Samuli Jokinen edustusjoukkueen uusi päävalmentaja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Samuli Jokinen on SAPAn edustusjoukkueen uusi päävalmentaja.

Samulilla, 33, on vankka kokemus SAPAn juniorivalmennuksesta, jonka hän aloitti jo vuonna 1999. Hän on käynyt läpi kaikki ikäluokat valmentaen viime kaudella SAPAn vuonna -10 syntyneitä junioreita. Samulilla on C-valmentajatutkinto. 

Samuli on ollut aikoinaan SAPAn edustuksessa myös pelaajan roolissa lopettaen siellä kaudella 2006. Hän on pelannut krunalaisseuran miesten kaikissa kolmessa joukkueessa pelaten viime kaudella SAPAn kakkosjoukkueessa. Samuli pelaa tällä hetkellä SAPAn futsaljoukkueessa.

”Samuli on edustuksen entinen pelaaja, jolla on mittava valmennuskokemus junioripuolelta. Nämä olivat tärkeimpiä syitä, että hän oli meidän ykkösvaihtoehto uudeksi päävalmentajaksi kun Tuomo (Känsäkoski) ei ollut enää käytettävissä. Odotamme Samulilta paljon”, sanoo joukkueenjohtaja Sakari Nieminen.

Samuli kertoo, että hän halusi tulla joukkueen peräsimeen erityisesti siksi, että haluaa edustusjoukkueen nousevan. ”SAPA on pelannut jo riittävän kauan Nelosessa ja on aika palata takaisin sarjaporrasta ylemmäs”, hän sanoo. ”Haluan, että me pelataan voittavaa jalkapalloa, ja pelaajat ymmärtävät entistä paremmin, mitä ja milloin kentällä tehdään. Lisäksi tarkoitus olisi nostaa meidän omia junnuja mukaan entistä paremmin, sillä taso heillä riittää hyvin. Viime kausi oli jo hyvä esimerkki, että pärjäävät mukana loistavasti”, Samuli päättää.

Edustusjoukkue aloittaa varsinaisen pre-seasonin tammikuun alussa. Sitä ennen joukkue käy tämän vuoden puolella vielä parisen kertaa treenaamassa tiistaina Bolliksella. Uudet pelaajat ovat tervetulleita mukaan. Yhteydenotot joko valmentaja Samuli Jokiselle  050 520 3748 samuli.jokinen@sapa.fi tai joukkueenjohtaja Sakari Niemiselle 050 565 8566 sakari.nieminen@sapa.fi