Tekijä: Timo E

  • SAPAlle kauden pohjanoteeraus

    26.6
    3. divisioona
    Käpylä
    SAPA – I-HK/OMV 1-4 (0-3)
    SAPAn maali: Pauli Laiho (90. min)

    Surkeasti pelannut SAPA hävisi jumbokamppailun nimihirviö I-HK/OMV:lle lukemin 1-4. Ottelu lähestulkoon ratkesi jo ensimmäisen puoliajan jälkeen. SAPA näytti haluttomalta ja pallollinen pelaaminen oli onnetonta.

    Vieraat ottivat pelin haltuun heti alusta saakka. I-HK:n avausmaali nähtiin jo 15. minuutin kohdalla SAPA-puolustuksen virheen seurauksena.

    SAPA sai 0-1 osuman jälkeen parisen hyvää tilannetta tuloksetta.

    26. minuutilla OMV-pelaaja pääsi vasemmalta sivustalta tulemaan puolustajien läpi ja syöttämään keskelle. SAPAn löysä puolustaminen johti lopulta 0-2 maaliin.

    Avausjakson lisäajalla vieraat tekivät vielä kolmannen.

    Peliä oli pelattu tunnin verran, kun ottelu ratkesi lopullisesti 0-4 maaliin. Pallo pilkulta sisään, ja loppu jäi vain muodollisuudeksi.

    Pauli Laihon teki vielä päätösminuuteilla loppunumeroiksi 1-4.

    SAPAlta perjantaina yksinkertaisesti kaikin tavoin luokaton esitys.

    IHK/OMV karkasi voittonsa ansiosta neljän pisteen päähän. Putoamisviivaan SAPAlla on nyt matkaa jo kuusi pistettä.
    Kevätkierroksen viimeiseen otteluun vastaan tulee ensi torstaina sarjassa viidentenä oleva MPS/Atletico Malmi. Peli käynnistyy Puistolan nurmella klo 18.

    SAPAn kokoonpano I-HK/OMV-ottelussa: Ari Takala; Christoffer MacDonald Thomé, Tuomo Känsäkoski, Mikko Nieminen, Bin Bin Yang, Joni Rantakari (56. Sammeli Kuisma), Kalle Vanhatalo (44. Pauli Laiho), Martin Laitinen (67. Javier Ihatsu), Antti Erola (56. Jaakko Kuusimäki), Rasmus Helminen (64. Emmanuel Taylor), Daniel Donner. Vaihdossa: Mikael Biese

     

  • Vihdoin voitto!

    15.6
    3. divisioona
    Väinämöinen
    PPJ – SAPA 1-2 (1-1)
    SAPAn maalit: Bin Bin Yang (34. min) ja Mikko Nieminen (86. min rp.)

    Pitkään siinä taas meni. Kauden ensimmäistä voittoa saatiin viime kauden tapaan odottaa kesäkuun puoliväliin. Maanantainen voitto PPJ:stä ei tullut todellakaan helpolla. Ratkaiseva osuma nähtiin vasta 86. minuutilla, kun Mikko Nieminen ampui pilkulta SAPAn 2-1 voittoon.

    Avausjakso oli kaikin puolin tasainen. Alussa molemmat olivat kertaalleen lähellä maalintekoa, mutta kokonaiskuvaa hallitsi lievä aneemisuus. Runsaan puolen tunnin kohdalla alkoi kuitenkin hetkeksi tapahtua.

    33. minuutilla PPV sai pienen maalinedushässäkän, joka päättyi PPJ:n 1-0 osumaan.

    SAPAn vastaus tuli vain alle pari minuuttia myöhemmin. Daniel Donner syötti keskeltä lähellä rangaistusalueen rajaa Bin Bin Yangin vapaaksi, joka pääsi laukomaan läheltä lukemiksi 1-1.

    Molemmilta joukkueilta hieman mitäänsanomattoman avausjakson jälkeen vieraat alkoivat toisella puoliajalla osoittamaan, että joukkue todella haluaa 3 pistettä. SAPA saikin pari erinomaista paikkaa, laukaukset vain epäonnistuivat.

    Pienoisesta hallinnasta huolimatta sen enempää kunnollisia tekopaikkoja ei SAPA onnistunut luomaan, joskaan niitä ei ollut isännilläkään.

    Pelikellosta alkoi aika käymään vähiin, ja selvää oli vain se, että tasapeli ei vihreäpaitoja tyydyttäisi missään määrin.

    Ottelua oli pelattu 86 minuuttia, kun SAPAn laitapuolustaja Jaakko Kuusimäki oli osaltaan järjestämässä ratkaisua. Kuusimäki teki esityön ja syötti laidalta keskelle 16-alueen rajalle. Lopulta peliväline kävi PPJ-pelaajan kädessä, erotuomari arpoi hetken ja pallo pantiin pilkulle.

    Mikko Nieminen ei taaskaan erehtynyt rankkarissaan ja kitkerien tappioiden jälkeen SAPA oli saamassa hyvityksen.

    Piinaavan pitkiltä tuntuvien viimeisten minuuttien jälkeen tuli vapauttava päätösvihellys – vihdoin voitto! Nyt oli SAPAn vuoro iskeä lopussa, onnea oli toki rutkasti matkassa.

    Sarjasijoitus pysyy silti ennallaan, eli viimeisenä. SAPAlla on nyt kerättynä neljä pistettä. Seuraava ottelu pelataan perjantaina 26.6 klo 18, jolloin vastassa Käpylässä on I-HK/OMV.

    SAPAn kokoonpano PPJ-ottelussa: Ari Takala; Jaakko Kuusimäki, Anselmi Henriksson, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Joni Rantakari, Ville Luomala (34. Kalle Vanhatalo), Jani Rahkonen (46. Martin Laitinen), Bin Bin Yang, Rasmus Helminen (71. Pauli Laiho), Daniel Donner. Vaihdossa: Mikael Biese, Javier Ihatsu

    SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:

    pe 26.6 SAPA – I-HK/OMV: Käpylä klo 18
    to 2.7 MPS/Atletico Malmi – SAPA: Puistola klo 18

  • SAPA hävisi sarjaykköselle EsPalle

    12.6
    3. divisioona
    Käpylä
    SAPA – Etelä-Espoon Pallo 1-3 (0-2)
    SAPAn maali: Javier Ihatsu (85. min)

    SAPAn urakka Etelä-Espoon Palloa vastaan käynnistyi melkein pahimmalla mahdollisella tavalla. Noin kymmenen minuutin kohdalla kävi klassinen: rangaistuspotku ja punainen kortti. SAPA joutui pelaamaan tappio asemassa yli 80 minuuttia yhden miehen vajaalla lohkon tämän hetken parasta joukkuetta vastaan. Kotijoukkue jaksoi taistella kuitenkin hienosti ja lopputulos 1-3 EsPalle oli vähintäänkin siedettävä.

    Kymmenen minuuttia oli siis ottelua pelattu, kun EsPa sai hieman heppoisesti rankkarin. Kaiken lisäksi erotuomari ajoi vielä SAPAn Jari Mustosen kentältä. Pilkku sisään ja isännät joutuivat todella tiukkaan paikkaan.

    Vain vähän maalin jälkeen SAPA sai jobinpostia, kun toppari Simo Saarinen loukkaantui. Polven sivuside meni poikki ja Saarinen on pois pelikentiltä alustavien tietojen mukaan 2-3 kuukautta.

    Huolimatta joukkueiden ilmeisestä tasoerosta sarjajumbo SAPA sai avausjaksolla miesalivoimallakin välillä pyöritettyä peliä ja sai myös joitain paikkoja. Vaarallisemmat tilanteet oli silti vierailla.

    44 minuutin kohdalla EsPa pääsi tekemään 0-2 maalin, joten homma hankaloitui toiselle puoliajalle lähdettäessä kohtuuttoman vaikeaksi.

    Sitä vierasjoukkue hallitsi täysin. Jakson ainoan maalinsa se sai 67. minuutilla, joka sinetöi pelin. 0-3.

    85. minuutilla SAPA sai lohtua Javier Ihatsun osuman muodossa. Vaihdosta sisään tullut vasta 18-vuotias Ihatsu otti pallon taidokkaasti ilmasta haltuun ja laukoi komeasti ensimmäisen maalinsa Kolmosessa. 1-3.

    SAPAn edustusjoukkueen paidassa debytoi Christoffer MacDonald-Thomé, joka Ihatsun tavoin kuuluu SAPAn vuonna 96-syntyneisiin entisiin junioreihin.

    Seuraava ottelu on kahden välipäivän jälkeen ensi maanantaina klo 20, kun Väinämöisen kentällä on vastassa huipputärkeässä pelissä PPJ.

    SAPAn kokoonpano EsPa-ottelussa: Ari Takala; Jari Mustonen, Joni Rantakari, Simo Saarinen (17. Tuomo Känsäkoski), Sami Helppi, Kalle Vanhatalo, Ville Luomala (63. Bin Bin Yang), Jani Rahkonen (54. Christoffer MacDonald-Thomé), Martin Laitinen, Rasmus Helminen, Emmanuel Taylor (72. Javier Ihatsu)
    Vaihdossa: Mikael Biese, Mikko Nieminen

    SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:

    ma 15.6 PPJ – SAPA: Väinämöinen klo 20
    pe 26.6 SAPA – I-HK/OMV: Käpylä klo 18
    to 2.7 MPS/Atletico Malmi – SAPA: Puistola klo 18

  • SAPAlle katastrofi – HerTo nousi viime minuuteilla voittoon

    2.6
    3. divisioona
    Myllypuro
    Herttoniemen Toverit – SAPA 2-1 (0-1)
    SAPAn maali: Jani Rahkonen (41. min)
    SAPAn varoitus: Sami Helppi

    SAPA oli tiistaina kiinni kauden avausvoitossa Herttoniemen Tovereita vastaan 88. minuutille asti, kunnes HerTo sai halvalla tasoituksen. Vielä pisteeksi iin päälle herttoniemeläiset tekivät vielä lisäajan neljännellä minuutilla 2-1 voittomaalin ja katastrofaalinen loppu pelille oli valmis.

    Ensimmäisellä 45- minuuttisella ei maalipaikoilla herkuteltu. HerTo sai aiheutettua kuitenkin lukuisista kulmapotkuistaan välillä pientä tilanteen tynkää.

    Varsin sopuisasti pyöreissä lukemissa mentin aina 41. minuutille asti, kunnes nähtiin valkoisissa vieraspaidoissa esiintyneeltä SAPAlta tällä kaudella harvinainen johtomaali.

    Anselmi Henriksson laittoi keskityksen laitaan Rasmus Helmiselle, joka otti haltuun ja syötti keskelle reilussa 20 metrissä olleelle Jani Rahkoselle. Rahkonen näytti jälleen kerran tehokkuutensa. Kova ja tarkka laukaus vei SAPAn 0-1 johtoon.

    Toisella jaksolla kotijoukkue HerTo sai pitemmälle ottelun edetessä otetta pelistä ja SAPA jäi sovinnolla puolustuskannalle.

    65. minuutilla nähtiin erittäin ikävä tilanne, kun SAPA-hyökkääjä Muhamed Bade törmäsi pallontavoittelutilanteessa HerTon maalivahtiin sillä seurauksella, että ”Muhis” sai aivotärähdyksen.

    69. minuutilla pallo pyöri jo tolpissa, kunnes SAPAn Jaakko Kuusimäki ennätti pelastamaan maaliviivoilta.

    SAPAn toivo avausvoitosta oli murentumassa 88. minuutilla erittäin epäonnisella tavalla. Maalivahti Ari Takalan syöttö huonommalla jalallaan tuli suoraan kärkkyvälle HerTo-hyökkääjälle, joka pääsi tuikkaamaan 1-1 tasoituksen.

    Lisää shokkihoitoa tuli vielä aivan ennen päätösvihellystä. Pelikello alkoi pian näyttämään jo neljättä lisäaikaminuuttia, kun HerTon Joonas Risto käynnisti pallon kanssa pitkän juoksunsa. Veto lopulta tolpan kautta maaliviivan yli, johon oli vielä HerTo-pelaaja varmistamassa. 2-1.

    Jälleen valtava pettymys. SAPA on seitsemästä pelistä onnistunut keräämään vain yhden pisteen, joten kirittävää viime kauden tapaan jälleen riittää. Seuraava ottelu pelataan perjantaina 12.6 klo 18 Käpylässä, jonne saapuu vastustajaksi Etelä-Espoon Pallo.

    SAPAn kokoonpano HerTo-ottelussa: Ari Takala; Jaakko Kuusimäki, Anselmi Henriksson, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Joni Rantakari, Kalle Vanhatalo, Antti Erola (78. Emmanuel Taylor), Jani Rahkonen (82. Ville Luomala), Rasmus Helminen, Muhamed Bade (65. Martin Laitinen).
    Vaihdossa: Mikael Biese, Sampsa Melkas.

    SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:

    pe 12.6 SAPA – EsPa: Käpylä klo 18
    ma 15.6 PPJ – SAPA: Väinämöinen klo 20
    pe 26.6 SAPA – I-HK/OMV: Käpylä klo 18
    to 2.7 MPS/Atletico Malmi – SAPA: Puistola klo 18

Scroll Up