7.8
3. divisioona
Käpylä
SAPA – Nouseva Laaka 2-0 (1-0)
SAPAn maalit: Muhamed Bade (8. min) ja Jani Rahkonen (62. min)
SAPA jatkaa taistelua kun se voitti Käpylässä NouLan 2-0. Krunalaisilla oli paikkoja useampaankin osumaan ja vihdoin SAPAlta nähtiin hyvä kotipeli. Maalit olivat Muhamed Baden ja Jani Rahkosen käsialaa.
SAPA joutui lähtemään otteluun viiden ottelun tappioputki niskassaan, joista kahdessa viimeisessä joukkue ei ollut tehnyt maaliakaan.
Vihreäpaidat aloittivat kuitenkin perjantaina räväkästi. SAPA otti pelin hallintaansa, mitä ei liian montaa kertaa tällä kaudella olla nähty.
Ensimmäinen maali syntyikin jo 8. minuutilla. Antti Erola antoi nappisyötön Muhamed Badelle juuri oikeaan aikaan ja ”Muhis” oli läpiajossa. Hyökkääjä laittoi pallon varmasti maaliin ja tilanne oli 1-0. SAPA oli taas erikoissa tilanteessa – johtoasemassa.
Heti avausosuman jälkeen oli NouLa-pelaajan vuoro olla karkumatkalla. Viimeistely ei ollut aivan edellisen tasoa, ja SAPAn johtoasema säilyi.
Ensimmäisellä jaksolla NouLa sai järjestettyä pienen maalinedushässäkän, jonka Mikael Biese SAPAn maalilla sai torjuttua. Tauolle lähdettiin isäntien maalin johdossa.
Toisella puoliajalla kummallakin joukkueella oli mahdollisuuksia maalintekoon. Biesen torjunnat ja muun muassa Baden yritys, jonka NouLa-puolustaja selvitti vähän ennen maaliviivaa, pitivät numerot ennallaan.
SAPA pääsi 62 minuutin kohdalla jo 2-0 johtoon ja komealla tavalla pääsikin. Bade antoi loistokeskityksen kuudentoista rajalle Jani Rahkoselle. Kärjessä viime pelit pelannut Rahkonen puski pallon roikkuna nätisti maalivahdin yli, mihin ei NouLa-veskari aivan ylettänyt torjumaan.
Etenkin toisella jaksolla NouLan hyökkäykset alkoivat toistamaan itseään. Hyökkääjiä tavoittelevat keskikentältä tulleet pallot ilmassa eivät aiheuttaneet SAPA-puolustukselle harmia.
Mikael Biese oli illan hahmoja. Varmat otteet ja tärkeät torjunnat läpi ottelun SAPAn maalilla toivat kauden ensimmäisen puhtaan pelin.
Ottelun erikoisuus nähtiin lopussa, kun vastustajan vaihtopenkki tyhjeni kokonaan jo hyvissä ajoin ennen päätösvihellystä.
SAPAlta perjantaina hieno peli, jolla säilymistoiveet pysyvät vielä elossa. Viikon päästä lauantaina Väinämöisen kentällä vastaan tulee HIFK/2. Matsi alkaa klo 14.30.
SAPAn kokoonpano NouLa-ottelussa: Mikael Biese; Jaakko Kuusimäki, Anselmi Henriksson, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Kalle Vanhatalo (66. Christoffer MacDonald-Thomé), Antti Erola, Martin Laitinen (85. Javier Ihatsu), Rasmus Helminen, Muhamed Bade, Jani Rahkonen (80. Emmanuel Taylor). Vaihdossa: Ari Takala, Pauli Laiho.
SAPAn loput syyskierroksen ottelut:
HIFK/2 – SAPA la 15.8 klo 14.30 Väinämöinen
SAPA – FC Vantaa pe 21.8 klo 19.30 Käpylän nurmi
TuPS – SAPA to 27.8 klo 18.45 Tuusulan urheilukenttä
SAPA – HerTo pe 4.9 klo 18.00 Käpylän nurmi
EsPa – SAPA su 13.9 klo 16.30 Matinkylän tekonurmi 1
SAPA – PPJ pe 18.9 klo 18.00 Käpylän nurmi
I-HK/OMV – SAPA la 26.9 klo 15.00 Itä-Hakkilan tekonurmi
SAPA – Atletico Malmi la 3.10 klo 16.15 Pallokenttä 6