Edustusjoukkueen valmentaja Samuli Jokinen kauden ensimetreillä: ”Aiomme olla jokaisessa pelissä entistä parempi”

 

 

 

 

 

 

 

Miesten edustusjoukkueen tuore valmentaja Samuli Jokinen kertoilee ennen torstain kotiavausta haastattelussa alkaneesta kaudesta.

Kausi on pyörähtänyt käyntiin, millä fiiliksillä kohti toista peliä? –Hyvillä fiiliksillä tietenkin, sarjakausi on kuitenkin aina parasta aikaa futiksen parissa. Lisäksi on saatu hyvin palauduttua ekasta matsista ja harjoiteltua lisää pelaamistamme.

Avauskierrokselta tuli niukka 2-1 tappio Finnkurdille. SAPAlla oli paikat myös voittaa peli, miten luonnehtisit sarja-avausta. –Se oli valitettavan huono esitys kyllä meiltä. Liekö sarja-avaus sitten jännittänyt, mutta luvattoman paljon tuli harhasyöttöjä eikä toteutettu harjoiteltuja asioita. Mutta ei epäilystäkään etteikö voitto oteta sitten syyskauden matsissa.

Ennen kauden alkua sanoit, että joukkueen ainoa tavoite on yksiselitteisesti sarjanousu. Onko siinä vielä pysytty?Tottakai on pysytty. Eipä futista olisi mitään järkeä pelata, jos ei voitto olisi aina tavoitteena. Tietysti siinä on pieniä haasteita ilmennyt, mutta ei mitään sellaista mikä estäisi tavoitteen toteutumisen.

Miten hyvin olet saanut iskostettua joukkueelle erittäin kattavaa 63 sivua sisältävää kausisuunnitelmaa/pelikirjaa? –Se itseasiassa elää edelleen ja lisää asioita saatu siihen. Mutta kokoajan paremmin ja paremmin alkaa näkyä oikeitakin asioita pelissä, ja SAPAn junnuissa pelanneille siinä on paljon tuttua, joten heidän mukaan ottaminen peleihin on erittäin helppoa.

Mitkä ovat sen pelilliset perusajatukset?Kaikki lähtee siitä, että kyseessä on joukkuepeli ja jokaisen pelaajan on se ymmärrettävä. Kun toteutetaan yhdessä omaa juttuamme, seuraa hyviä juttuja ja pelaaminen helpottuu. Mutta lyhyesti sanottuna: haluamme, että pallo on meillä ja sen kanssa tehdään fiksuja ratkaisuja. Esimerkiksi on täysin turhaa lähteä keskittämään palloa maalille, kun siellä vastustajalla miesylivoima, mielummin sitten maltilla etsitään muualta paikat edetä maalintekoon. Mikäli hetkellisesti pallo kuitenkin vastustajalle päätyy, halutaan se aggressiivisesti nopeasti takaisin.

Entä millainen SAPA tullaan näkemään tänä vuonna? –Aiempaa organisoidumpi ja fiksumpi sekä jokaisessa pelissä entistä parempi.

Käännetään katse kohti torstaita. Vastaan tulee silloin Vitosesta noussut PKP, jonka SAPA kohtasi jo kertaalleen talvella treenipelissä. Mitä odotat tuosta ottelusta? –Odotan kolmea pistettä hyvällä pelillä. Sen voin ainakin luvata, että huomattavasti parempaa peliä on luvassa kuin siinä talven matsissa. PKP oli hyvä urheilullinen porukka talven pelissä, mutta en näe mitään syytä miksei voitettaisi nyt.

SAPA kohtaa kotiavauksessa PKP:n huomenna torstaina Brahen kentällä, ottelu alkaa klo 20.15