Tekijä: Timo E

  • Haastattelussa edustusjoukkueen Olli Romppainen

     

     

     

     

     

     

    SAPA jatkaa kauttaan Nelosessa tänään lauantaina klo 14 ottelulla SUMU/sobia vastaan. Pelaajaesittelyssä täksi kaudeksi vihreäpaitoihin siirtynyt keskikenttäpelaaja Olli Romppainen.

    Miten pre-season sinulta meni?

    -Punttitreenin jäljiltä olin aluksi raskaassa kunnossa, joka näkyi ketteryydessä. Treenit menivät ihan mukavasti ja varsinkin kuntopuolella tapahtui edistystä. Kesälle jäi silti runsaasti treenattavaa.

    Kerro hieman pelaajataustastasi?

    -Jalkapallo on ollut aina osa elämääni, mutta aktiivipelaaminen jäi parikymppisenä hieman taka-alalle opintojen ja erotuomaroinnin vuoksi. Kipinä pelaamiselle syttyi uudelleen oikeastaan vasta opiskellessani Alankomaissa, jossa halusin testata itseäni kansainvälisessä ympäristössä. Pelit sujuivat hyvin ja tiettyjen ominaisuuksieni vuoksi huomasin sopivani pelityyliin jopa paremmin kuin Suomessa. Helsinkiin muuttaessani päätin jatkaa jalkapalloharrastustani ja tällä tiellä ollaan edelleen.

    Mitkä syyt painoivat siihen, että uudeksi seuraksi valikoitui juuri SAPA?

    -Halusin liittyä Helsingin kantakaupungissa pelaavaan joukkueeseen, jossa treenataan kovaa ja tavoitteellisesti. Mietin joukkueita, joiden pelejä olin nähnyt ja jotka olivat jättäneet minulle fiiliksen, kuinka tuossa jengissä olisi mukava treenata. SAPA vaikutti mielenkiintoiselta vaihtoehdolta ja yksittäisen kesän 2016 ottelun lisäksi olin nähnyt SAPAn videoita netissä. Näin joukkueen etsivän pelaajia, joten otin yhteyttä valmennusjohtoon. Lisäksi halusin haastaa itseäni vielä sarjatasolla, jolla pelasin nuorempana.

    Oliko helppo päästä sisään joukkueeseen?

    -Mielestäni kyllä, joukkue oli erittäin vastaanottavainen uusia pelaajia kohtaan. Joukkueessa on hyvä  kilpailuhenki, mikä sopii minulle.

    Miltä SAPA on vaikuttanut, oletko tähän mennessä ollut tyytyväinen?

    -Olen ollut tyytyväinen. Treeneihin on aina mukava tulla tietäen, että pelaajat yrittävät parhaansa joka harjoituskerta. Joukkue on täynnä motivoituneita pelaajia, jotka ovat myös mukavia tyyppejä. Lisäksi SAPAlla on aktiiviset taustajoukot, joiden sitoutuminen vain motivoi enemmän.

    Uskotko että SAPAlla on mahdollisuus viime kauden tapaan taistella sarjanoususta?

    -Kyllä. Uskon SAPAn mahdollisuuksiin voittaa jokainen sarjan joukkue. Sarja vaikuttaa etukäteen erittäin tasaiselta, joten jokainen voitto on arvokas ja pisteiden kohtaloa ratkotaan varmasti usein asennepuolella. Aika näyttää, mutta uskon joukkueen mahdollisuuksiin. Lisäksi luulen joukkueen vain vahvistuvan kauden edetessä, sillä joukkueessa on potentiaalia parantaa harjoitusotteluista ja telakalla on vielä pelaajia, jotka varmasti kunnossa ollessaan parantavat joukkueen suoritustasoa.

    Mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi pelaajana?

    -Vuosia jalkapalloa paljon seuranneena, pelanneena ja tuomaroineena näkisin pelikäsityksen yhdeksi vahvuusalueistani. Heikkouksia on liikaa listattavaksi, turhauttavinta on kuitenkin suoritustason heitteleminen.

    Mitä muuta teet vapaa-ajalla kun pelaat jalkapalloa 

    -Käyn salilla, seuraan jalkapalloa ja vietän aikaa ystävien seurassa.

    Mitä tavoitteita sinulla on alkaneelle kaudelle?

    -Tavoitteena on pelata hyvä kausi ja osoittaa eteenpäin menoa treeneissä.

     

  • SAPAlle kauden avaustappio

     

     

     

     

     

     

     

     

    24.4
    4. divisioona
    Brahen kenttä
    SAPA – Valtti 0-3 (0-2)

    Huono-onni vaivasi SAPAn edustusjoukkuetta maanantai-illan ottelussa Puotinkylän Valttia vastaan, kun pitkä liuta pelaajia oli kokoonpanosta sivussa. Valtti oli ottelussa vahvempi maalein 3-0, ja krunalaiset joutuvat jatkamaan kahden ottelun jälkeen edelleen ilman voittoa.

    Kokoonpanosta puuttui Valttia vastaan seitsemän pelaajaa, joten vaihtomiehistä ei ottelussa ollut runsaudenpulaa. Lisäksi avaukseen aluksi merkitty Rasmus Helminen oli puolikuntoinen. Huonon tuurin kruunasi puolustaja Simo Saarisen loukkaantuminen jo 10. minuutilla.

    Valtti aloitti pelin mustilla vieraspaidoilla, mutta joutui vaihtamaan vihreiden ja mustien peliasujen sekoittuessa keskenään alun jälkeen valkoisiin liiveihin

    Ensimmäinen puoli tuntia ottelusta oli tasaista vääntöä, ehkä jopa osittain hienoista SAPAn hallintaa. Vihreäpaitojen maalia vartioinut Mikael Biese joutui kuitenkin venyttämään pari kertaa parhaimpaansa. ”Miksu” torjui ensin 24. minuutilla hienon volleypotkun yläkulmasta ja vielä 5 minuuttia myöhemmin toisen vaarallisen tilanteen.

    Hetki tämän jälkeen SAPA-debytantti Sami Johansson laukoi n. 20 metristä lähteneen vedon alakulmaan, mutta Valtti-veskari Jere Merranmaa torjui.

    33. minuutilla Valtti siirtyi ottelussa johtoon. Kaukaa lähtenyt Niko Mattisen laukaus yllätti Biesen, jonka käsien kautta pallo maaliin, 0-1.

    Ja melkein perään 36 minuutin kohdalla Valtin Jukka Tuominen tuli laidalta, ja syötti oivallisesti vihreäpaitojen puolustuksen läpi juuri oikea-aikaisesti nousseelle Emrah Okicille, joka pääsi laukomaan juuri ennen SAPA-puolustuksen väliin tuloa tilanteeksi 0-2. Tämä jäi puoliaika tilanteeksi.

    Toisella puoliajalla SAPA-pelaajien ratkaisut pallon kanssa olivat liian usein kehnoja, joten varsinaista kiriä ei krunalaiset pystyneet maalipaikkojen muodossa luomaan. Valtti pelasi sen sijaan läpi ottelun hyvin puolustaen tiiviinä ja turvasi johtoaan maltillisesti.

    Valtti iski vastahyökkäyksestä päätösminuuteilla vielä kerran pallon rysään.

    Vaikea kauden alku, SAPAlla on kahdesta pelistä kerättynä vasta 1 piste. Seuraava ottelu on edessä viikon päästä lauantaina 6.5, tuolloin vastassa Myllypuron Pallomyllyssä on SUMU/sob. Peli käynnistyy klo 14.

    SAPAn kokoonpano Valtti-ottelussa: Mikael Biese; Mikko Aho (83. Rasmus Helminen), Simo Saarinen (10. Tuomo Känsäkoski, 46. Jani Rahkonen), Sami Helppi, Anselmi Henriksson, Jari Mustonen, Kalle Vanhatalo, Mikko Nieminen, Joonatan Woodward, Sami Johansson, Valtteri Frantsi. Vaihdossa: John Stolpe

    SAPAn loput kevätkierroksen ottelut:

    SUMU/sob – SAPA               Pallomylly       la 6.5     klo 14
    SAPA – POHU/Akatemia      Pallokenttä 6   ti 9.5     klo 18
    Ponnistus – SAPA                 Brahen kenttä ma 15.5 klo 18
    Atlantis/Akatemia – SAPA     Talin nurmi 2    ma 22.5 klo 19.30
    SAPA – FC Viikingit/S.C.P    Käpylän nurmi  to 1.6    klo 18
    SAPA – HJK/Laajasalo         Talin nurmi 1      ti 6.6     klo 19.30
    Jokerit FC – SAPA                Kontulan nurmi  la 17.6 klo 15
    SAPA – FC ALPC                 Pallokenttä 6      ti 20.6  klo 18
    Gnistan/Ogeli – SAPA          Pukinmäen nurmi ti 27.6 klo 19.15

     

  • Edustusjoukkueen kauden toisessa pelissä vastassa Valtti

     

     

     

     

     

     

    Edustusjoukkueen kauden toinen haaste on vuorossa tänään Puotinkylän Valttia vastaan. Ottelu alkaa Brahen kentällä klo 18.

    SAPAn sarja-avaus päättyi Kiffeniä vastaan 1-1 tasatulokseen, ottelu olisi voinut hyvin kääntyä kummalle joukkuelle vaan. Tulos oli siis kelvollinen, mutta ainakin toinen puoliaika jätti tekemiseen vielä parantamisen varaa. Mutta nyt on ensimmäisen pelin jännitys jo ohi ja joukkue lähtee hakemaan kauden ensimmäistä täyttä pistepottia Valttia vastaan. Myös puotinkyläläisten kauden ensimmäinen ottelu päättyi 1-1 tasuriin, kun se kohtasi perjantaina HJK/Laajasalon kotonaan, joukkueen valmistautuminen jää siis vain kahteen välipäivään. Lohkon kärkisijoja tavoitteleva hyvässä nosteessa oleva Valtti teki viime kaudella kolmanneksi vähiten maaleja, mutta toisaalta päästi neljänneksi vähiten Valtin päättäessä kauden kuudenteen sijaan.

    Viime kauden kahdessa kohtaamisissa ensimmäinen päättyi 1-1 tasapeliin ja syksyn pelissä Käpylässä SAPA oli parempi maalein 2-0. SAPAn kokoonpanosta puuttuu tänään Jaakko Kuusimäki, Patrick Semangania, Olli Romppainen, Joni Rantakari, Ruj Jovanovic-Hyvärinen, Christoffer MacDonald-Thome sekä pitkäaikaistoipilas Mikael Virta, myös Jani Rahkosen pelaaminen on epävarmaa. Vaihtomiehiä ei tänään liiaksi jää, mutta ei anneta tämän häiritä. Tervetuloa kannustamaan SAPA kauden avausvoittoon!

    SAPA – Valtti
    Brahen kentällä maanantaina 24.4 klo 18

  • Haastattelussa edustusjoukkueen Valtteri Frantsi

     

     

     

     

     

     

    Edustusjoukkue aloitti keskiviikkona kauden. Joukkueeseen on täksi kaudeksi tullut pari aivan uutta sapalaista, joista haastattelussa toinen, hyökkääjä Valtteri Frantsi.

    Miten talvikausi sinulta sujui?

    -Omasta mielestäni ihan kohtuullisesti. Treeneissä on ollut hyvä meininki ja ollaan tehty monipuolisesti erilaisia juttuja. Yksilötasolla on toki asioita, joiden suhteen voisi ja pitäisi nostaa tasoa.

    Siiryit SAPAan HPS:n kakkosjoukkueesta. Mitä eroavaisuuksia joukkueiden väliltä löytyy, kun puhutaan vaikkapa harjoittelusta?

    -HPS:n kakkosjengi on murrosvaiheessa, jossa joukkueen vanhasta rungosta moni lopetti ja joukkue jäi pitkälti A-junioreiden varaan. Sekä treeniaktiivisuus että yleinen tekemisen taso ovat omien kokemusten perusteella SAPAssa paremmalla tasolla kun HPS:n kakkosessa. Näitä asioita on kyllä käsittääkseni tälle kaudelle pyritty kohentamaan sielläkin. Joka tapauksessa SAPAn treeneissä on huomattavasti yhtenäisempi ja parempi ilmapiiri, mikä tekee hommasta hauskempaa.

    Mitkä syyt painoivat siihen, että uudeksi seuraksi valikoitui juuri SAPA?

    -Tietenkin kattelin edellisen kauden sarjamenestystä ja halusin joukkueeseen, jossa taistellaan voitosta joka pelissä. Mahdollisesti myös sarjan voitosta. Pelasin viime kaudella SAPA/3 vastaan ja muistan ajatelleeni, että tossa jengissä on hyvä meininki. Netistä löytyvät videot SAPAn peleistä ja treenien hyvä sijainti vahvisti päätöstä siitä, että tämä on oikea seura. Tärkeintä mulle oli löytää hyvä porukka, jossa tekeminen on kivaa.

    Oliko helppo päästä sisään joukkueeseen?

    -Todella helppo. Iso kiitos niin pelaajille kuin taustajoukoillekin siitä, että ekoista treeneistä asti on otettu niin hyvin vastaan. Kaikkien kanssa on helppo heittää huulta ja jengissä on tosi hyvä ilmapiiri. WhatsApp-ryhmä on kyllä pakko vaimentaa toisinaan…

    Miltä SAPA on vaikuttanut, oletko tähän mennessä ollut tyytyväinen?

    -Tosi tyytyväinen. Jengissä on paljon mukavia jätkiä, tekeminen on tarpeeksi motivoitunutta ja hyvällä tasolla, mutta ilman mitään turhaa hampaiden kiristelyä.

    Uskotko että SAPAlla on mahdollisuus viime kauden tapaan taistella sarjanoususta?

    -Ihan varmasti. Harkkapeleihin nähden tasoa pitää kyllä vielä nostaa, mutta uskon että kun pelirutiini ja varmuus suorittamiseen löytyy niin kaikki on mahdollista. Meillä on paljon hyviä pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan hyvin yhteen.

    Mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi pelaajana?

    -Vahvuudet löytyvät varmaan sieltä asennepuolelta. Tahto osallistua peliin, voittaa kaksinkamppailuja ja mennä tilanteisiin röyhkeästi. Heikkouksia sitten löytyykin tasaisesti ihan joka osa-alueelta. Siinä mielessä olenkin perinteisen junioriputken pelaaja: pallo pitäisi saada, mutta mitään sillä ei saa aikaan.

    Mitä muuta teet vapaa-ajalla kun pelaat jalkapalloa?

    -Fiilistelen paljon musiikkia ja soitellaan elektronista kaverin kanssa. Sitten on kohtalaisen paljon erilaisia järjestöaktiviteetteja, joita opintojen oheen onkin sitten kertynyt enemmän kuin tarpeeksi.

    Mitä tavoitteita sinulla on alkavalle kaudelle?

    -Toki hyökkääjältä odotetaan aina maaleja ja sitä odotan myös itseltäni. Kyllä sinne kaksinumeroisiin lukuihin pitää tähdätä.

    Edustusjoukkueen seuraava ottelu pelataan ensi maanataina Brahen kentällä. Puotinkylän Valtti on vastassa klo 18 käynnistyvässä pelissä.

Scroll Up