Otteluraportti: FC Kontu/La – SAPA/3
Paikka: Kontulan tekonurmi
Tulos: 1-2 (0-1)
SAPA:n maalit: Jakob Hagström & Max Wrede
Syksyisen ilta-auringon laskeutuessa puiden katveeseen käynnistyi SAPA-M3:n kauden toiseksi viimeinen ottelu. Vastassa oli putoamiskamppailussa koko kauden keikkunut FC Kontu/LA. SAPA sen sijaan oli tukevasti ylemmässä keskikastissa. Kevätkierroksen kohtaamisessa Kontu oli raapinut 1-0 voiton, joten sapalaisilla oli revanssin paikka.
Ensi minuuteista lähtien tuli pelin kuvio selväksi. SAPA piti palloa ja Kontu iski nopeilla, pitkillä palloilla kolmen miehen linjaa vastaan. Kumpikaan joukkue ei saanut vaarallisia maalipaikkoja aikaiseksi. Ensimmäisen puoliajan ainoa maali syntyi kulmatilanteesta, jossa maalivahdin eteen sijoittunut Jakob Hagström pääsi puskemaan pallon verkkoon.
Toisella puoliajalla kentälle syntyi enemmän tilaa, kun joukkueet ottivat riskejä pelinrakentelussa ja pelaajat väsyivät viilenevässä illassa. SAPA sai parikin loistopaikkaa keskitysten kautta, joista yksi johti aina maaliin asti, kun Max Wrede taidokkaasti jatkoi pallon maaliin. Myös Konnulla oli paikkansa, mutta Timo Saarikoski torjui muutamat yritykset kylmänviileästi. Konnun maalille hän ei kuitenkaan voinut mitään, kun Konnun pelaaja pääsi vapaasti puskemaan pallon lähietäisyydeltä maaliin.
Viimeiset minuutit SAPA sai kuitenkin pidettyä tilanteen hallussa, vaikka Kontu muutamia kertoja sai painettua luotua, ja näin vierasjoukkue sai taisteltua kolme pistettä mukaan.