Mikko Merikari valittiin edustusjoukkueen Kauden pelaajaksi

Mikko Merikari valittiin Kauden pelaajaksi

Mikko Merikari valittiin SAPAn edustusjoukkueen kauden 2013 parhaaksi pelaajaksi.

Mikko ansaitsi joukkueen pitkäaikaisen taustahenkilön Martti Heiton mukaan nimetyn Maran pytyn pelaamalla tasaisen vahvan kauden. Hän pelasi kauden aikana aluksi keskikentän keskustassa, sitten kärkimiehenä ja lopuksi myös topparina onnistuen jokaisella paikalla. Tehotkin olivat kohdallaan, sillä maaleja syntyi viisi ja maalisyöttöjä kuusi.

Merikari löi tiukassa äänestyksessä jälleen väkevästi esiintyneen maalivahti Mikael Biesen. Biese valittiin parhaaksi kahdella edellisellä kaudella.

SAPAn Kauden pelaajat 2000-luvulla:

2013: Mikko Merikari
2012: Mikael Biese
2011: Mikael Biese
2010: Topi Saari
2009: Anselmi Henriksson
2008: Kai Linerva
2007: Tommi Bergström
2006: Kalle Siira
2005: Mikko Nieminen
2004: Juha Saarnio
2003: Kai Linerva
2002: Mikko Ahonen
2001. Tomi Tyysteri
2000: Juha Kienanen