
SAPAn miesten edustusjoukkue lähtee tänään kääntämään tasurin ja tappion jälkeen kurssiaan voitokkaaksi SUMU/sob:in kustannuksella. Ottelu alkaa Kartanon tekonurmella Vuosaaressa klo 19.15.
Suurin satsauksin kauteen lähteneen SAPAn peli yskällehdyt parin viime pelin aikana. Ensin joukkue pelasi yllättävän tasapelin FC Puimurin kanssa, ja viikon takaisesta Bragun derbyssä se jäi pahoin Kurvin Vauhdin jalkoihin hävittyään pelin peräti 3-0. Tästä on suuntana vain ylöspäin.
Tuomas Pahkasalo on tässä ottelussa ensimmäistä kertaa SAPAn kokoonpanossa. Viime pelistä poissa olleet Karim Marjamäki ja Markus Vanninen palaavat tänään ryhmään. Patrick Semangania ja Joseph Johnson sen sijaan ovat perjantaina sivussa.
SAPAn valmentaja Rasmus Jansson lähtee luottavaisena koitokseen ja uskoo, että parin heikommin sujuneen pelin jälkeen joukkueen kurssi kääntyy taas voitolliseksi.”Ollut tosiaan vähän vaikeaa viime aikoina. Mutta me ei uskota mihinkään taikatemppuihin vaan luotetaan, että kun alla on parit hyvät treenit, niin se näkyy myös perjantain pelissä”, hän sanoo luottavaisena.
Sumu/sob on toinen lohkon vastustajista, joka on tuttu viime kaudelta. Silloin kumpikin voittivat yhden keskinäisistä kamppailuistaan. ”Stress out boys” on samassa tilanteessa kuin SAPAkin, eli se lähtee illan peliin tasuri ja tappio niskassaan. SUMU/sob:lla on voittotili vielä avaamatta, joten varmaa on, että nälkää perjantaina SUMUlla varmasti piisaa.
Yritetään takaisin voittojen tielle!
SUMU/sob – SAPA
Kartanon tekonurmella 24.5 klo 19.15