Laadukasta jalkapalloa järkevään hintaan

Suomen suurin toisella kotimaisella ilmestyvä sanomalehti Hufvudstadsbladet julkaisi 10.11.2017 artikkelin, jossa vertailtiin juniorijalkapalloharrastuksen kustannuksia ruotsinkielisillä ja kaksikielisillä alueilla Suomessa. Jutussa väitettiin, että jalkapallon harrastaminen Helsingissä maksaisi vuonna 2007 syntyneelle junioripelaajalle 3000 euroa vuodessa. SAPA:ssa harrastus ei tietenkään ole näin kallista, joten lähetimme lehteen oman vastineemme, joka julkaistiin 17.10.2017.

Alla vastineemme suomeksi käännettynä.

Harhaanjohtavaa tietoa kustannuksista

Hienoa, että HBL tuo esiin juniorijalkapalloa ja sen kustannuksia ruotsinkielisessä Suomessa. Valitettavasti Svenska Presstjänst oli artikkelissaan ottanut vertailuun mukaan vain kaksi jalkapalloseuraa pääkaupunkiseudulta, mikä ei anna oikeaa kuvaa juniorijalkapallon kustannuksista. Pelkästään Helsingissä on noin 130 jalkapalloseuraa ja koko pääkaupunkiseudulla lähes 200 jalkapalloseuraa.
Itse tunnen parhaiten kustannustason SAPA ry:ssä, jonka pelaajista suurin osa on kotoisin Helsingin kantakaupungin kaupunginosista, kuten Kruununhaka, Katajanokka, Kallio ja Kalasatama. SAPA-07 -joukkueessa (poikajoukkue, jossa pelaa myös tyttöjä) vuosikustannus on 745 euroa, jolla saa kolme harjoituskertaa viikossa (3 x 1,5 h). Harjoitustuntia kohden kustannus on n. 3,20 euroa)
Harjoittelun lisäksi vuosimaksulla katetaan piirisarjapelitoiminta kahdella tasolla läpi vuoden, kuusi turnausta ja merkittävä määrä harjoitusotteluita. Motinoituneimmat pelaajat osallistuvat myös talvikauden aikana taitokouluun (lisäkustannus 80 euroa) ja voivat lisäksi halutessaan ilman lisäkustannuksia osallistua lisäharjoituksiin ja peleihin vanhempien ikäluokkien kanssa.
Jalkapallotreenit pidetään pääsääntöisesti SAPA:n kotikentällä, Haapaniemen kentällä (Kallio / Sörnäinen), joka on 2014 rakennettu tekonurmikenttä. Kenttää jaetaan toisen jalkapalloseuran, Ponnistuksen kanssa. Oma jalkapallokenttä tuo seuralle hieman lisäkustannuksia, mutta on elinehto jalkapalloseuratoiminnalle Helsingin kantakaupungissa, koska Helsingin kaupunki ei pysty tarjoamaan riittävästi harjoituspaikkoja.
SAPA:n visiona on olla kasvattajaseura, millä tarkoitamme korkealaatuista jalkapallotoimintaa lähellä kotia. Kustannukset pyritään pitämään kohtuullisella tasolla pyrkien samalla takaamaan kaikille joukkueillemme hyvin toimiva taustaorganisaatio.
Monista muista jalkapalloseuroista eroten meillä vanhemmat eivät toimi valmentajina, vaan kaikki valmentajamme saavat valmennuksesta korvauksen ja heiltä edellytetään valmentajan koulutusta. Valmentajien houkuttelussa emme pysty kilpailemaan rahalla, mutta voimme sen sijaan tarjota hyvän kehittymisympäristön – samalla tavalla kuin pelaajillamme on erinomaiset mahdollisuudet saavuttaa oma huippunsa.
Pelaajiemme tavoitetaso vaihtelee, osa on tyytyväisiä hyvään ja hauskaan urheiluharrastukseen – ja osan unelmana on tulla jalkapalloammattilaiseksi. Haluamme tarjota kaikille pelaajillemme mahdollisuuden jatkaa jalkapalloharrastustaan hintaan, jolla kaikilla on varaa. Suurin toiveemme on, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori löytäisi urheilun ilon ja voisi nauttia siitä läpi elämän.
Rik Poppius
SAPA-07, joukkueenjohtaja
SAPA:n johtokunnan jäsen