
SAPAn miesten edustusjoukkue jatkaa pelejään tänään maanantaina, kun se saa vastaansa LPS/Kuninkaat. Ottelu käynnistyy Käpylän nurmella klo 18.
SAPA aloitti syyskierroksensa torstaina tasapelillä FC POHUa vastaan. Varsin viihdyttävässä kärkikamppailussa mätettiin maaleja ottelun päättyessä tasan 3-3. Savannalaiset jatkavat sarjassa kolmantena tasapisteissä kakkospaikkaa pitävän FC POHUn kanssa.
SAPAn kokoonpanoon palaa Anton Matinlauri, Joseph Johnson sekä Jesse Martin. Mikko-Ville Virolainen ja Jussi-Pekka Savolainen eivät sen sijaan ole edellisestä pelistä mukana. Maalissa aloittaa Jere Aho.
Sarjassa kahdeksantena oleva LPS/Kuninkaat on pelannut edellisen pelinsä peräti lähes 7 viikkoa sitten eli SAPAlla on varmasti etu puolellaan mitä tulee pelivireeseen. ”Kunkut” ovat voittaneet toukokuun puolivälin jälkeen ainoastaan kerran, se on jäänyt ilman täyttä pistepottia tällä välillä neljään otteeseen. Kuninkaiden riveissä pelaa SAPAn pitkäaikainen luottomies Kalle Vanhatalo, joka siirtyi täksi kaudeksi laajasalolaisjoukkueeseen. Myös pitkäaikaisesta takareisivammasta kärsinyt ex-SAPA peluri Joni Rantakari on tahkonnut kauden kuusi ensimmäistä valkopaitojen peliä.
”Meillä oli kohtuullisen hyvä kevätkausi ja olemme edelleen kiinni nousussa. Totta kai se vaatii meiltä vielä monia täysiä pisteitä. Pelattiin viime pelissä (FC POHU) tasapeli ja siinä näkyi niitä asioita mitä olemme harjoitelleet, mutta oli vielä jonkin verran asioita mitä olisimme voineet tehdä pelissä paremmin. Olemme katsoneet videoita edellisestä pelistä ja uskon että me ollaan paremmassa jamassa mitä tulee tähän otteluun. Me voitimme viimeksi heidät (LPS/Kuninkaat) varsin dominoiden ja peli oli melkeinpä täysin meidän hallussa, joten en ota tästä ottelusta sen suuremmin paineita”, sanoo SAPAn valmentaja Rasmus Jansson ottelun alla.
”Hyvillä miettein lähdetään peliin, eilen harjoiteltiin hyvällä ilmeellä ja oli paljon pelaajia treeneissä. Olemme hioneet tiettyjä perusasioita taas kuntoon. Olemme tasapelin jälkeen varmasti nälkäisiä ja tulemme varmasti saamaan kolme pistettä, kun onnistutaan niissä asioissa mitä ollaan kerrattu ja harjoiteltu. Kova luotto on meidän joukkueeseen”, kertoo joukkueen pelaajista Jesse Martin.
Kauden ensimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä päättyi SAPAn 2-0 voittoon Talin hallissa.
5 viimeisintä ottelua:
LPS/Kuninkaat:
LPS/Kuninkaat – HJK/Lsalo 1-1
LPS/Kuninkaat – FC POHU 2-3
LPS/Kuninkaat – PPJ 1-1
PK-35/2 – LPS/Kuninkaat 1-2
Kurvin Vauhti – LPS/Kuninkaat 3-2
SAPA:
SAPA-FC POHU/Hurjin 0-4
Gnistan/Ogeli-SAPA 2-4
SAPA – Töölön Taisto/Akatemia 1-0
PK-35/2-SAPA 2-1
SAPA-FC POHU 3-3
LPS/Kuninkaat-SAPA
Käpylän nurmella maanantaina 29.7 klo 18