Tekijä: Timo E

  • SAPAn uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Tytti Säilä

    wp_20161128_003

    SAPAn uudeksi puheenjohtaksi on valittu Tytti Säilä, joka valittiin tehtävään maanantaina Ravintola Zillingerissä pidetyssä vuosikokouksessa yksimielisesti. Tytin lisäksi lisää tuoreita kasvoja saatiin hallitukseen, kun varapuheenjohtajaksi valittiin SAPA-06:n joukkueenjohtaja Keni Simola. Tytti puolestaan toimii tällä hetkellä SAPA D04 joukkueenjohtajana ja rahastonhoitajana. Hallituksessa jatkavat Leena Pitkänen, Aku Jokinen ja Päivi Lyhykäinen sekä varajäsenenä Jari Kinnunen. Syysvuosikokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017. Jäsenmaksun suuruus säilyy 20 eurossa.

    Puheenjohtajaksi valittu Tytti Säilä on uudesta pestistään täpinöissään. ”Olen innoissani saadessani tarttua perinteikkään fudisseuran peräsimeen. Toki vähän jännittääkin astua näin isoihin saappaisiin, mutta onneksi SAPAn taustavoimat ovat entuudestaan tuttuja ja tiedän, että saan tukea ja apua aina tarvittaessa. Hienoa työtä on tehty kohta 50 vuotta, nyt olisi minun vuoroni tuoda oma raikas tuulahdukseni jengiin”, Tytti sanoo. Seuran tavoitteena on jatkossa entistä selkeämmän ja vahvemman brändi-identiteetin luominen, unohtamatta vanhoja sapalaisia arvoja, jotka ovat luotettavuus, yhteisöllisyys, iloisuus ja menestys, jonka mittarina toimii mm. pelaajamäärät. ”Mun visioni on olla omalta osaltani kasvattamassa SAPAa vielä näkyvämmäksi ja isommaksi Stadin joukkueeksi. Jengiksi, johon on helppo tulla, jossa on hyvä fiilis pelata ja tarjolla loistavaa valmennusta oli ikäluokka mikä tahansa”, Tytti sanoo. ”Itse toivon olevani puheenjohtajana tyyppi, joka näkyy pelaajille ja vanhemmille asti ja jota voi käydä tarvittaessa kiskaisemassa hihasta, oli tarjolla ruusuja tai risuja. Sitten ei tarvitse enää, kun kääriä hihat ja ryhtyä hommiin”, Tytti päättää hyväntuulisena.

     

  • Haastattelussa puheenjohtaja Markku Lounatvuori

    wp_20161117_012

    SAPAn puheenjohtaja Markku Lounatvuori on verkkotoimituksen haastattelussa. ”Mace on ilmoittanut, ettei asetu enää ehdolle ensi vuodelle puheenjohtajaksi, iso kiitos siis näistä vuosista!

    -Oma pelaajaurasi ja missä päin suomea otit jalkapallon ensiaskeleet?

    ”Pelaajaura” alkoi vasta varttuneella iällä Helsingissä Kampin Pallo 50:n riveissä, jolloin sain ensimmäisen pelipaidan (50v. joukkueessa, noin 20v. sitten ja jatkuu edelleen. toim.huom.). Sitä ennen koulussa, pihoilla ja muualla sopivilla kentillä Mikkelissä. (Mikkelihän tunnettiin 50-60 luvuilla yhtenä Suomen parhaista jalkapallokaupungeista).
    Pelailu oli enemmänkin sellaista lasten pallon potkiskelua ja hauskan pitämistä.

    -Miksi tulit aikoinaan Helsinkiin?

    Opiskelemaan – samalla reissulla täällä oon viel. Jonkin verran jalkapalloharrastus jatkui opiskeluporukoiden kesken.

    -Miten päädyit SAPAan ja koska olet liittynyt ?

    Vanhempi poikani (synt. 1978) aloitti SAPAn junioreissa 1986, jolloin olin mukana sen ikäryhmän vanhempana. Vuonna 1988 olin SAPAn kesäleirillä ikäryhmän huoltajaksi ryhtyäkseni, mutta toisin kävi. Mukana oli myös nuorempi poikani (synt. 1981), jonka ikäryhmän valmentajaksi minut lopulta houkuteltiin.

    -Mitkä ovat kokemuksesi junnuvalmentamisesta omalla uralla?
     
    Kävin D-valmentaja koulutuksen ja viihdyin kyllä ikäryhmän kanssa aina vuoteen 1992,
    jolloin katsoin, että siviilityön vaatima aika vaati mut lopettamaan. Valmentaminen oli kyllä varsin antoisaa, joskin myös aina välillä todella haastavaa vilkkaiden poikien keksiessä omia versioita harjoitusmuodoista.

    -Mukavimmat muistot näiltä ajoilta?

    Äkkiseltään ei nouse mieleen mitään yksittäisiä tapahtumia. Monet turnaukset ja erityisesti tietty Hesa Cup olivat aina hauskoja juttuja. Ehkä suoritukseltaan parhaaksi ko. joukkueen osalta tuli kesällä -97 Unkarin KUN- Cup. Kohtasimme mm. Slovakian, Unkarin, Ruotsin ja USAn New York Salect joukkueet sekä Argentiinan huippujoukkue River La Platan, joka oli vahingossa tullut väärään turnaukseen. Silloin matkanjohtajan roolissa oli ilo seurata sapalaisten erinomaisia otteita turnauksen otteluissa. Myös kaupungin järjestämä banget turnauksen joukkueiden johdolle oli erittäin sykähdyttävä tapahtuma, jossa kaupunginjohtaja oli illan isäntä.

    -Koska sinut valittiin ensimmäisen kerran SAPAn puheenjohtajaksi ?

    Vuonna 1992, jolloin aika ei riittänyt valmentamiseen minut keksittiin puheenjohtajaksi.
    Siinä asemassa sitten viipyilin tämän vuosituhannen alkuun, muistaakseni vuoteen 2004
    asti.

    -Mitä muistoja sinulla on näiltä ajoilta?

    Siirtyminen kesäleirien pitämisestä eri paikkakunnilla Suomessa Eerikkilän urheiluopistolle. Yhteistyösopimus Werder Bremenin kanssa. Vaihtuvia hallituksen jäseniä, yhteistyötä mukavien ihmisten kanssa.

    -Milloin tulit uudelleen puheenjohtajaksi?

    Vuoden 2012 alusta.

    -Miten SAPA on mielestäsi muuttunut näiden n.30 v aikana?

    Eri ikäryhmien toiminta on jäsentyneempää, mutta samalla seuratason
    yhteisöllisyys on häviämässä, ei enää talkoohenkeä entiseen malliin.

    -Mitä SAPAn seuratoiminassa erityisesti nyt kaivattaisiin?

    Yhteisöllisyyttä seuratasolla niin, että joukkueista riittäisi
    toimijoita myös seuran kehittämiseen ja yli joukkueen tarpeen. Toki
    nimenomaan niin, että toiminnasta hyötyisi myös ”oma” joukkue.

    -Miten näet SAPAn roolin stadilaisessa jalkapallossa?

    SAPA on kasvattajaseura nappuloille ja junioreille ja antaa miesjoukkueineen
    mahdollisuuden jatkaa hyvää harrastusta myös aikuisikäisille. Erittäin monta SAPAssa oppinsa ammentaneita pelaajia on yltänyt myöhemmin tapahtuneen seuravaihdon jälkeen poikien ja nuorten maaottelutasolle. Myös miesten ja naisten maaottelupelaajaksi on SAPAn kasvatteja löytynyt. Emma Koivisto ja Janne Saksela ovat tästä esimerkkejä.

    -Mitä toiveita SAPA-perheelle alkavalle vuodelle?

    Perhesidonnaisuuden vahvistumista ja uutta puheenjohtajaa. Toivon todella, että uuden puheenjohtajan lisäksi myös uusia hallituksen jäseniä löytyisi, sillä nyt on aika siirtää seura uusien jäsenten johdettavaksi. Erikoistoiveena on, että kerrankin SAPAn vuosikokouksessa olisi jäseniä paikalla vähintään saman verran kuin minulla on vuosia SAPAssa.

     

     

     

  • Yassine Aloui valittiin Kauden pelaajaksi

    14125002_1235049409872843_49980749096892361_o-1

    Yassine Aloui valittiin edustusjoukkueen kauden 2016 parhaaksi pelaajaksi.

    Yassine pokkasi pitkäaikaisen taustahenkilö Martti Heiton mukaan nimetyn Maran pytyn kiistattomasti. Debyyttikausi SAPAssa ei juuri paremmin voinut sujua, sillä nuori tunisialaishyökkääjä iski kaudella hurjat 25 täysosumaa kaksi viimeistä peliä mukaanlukien. Kauden loppupuolella hän osui yhdeksässä ottelussa peräjälkeen. Myös Mikael Virta oli kovassa vedossa, mutta laiturin tekemät 18 maalia eivät kuitenkaan pyttyyn saakka riittäneet.

    SAPAn Kauden pelaajat 2000-luvulla:

    2016: Yassine Aloui
    2015: Jani Rahkonen
    2014: Mikko Nieminen
    2013: Mikko Merikari
    2012: Mikael Biese
    2011: Mikael Biese
    2010: Topi Saari
    2009: Anselmi Henriksson
    2008: Kai Linerva
    2007: Tommi Bergström
    2006: Kalle Siira
    2005: Mikko Nieminen
    2004: Juha Saarnio
    2003: Kai Linerva
    2002: Mikko Ahonen
    2001. Tomi Tyysteri
    2000: Juha Kienanen

  • SAPA hävisi nousukarsinnan POHUlle

    dsc_0394

    11.10
    1. karsintaottelu Kolmoseen
    Bollis 6
    FC POHU – SAPA 3-2 (2-0)
    SAPAn maalit: Yassine Aloui 2 (66. min. ja 87. min.)

    SAPA joutui taipumaan tiistaina nousukarsintapelissä FC POHUlle lukemin 3-2. Krunalaiset laittoivat pelin vielä lopussa jännäksi nousten Yassine Alouin maaleilla 3-0:sta vielä maalin päähän. Se ei Bolliksen syysillassa kuitenkaan riittänyt, vaan ottelussa selvästi pirteämpi ollut POHU jatkaa 2. karsintapeliin.

    Ilahduttavan runsaslukuisen yleisön edessä pelattu ottelu ratkesi valkoisten vieraspaitojen kiroukseen, sillä SAPA ei ole yhtään hyvää peliä niillä vielä pelannut. 

    POHU meni jo 8. minuutilla johtoon. Maalivahdin pitkä avaus POHU-hyökkääjä Richard Tiberille, joka voitti pääpallon ja jatkoi pystyyn. Jukka Laineen veto alakulmaan, 1-0.

    Kotijoukkue sai maalista vielä lisää virtaa ja pääsi viisi minuuttia myöhemmin laukomaan tulisesti, mutta SAPAn maalivahti Mikael Biese torjui. Torjuntaa seuranneesta kulmapotkusta pallo tuli takatolpalle, jonka jälkeen peliväline jäi hetkeksi vaarallisesti pyörimään maalin edustalle. SAPA-puolustus pääsi onneksi lopulta roiskaisemaan pallon väljemmille vesille.

    22. minuutilla POHU kävi jälleen lähellä. Kulmapotkun jälkeen SAPAn Mikael Virta selvitti laukauksen maaliviivoilta ja jatkotilanteesta pallo toimitettin jo maaliin, mutta tilanne oli paitsio.

    Puolen tunnin kohdalla POHU joutui vaihtamaan maalivahtia, kun Oskari Tielinen loukkasi polvensa.

    Peliä vieneet pohjois-haagalaiset siirtyivät 38. minuutilla 2-0 johtoon. Niklas Lukander tavoitti takatolpan juurelta Tiberin, joka tuikkasi pallon sisään. Tiberillä oli vielä hieman myöhemmin huippupaikka, mutta Biese torjui loistavasti kulmapotkusta tulleen puskun.

    SAPA ei onnistunut avausjaksolla tilanteiden rakentelussa oikein millään muotoa. Tauolla riitti siis savannalaisryhmällä mietittävää.

    Toinen puoliaika lähti käyntiin todella synkissä merkeissä, kun laivastonsiniset iskivät 48. minuutilla jo lopun alkua enteilevästi 3-0 maalin, kun Biesen torjunnan jälkeen maaliviivoille jääneeseen irtopalloon pääsi ensimmäisenä POHUn Tiberi.

    Tämän jälkeen isännät laukoivat pallon tolppaan ja myöhemmin POHUn maali jälleen hylättiin, kun peliväline oli ylittänyt niukasti päätyrajan.

    66. minuutilla Yassine Alouin kavennus 3-1:een antoi vielä SAPAlle toivonkipinän.

    POHUlla oli kuitenkin tämänkin jälkeen vielä paikkoja tehdä maali, mutta valkopaidat selvisivät. 

    Ottelun draamankaari sai kuitenkin vielä jännittävän lopun Alouin 3-2 kavennuksella 87. minuutilla, mutta kunnollisia tilanteita ei nähty maalin jälkeen enää kumpaankaan päähän.

    Pettymys on luonnollisesti päällimmäinen tunne, tänään hävittiin halukkaammalle joukkueelle.Vaikka kauteen mahtuu kokonaisuutena enemmän hyvää kuin huonoa, niin näissä loppukauden ratkaisupeleissä ei oikein missään vaiheessa päästy omalle tasollemme. Tästä tietysti valmennusjohto voi ottaa suurimman osan piikkiinsä, emme vain saaneet viritettyä joukkuetta iskuun tärkeimmillä hetkillä”, SAPAn valmentaja Tuomo Känsäkoski harmitteli.

    Helsingin ja Uudenmaan piirin ensimmäisen karsintaottelun häviäjät joutuvat pelaamaan vielä ottelun keskenään, mutta ajankohta ei ole vielä selvillä.

    SAPAn kokoonpano FC POHU-ottelussa: Mikael Biese; Jaakko Kuusimäki, Jari Mustonen, Mikko Nieminen, Sami Helppi, Kalle Vanhatalo (56. Phuc Luu), Joni Rantakari (56. Ahmad Azad), Rasmus Helminen, Mikael Virta, Jani Rahkonen, Yassine Aloui. Vaihdossa: Anselmi Henriksson, Simo Saarinen ja Mikko Aho

Scroll Up