymään vähiin, ja selvää oli vain se, että tasapeli ei vihreäpaitoja tyydyttäisi missään määrin.

    Ottelua oli pelattu 86 minuuttia, kun SAPAn laitapuolustaja Jaakko Kuusimäki oli osaltaan järjestämässä ratkaisua. Kuusimäki teki esityön ja syötti laidalta keskelle 16-alueen rajalle. Lopulta peliväline kävi PPJ-pelaajan kädessä, erotuomari arpoi hetken ja pallo pantiin pilkulle.

    Mikko Nieminen ei taaskaan erehtynyt rankkarissaan ja kitkerien tappioiden jälkeen SAPA oli saamassa hyvityksen.

    Piinaavan pitkiltä tuntuvien viimeisten minuuttien jälkeen tuli vapauttava päätösvihellys – vihdoin voitto! Nyt oli SAPAn vuoro iskeä lopussa, onnea oli toki rutkasti matkassa.

    Sarjasijoitus pysyy silti ennallaan, eli viimeisenä. SAPAlla on nyt kerättynä neljä pistettä. Seuraava ottelu pelataan perjantaina 26.6 klo 18, jolloin vastassa Käpylässä on I-HK/OMV.

    SAPAn kokoonpano PPJ-ottelussa: Ari Takala; Jaakko Kuusimäki, Anselmi Henriksson, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Joni Rantakari, Ville Luomala (34. Kalle Vanhatalo), Jani Rahkonen (46. Martin Laitinen), Bin Bin Yang, Rasmus Helminen (71. Pauli Laiho), Daniel Donner. Vaihdossa: Mikael Biese, Javier Ihatsu

    SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:

    pe 26.6 SAPA – I-HK/OMV: Käpylä klo 18
    to 2.7 MPS/Atletico Malmi – SAPA: Puistola klo 18

Scroll Up