SAPA M3 miesten Nelosen lohkokakkoseksi ja nousukarsintoihin

SAPAn miesten M3 joukkue sijoittui hienosti Nelosen lohkonsa toiseksi! Asia varmistui tiistaina Latokartanossa pelatussa matsissa, kun savannalaiset kaatoivat suvereenisti MPS/Old Starsin peräti 9-2. M3:sen lähes koko kauden kestänyt voittokulku päättyy siis nousukarsintoihin.

SAPA M3 on pelannut läpi kauden vakuuttavasti. Se hävisi sesongin aikana 22 pelatusta ottelusta ainoastaan kaksi. Myös puolustus toimi erinomaisesti vastustajan tehtyä vain 16 maalia SAPAn verkkoon, joukkueen itse iskettyä 79 osumaa. Maalitykkeinä häärivät viisitoista maalia mieheen tehtailleet Joel Koivurinta ja Patrik Huber. Kauden oikeastaan ainoa pienoinen notkahdus tuli kesä-heinäkuussa vihreäpaitojen jäätyä kolmesti peräkkäin ilman täyttä pistepottia.

Vuonna 2010 perustettu SAPAn miesten kolmosjoukkue on keikkunut jo muutaman vuoden Nelosen kärkikahinoissa saaden viimein palkinnon vahvoista otteistaan. Joukkue on pääosin ns. ”kaverijengi” ja on näin hitsautunut vuosien saatossa poikkeuksellisen hyvin yhteen.

SAPA M3:a valmentaa Otto Kulmala yhdessä Sami Johanssonin kanssa. ”Nousevan tasainen kausi. Koko ajan olemme menneet eteenpäin eikä tullut kovin pahoja notkahduksia. Ollut hyvä fiilis joukkueessa läpi kauden,” pääkoutsi Kulmala summaa.

Valmentaja löytää syitä joukkueen menestykseen. ”Kaikille pelipaikoille löytyy hyviä jätkiä ja useampikin vaihtoehto. Se on auttanut myös että treeneissä on käynyt hyvin pelaajia läpi kauden ja joukkueessa on ollut hyvä kilpailutilanne. Se kilpailu on ruokkinut, että pelaajat saa aika paljon itsestään irti tuolla kentällä tällä hetkellä.”

”Lähdetään voittamaan tietysti kaikki mahdollinen rennon itsevarmana, mutta ei kuitenkaan ylimielisenä”, Kulmala sanoo lopuksi tulevista otteluista.

Ensimmäinen karsintaottelu pelataan ensi viikolla 8-10.10.