Tekijä: Timo E

  • SAPA perjantaina voittoon PPJ:stä

    18.9
    3. divisioona
    Pallokenttä
    SAPA – PPJ 3-1 (2-0)
    SAPAn maalit: Muhamed Bade 2 (41. min ja 59. min) ja Antti Erola (44. min)

    PPJ sopii hyvin SAPAlle, sillä neljästä voitosta puolet on tullut sitä vastaan. Muhamed Bade tuplasi tämän kauden maalisaldonsa neljään iskemällä kaksi osumaa PPJ:n verkkoon, kun SAPA voitti PPJ:n perjantaina Bolliksella lukemin 3-1. SAPAn toisen maalista vastasi Antti Erola.

    Tasaisella avausjaksolla alkoi tapahtua kunnolla vasta lopussa. 38. minuutilla SAPA-vahti Ari Takala otti huikean pelastuksen torjumalla erittäin vaarallisen kudin yhdellä kädellä maalin yli.

    Kolme minuuttia myöhemmin isännät tekivät ensimmäisen. Daniel Donner syötti laidasta keskelle rankkarialueen sisään, josta Muhamed Bade ampui tilanteeksi 1-0.

    Lisää tuli juuri ennen puoliaikaa 44 .minuutilla, kun Bade pääsi läpi. ”Muhiksen” veto kuitenkin torjuttiin, mutta Antti Erola pääsi paluupallosta tälläämään ensimmäisen osumansa SAPA-paidassa, 2-0.

    Toinen puoliaika ei alkanut vihreäpaidoilta hyvin, sillä PPJ pääsi kaventamaan 51. minuutilla. Syöttö rankkarialueen oikeaan laitaan Lari Lummepurolle, lyhyt kuljetus ja pallo takakulmaan, 2-1.

    Kahdeksan minuuttia edellisestä ja SAPA oli jälleen kahden maalin johdossa. Jani Rahkonen syötti ottelun parhaan pelaajan Baden läpiajoon, joka sijoitti pelivälineen tarkasti vasempaan alakulmaan, 3-1.

    ”Muhiksella” oli lisäksi toisella puoliajalla vielä yksi paikka maalin lähellä.

    PPJ ei saanut enää kirivaihdetta silmään, sillä tuomari antoi 82. minuutilla PPJ-pelaajalle vielä toisen keltaisen ja vieraat joutuivat pelaamaan loppuun vajaalla.

    SAPA on nyt 14 pisteessä. Kauden toiseksi viimeisessä ottelussa se kohtaa ensi lauantaina I-HK/OMV:n. Kamppailu käynnistyy Itä-Hakkilan tekonurmella klo 15.

    SAPAn kokoonpano PPJ-ottelussa: Ari Takala; Jaakko Kuusimäki, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Kalle Vanhatalo, Daniel Donner, Joni Rantakari (66. Martin Laitinen), Antti Erola, Rasmus Helminen, Jani Rahkonen, Muhamed Bade (79. Javier Ihatsu) Vaihdossa: Mikael Biese.

    I-HK/OMV – SAPA la 26.9 klo 15.00 Itä-Hakkilan tekonurmi

    SAPA – Atletico Malmi la 3.10 klo 16.15 Pallokenttä 6

  • SAPA tappioon Matinkylässä – EsPa nousee Kakkoseen

    13.9
    3. divisioona
    Matinkylä
    Etelä-Espoon Pallo – SAPA 3-0 (1-0)

    Pahalta näyttää, sarjataulukkoa kun sapalaisin silmin katsoo, ei voi mitään. Lähtökohdat sunnuntain alkuillan kamppailuun olivat melkoisen haastavat. Vastassa oli vieraskentällä vasta yhden tappion tällä kaudella kärsinyt sarjakärki Etelä-Espoon Pallo, ottelussa joka oli käytännössä pakko voittaa. Jumbojoukkue SAPA ei jymy-yllätykseen kyennyt vaan hävisi 3-0, ja sarjatason vaihtuminen on nyt äärimmäisen lähellä. EsPa sen sijaan varmisti voitolla sarjanousun Kakkoseen.

    Kamppailu käynnistyi samalla kentällä pelatun edellisen pelin vuoksi 10 minuuttia myöhässä. Ottelutapahtumaan oli jälleen panostettu, kun aurinkoisella Matinkylän tekonurmella joukkueet astelivat kentälle Hells Bellsin tahtiin.

    Peli alkoi SAPAn kannalta huolestuttavasti, sillä jo viidennellä peliminuutilla isännät osuivat tolppaan.

    Toinen EsPan loistopaikka tuli noin puolen tunnin pelin jälkeen. Espoolaispelaaja pääsi yksin läpi, mutta tolppaa lähemmäs ei tälläkään kertaa päästy.

    Avausjaksolla arviolta 75-80% palloa hallinneet isännät eivät juuri maalipaikoille SAPAn tiiviin puolustuksen ansiosta päässeet.

    Yhden osuman EsPa kuitenkin pääsi ensimmäisellä jaksolla tuikkaamaan. 41. minuutilla peliväline tuli kuudentoista-alueen ulkopuolelta hieman onnella keskelle Lamin Bojangille, joka ei vajaasta kymmenestä metristä erehtynyt, 1-0.

    Toisen jakson alkupuolella tapahtui molemmissa päissä. SAPAn vahva ensimmäinen vartti toi tuloksena pari hyvää tilannetta, vedot menivät kuitenkin ohi. Sekä vieraiden maalivahti Ari Takala venyi kaksi kertaa peräkkäin hienosti pallon tielle.

    69. minuutilla EsPa iski toistamiseen, kun harhasyötön jälkeen laukaus noin kahdestakymmenestä metristä upposi alakulmaan, 2-0.

    82. minuutilla tuli lopullinen niitti maalinedustalta, 3-0.

    EsPa oli juuri sen verran vieraita edellä, että pisteille asti ei SAPAn rahkeet vain sunnuntaina riittäneet. Seuraavaksi vastaan tulee tulevana perjantaina Pallokenttä 6:lle PPJ, peli alkaa klo 18.

    SAPAn kokoonpano EsPa-ottelussa: Ari Takala; Jaakko kuusimäki, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Anselmi Henriksson, Antti Erola (80. Jari Mustonen), Joni Rantakari, Martin Laitinen, Javier Ihatsu (68. Emmanuel Taylor), Muhamed Bade, Jani Rahkonen (88. Pauli Laiho) Vaihdossa: Nana Bonsu

    SAPA – PPJ pe 18.9 klo 18.00 Pallokenttä 6

    I-HK/OMV – SAPA la 26.9 klo 15.00 Itä-Hakkilan tekonurmi

    SAPA – Atletico Malmi la 3.10 klo 16.15 Pallokenttä 6

  • SAPA tasoitti lisäajalla – tulos silti pettymys

    4.9
    3. divisioona
    Käpylä
    SAPA – Herttoniemen Toverit 1-1 (0-0)
    SAPAn maali: Jani Rahkonen (90+2. min)

    Vaikka SAPA nousi hienosti lisäajalla tasoihin perjantaina Käpylässä, päällimmäiseksi tunteeksi jäi silti pettymys. SAPAlla olisi ollut voitolla mahdollisuus päästä ensimmäisenä viivan päällä olevan HerTon kantaan, mutta nyt joukkueiden välinen piste-ero pysyy kahdeksassa pisteessä.

    Emsimmäinen puoliaika mentiin tasaisissa merkeissä, mutta SAPA oli maalittomalla avauspuolikkaalla lähempänä maalintekoa.

    Isännillä oli reilu puolen tunnin jälkeen hyvä lyhyt jakso, jossa se loi muutaman hyvän tekopaikan. Maaliin asti pelivälinettä ei kuitenkaan saatu, sillä vedot viuhuivat ohi sekä Jani Rahkonen ei saamastaan keskityksestä aivan yltänyt palloon maalin edessä.

    HerTo ei avausjaksolla ihmeitä esittänyt, sillä se saanut aikaan ainuttakaan laukausta.

    Vieraat aloittivat toisen jakson kuitenkin vahvasti. Se sai jo heti alkuun vaarallisen tilanteen, mutta SAPA-puolustus ehti viime hetkellä laukauksen tielle.

    HerTo vei peliä ja tekivätkin 69. minuutilla ottelun avausmaalin, kun Jori Perovuo pääsi läpi. Ari Takala tuli isäntien maalilta vastaan, mutta pallo epäonnekseen lipesi hyppysistä ja peliväline tyhjään verkkoon.

    SAPAn Muhamed Badella oli heti perään paikka tasoittaa, mutta laukaus ohi.

    SAPA ei ollut takaiskusta lamaantunut, vaan yritti vimmatusti päästä vielä tasoihin ja ohi.

    Jani Rahkosella oli paikka tasoitukseen jo kymmenen minuuttia aikaisemmin, mutta maaliin asti pallo meni saman miehen toimesta vasta lisäajan toisella minuutilla. SAPAn taistelu lopulta palkittiin, kun Rahkonen laukoi huikean vedon kolmestakympistä ja pallo verkon perukoille.

    SAPA sai vielä lopussa kulmapotkun, mutta voittomaali jäi haaveeksi.

    ”Olin budjetoinut, että HerTo voitetaan, ja EsPaa vastaan pelataan tasan. Nyt se pitää vain tehdä toisin päin”, SAPAn valmentaja Tuomo Känsäkoski sanoi.

    Viikon päästä sunnuntaina SAPA kohtaa vasta yhden tappion tällä kaudella kärsineen Etelä-Espoon Pallon. Ottelu pelataan Matinkylän tekonurmella klo 16.30 alkaen.

    SAPAn kokoonpano HerTo-ottelussa: Ari Takala; Jaakko Kuusimäki, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Kalle Vanhatalo, Daniel Donner, Antti Erola (59. Joni Rantakari), Martin Laitinen, Christoffer MacDonald-Thomé (73. Javier Ihatsu), Muhamed Bade, Jani Rahkonen. Vaihdossa: Emmanuel Taylor

    SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

    EsPa – SAPA su 13.9 klo 16.30 Matinkylän tekonurmi 1

    SAPA – PPJ pe 18.9 klo 18.00 Pallokenttä 6

    I-HK/OMV – SAPA la 26.9 klo 15.00 Itä-Hakkilan tekonurmi

    SAPA – Atletico Malmi la 3.10 klo 16.15 Pallokenttä 6

  • SAPA tappioon TuPS:in vieraana

    27.8
    3. divisioona
    Tuusula
    TuPS – SAPA 3-1 (2-0)
    SAPAn maali: Daniel Donner (54. min)

    SAPA ei torstaina kyennyt yllätykseen Tuusulan Palloseuraa vastaan, vaan pisteet jäivät Tuusulaan maalein 3-1. SAPAn ainokaisen teki toisella jaksolla Daniel Donner.

    Pallonhallinta oli läpi ottelun melko tasaista. SAPA ei kuitenkaan päässyt testaamaan TuPS-maalia vartioinutta kenttäpelaajaa juuri ollenkaan, sillä se sai pelissä ainoastaan kaksi laukausta maalia kohti, joista toinen meni maaliin.

    Ottelun avausosuma syntyi 11. minuutilla pitkänä annetusta rajaheitosta. Jatko päällä keskellä olevalle TuPS-pelaajalle, joka laukoi tilanteeksi 1-0.

    TuPSilla oli tämän jälkeen pari vaarallisempaa maalintekoyritystä, joista vieraat selvisivät. Jakson ainoa SAPA-pelaajan ampuma kunnollinen laukaus lähti Joni Rantakarin jalasta, kuitenkin ohi.

    35. minuutilla kotijoukkue pääsi 2-0 johtoon. Veto alakulmaan ja riparissa oli kiinni TuPSin pelaaja.

    SAPA sai kavennettua pelin 54. minuutilla. Muhamed Bade pääsi hyökkäämään laidalta ja syötti keskelle vapaana olleelle Daniel Donnerille, joka veti pallon varmasti maaliin, 2-1.

    Vain pari minuuttia myöhemmin SAPA-vahti Ari Takala otti uskomattoman hienon torjunnan suoraan riman alta ja tilanteesta selvittiin kulmapotkulla.

    Kolmatta kertaa tällä kaudella valkoisissa paidoissa pelannut SAPA oli kuitenkin saanut avausmaalistaan lisää virtaa ja sai hieman myöhemmin ottelun parhaan tilanteensa. Jani Rahkonen sai avopaikan, mutta laukaus suuntautui vieraiden harmiksi niukasti ohi.

    78 minuutin kohdalla toiveet noususta voitiin vähitellen haudata. Komea veto noin 25 metristä upposi alakulmaan, 3-1.

    Tappio oli sääli, sillä torstaina TuPS olisi ollut vähänkään ryhdikkäämmällä esityksellä voitettavissa. Tilanne alkaa olla SAPAlla se, että lopuista viidestä pelistä pitäisi voitto tulla miltei kaikista, jos mielii säilyttää sarjapaikkansa.
    Seuraava ottelu pelataan ensi viikon perjantaina. Kauden viimeistä kertaa Käpylässä pelattavassa kamppailussa vastaan tulee HerTo, ottelu alkaa klo 18.

    SAPAn kokoonpano TuPS-ottelussa: Ari Takala; Jaakko Kuusimäki, Mikko Nieminen, Anselmi Henriksson, Sami Helppi, Kalle Vanhatalo (67. Ville Luomala), Antti Erola (46. Martin Laitinen), Joni Rantakari (46. Daniel Donner), Rasmus Helminen, Muhamed Bade, Jani Rahkonen (74. Sammeli Kuisma) Vaihdossa: –

    SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

    SAPA – HerTo pe 4.9 klo 18.00 Käpylän nurmi

    EsPa – SAPA su 13.9 klo 16.30 Matinkylän tekonurmi 1

    SAPA – PPJ pe 18.9 klo 18.00 Pallokenttä 6

    I-HK/OMV – SAPA la 26.9 klo 15.00 Itä-Hakkilan tekonurmi

    SAPA – Atletico Malmi la 3.10 klo 16.15 Pallokenttä 6

Scroll Up