Tekijä: Timo E

  • SAPA voitti Käpylässä – sarjakärki kaatui 4-0

     

     

     

     

     

     

     

    29.8
    4. divisioona
    Käpylä
    SAPA – Atlantis/Akatemia 4-0 (3-0)
    SAPAn maalit: Mikael Virta 2 (5. min. ja 47. min.) ja Mikko Nieminen 2 (14. min. ja 38. min.)

    SAPAn edustusjoukkue voitti tiistaina upeasti sarjaa johtavan Atlantis/Akatemian peräti 4-0. Mikael Virta ja Mikko Nieminen viimeistelivät kumpikin kaksi osumaa.

    Ottelu oli SAPAlle yksi loppukauden päätapahtumista, sillä nousumahdollisuudet olivat jo menneet. Muistissa oli vielä loistava taisteluvoitto kauden ensimmäisestä keskinäisestä ottelusta Talissa. Joukkue siis tiesi, että yllätykseen olisi realistiset mahdollisuudet, mutta 4-0 lukemat löivät kyllä varmasti kaikki ällikällä.

    Atlantis ei lämmitellyt tiistain ottelussa peliareenalla lainkaan, vaan marssi ensimmäisen kerran hieman aiemmin hanhien asuttamalle viheriölle vasta pelin alkaessa. Liekö siitä johtuen, mutta punapaidat olivat alussa purjeessa. 14 minuutin kohdalla SAPA oli siirtynyt jo 2-0 johtoon.

    Avausmaalin iski jo 5. peliminuutilla työkiireiden vuoksi syyskaudella miltei kokonaan poissa ollut Mikael Virta. Kalle Vanhatalo syötti Virralle, joka ei ole tauon aikana menettänyt nopeuttaan, sillä mies nousi keskialueelta saakka maalintekoon ja iski numeroiksi 1-0.

    2-0 maali syntyi Rasmus Helmisen antamasta kulmapotkusta, josta Mikko Nieminen puski tarkasti pallon oikeaan alakulmaan.

    Paljon pienikokoisia pelureita sisältänyt Atlantis-nippu ei pystynyt saamaan avauspuolikkaalla oikeastaan yhtään todella vaarallista maalipaikkaa.

    Koitijoukkue teki sen sijaan 38. minuutilla vielä yhden lisää, kun Nieminen oli jälleen pahanteossa. Virta chippasi eteenpäin, ja ”Mice” laukoi ensimmäisellä kosketuksella pelivälineen verkon perukoille, 3-0.

    Toisen puoliajan alkuminuuteilla Anselmi Henriksson laittoi pitkän, ja palloon pääsi Virta. Mikael karkasi läpi ja iski kauden neljännen maalinsa, 4-0.

    Atlantis pyöritti peliä toisella jaksolla mielin määrin. Koska maaleja ei enää tarvittu, se sopi vihreäpaidoille, jotka jäivät vain kyttäämään vastahyökkäyksiä. SAPA puolusti joukkueena hyvin ja piti maalinsa puhtaana.

    ”Pelisuunnitelma toimi kerrankin ihan kiitettävästi. Saatiin pidettyä muoto tiiviinä ja houkuteltua vastustajaa ylös, mikä sitten avasi paikkoja vastahyökkäyksille, missä oltiinkin vaarallisia tänään. Toisella jaksolla omat pallonhallintajaksot jäivät vähän lyhyiksi ja peli meni enemmän puolustustaisteluksi, mutta onnistuttiin pitämään se kuitenkin ihan organisoituna, SAPAn valmentaja Tuomo Känsäkoski sanoi ottelun jälkeen.

    Seuraavaksi joukkuetta vastaan asettuu ensi viikon perjantaina sarjassa tällä hetkellä kolmantana oleva FC Viikingit/S.P.C, peli käynnistyy Kartanon tekonurmella klo 19.15.

    SAPAn kokoonpano Atlantis/Akatemia-ottelussa: John Stolpe; Anselmi Henriksson, Mikko Aho, Jari Mustonen, Sami Helppi, Olli Romppainen (46. Javier Ihatsu), Rasmus Helminen, Mikko Nieminen,  Alfredo Miguel (75. Sami Johansson), Mikael Virta (86. Tuomo Känsäkoski), Kalle Vanhatalo.

    SAPan loput syyskierroksen ottelut:

    FC Viikingit/S.C.P                 Kartanon TN     pe 8.9 klo 19.15
    HJK/Laajasalo – SAPA         Myllypuro TN    ke 13.9 klo 18
    SAPA – Jokerit FC                Pallokenttä 6    ke 20.9 klo 20
    FC ALPC – SAPA                 Pallokenttä 6     to 28.9 klo 18
    SAPA – Gnistan/Ogeli          Pallokenttä 6     to 5.10 klo 18

  • SAPA haastaa sarjakärki Atlantis/Akatemian Käpylässä

     

     

     

     

     

     

     

    Edustusjoukkue kohtaa sarjaykkösen Atlantis/Akatemian tänään tiistaina Käpylässä klo 18 alkavassa ottelussa. Krunalaiset yrittävät toistaa kevätkauden tempun.

    SAPA voitti toistamiseen peräkkäin, kun viime torstaina kaatui sarjajumbo Ponnistus lopulta selvin lukemin 4-0. Perinteikäs Ponnistus ei ole vieläkään onnistunut nappaamaan tällä kaudella pistettäkään. Tiistaina krunalaiset kohtaavat sarjataulukossa toisen ääripään, sarjakärjen. Ottelu tulee olemaan siis luonteeltaan tyystin erilainen kuin joukkueen edellinen peli. Kärkijoukkueet ovat kuluvalla sesongilla olleet SAPAlle mieluisia, sillä vihreäpaidat ovat kukistaneet molemmat silloiset kärkijoukkuet niin HJK/laajasalon kuin nyt kohdattavan Atlantis/Akatemian. Kauden ensimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä oli huikea taistelupeli melkeinpä alusta loppuun. Krunalaisten loistava asenne palkittiin 2-1 voitolla. Vastaavalla peli-ilmeellä samainen on varmasti taas lähellä onnistua.

    Atlantis/Akatemian piste-ero on vain yksi piste takaa niskaan hengittävistä tasapisteissä olevista Viikingit/S.C.P:stä ja HJK/Laajasalosta. Joukkue porskuttaa kuuden ottelun voittoputkessa, mutta se on tänä aikana kohdannut enimmäkseen lohkon häntäpään joukkueita. Huomionarvoista lienee, että SAPA on ainoa joukkue, joka jättänyt Atlantiksen tallä kaudella alle kahteen maaliin.

    Loukkaantuneet Valtteri Frantsi, Joonatan Woodward, Patrick Semangania ja Jani Rahkonen ovat tänään SAPAlta sivussa. Myös Christoffer MacDonald-Thomélta jää peli väliin. Sami Johansson palaa sen sijaan kokoonpanoon.

    Sarjakärjet ovat tällä kaudella sopineet savannalaisille – niinkö myös tällä kertaa?

    SAPA – Atlantis/Akatemia
    Käpylän nurmella tiistaina 29.8 klo 18
    Tervetuloa!

     

  • SAPA kukisti Ponnistuksen Käpylässä 4-0

     

     

     

     

     

     

     

    24.8
    4. divisioona
    Käpylä
    SAPA – Ponnistus 4-0 (2-0)
    SAPAn maalit: Patrick Semangania (27. min.), Kalle Vanhatalo (45. min.), Javier ihatsu (84. min.) ja Olli Romppainen (87. min.)

    SAPAn edustusjoukkue kaatoi sarjassa edelleen ilman pisteitä olevan Ponnistuksen lukemin 4-0 torstaina Käpylässä pelatussa ottelussa. Vieraat onnistuivat pysymään pelissä mukana pitkään, mutta ei voinut silti paremmalleen mitään.

    Ponnistus oli ennen illan kamppailua siis hävinnyt kaikki tähänastiset pelinsä eikä savannalaisten suunnitelmissa ollut olla ensimmäinen, joka pisteitä Haapaniemen kentän kumppanuusseuralle lahjoittaa.

    Ottelun ensimmäisellä puoliajalla mentiin silti hyvinkin tasaisissa merkeissä eikä Ponnistus näyttänyt lainkaan niin huonolta joukkueelta kuin sarjataulukkoa tiiraillessa voisi olettaa.

    SAPA löysi kuitenkin 27. minuutilla väylän iskeä, kun Jari Mustonen pani pitkän Kalle Vanhatalolle Hänen laukauksestaan pallo kimposi Patrick Semanganialle, joka pääsi laukomaan pallon maaliin, 1-0.

    Kotijoukkue onnistui vielä juuri ennen taukoa tuplaamaan johtonsa – ansaitusti tai ei. Kuusimäki syötti keskelle Kalle Vanhatalolle, jonka veto vajaasta 25 metristä sujahti tarkkaakin tarkemmin tolpan kautta sisään, 2-0.

    Jos avauspuolikkaalla ei juuri tasoero näkynyt, niin jälkimmäisellä Ponnistus alkoi sitten olla jo mankelissa. Ihmeen kaupalla krunalaisten maalilukema pysyi kahdessa, vaikka paikkoja niitata peli lopullisesti oli tukuittain.

    Muun muassa Christoffer MacDonald-Thomé laukoi pari kertaa niukasti ohi. Myös Semangania oli lähellä iskeä ennen vaihtoon mentyään toistamiseen. Ensin hyökkääjän kuti torjuttiin, ja Vanhatalo laukoi vielä paluupallosta, mutta vieraiden vahti Milo Syrjäläinen veti taas pitemmän korren. Ja muutamaa minuuttia myöhemmin Semanganian vaaralliseen vetoon onnistui maalivahti pääsemään jälleen pallon tielle.

    Pitkästä aikaa SAPAn kokoonpanoon palannut Mikael Virta näytti 75. minuutilla välähdyksen viime kaudesta, kun mies pääsi kuljettamaan laidalta muutamaan metriin maalista, mutta tälläkin kerralla Syrjäläisen torjunta esti maalin syntymisen.

    Lopullinen ratkaisu nähtiin 84 minuutin kohdalla. Virta sai pallon laitaan, ja syötti rankkarialueen sisään Javier Ihatsulle, joka pääsi laukomaan keskeltä numeroiksi 3-0.

    Olli Romppainen teki vielä lähietäisyydeltä 87. peliminuutilla ensimmäisen maalinsa SAPAn paidassa, 4-0.

    SAPAssa debytoi Atletico Malmista joukkueeseen siirtynyt Alfredo Miguel (s. 1991) ja b-juniori Veikko Mykkänen, jotka molemmat suoriutuivat ensiesiintymisissään hyvin.

    SAPA saa seuraavaksi vastaansa sarjakärki Atlantis/Akatemian, jonka vihreäpaidat onnistuvat joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa kaatamaan. Ottelu pelataan samaisella Käpylän nurmella klo 18 alkaen.

    SAPAn kokoonpano Ponnistus-ottelussa: John Stolpe; Mikko Aho (65. Mikael Virta), Anselmi Henriksson (76. Olli Romppainen), Jari Mustonen, Sami Helppi, Mikko Nieminen, Rasmus Helminen (46. Christoffer MacDonald-Thomé), Kalle Vanhatalo, Alfredo Miguel (46. Veikko Mykkänen), Patrick Semangania (65. Javier Ihatsu), Jaakko Kuusimäki.

    SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

    SAPA – Atlantis/Akatemia     Käpylä              ti 29.8 klo 18
    FC Viikingit/S.C.P                 Kartanon TN     pe 8.9 klo 19.15
    HJK/Laajasalo – SAPA         Myllypuro TN    ke 13.9 klo 18
    SAPA – Jokerit FC                Pallokenttä 6    ke 20.9 klo 20
    FC ALPC – SAPA                 Pallokenttä 6     to 28.9 klo 18
    SAPA – Gnistan/Ogeli          Pallokenttä 6     to 5.10 klo 18

     

     

     

     

  • SAPAn kaikki miesjoukkueet pelaavat tänään

     

     

     

     

     

     

     

    SAPAn kaikki kolme miestenjoukkuetta pelaavat tänään torstaina. Edustusjoukkue ottaa Käpylässä mittaa klo 18 alkavassa ottelussa vielä pisteittä olevasta Ponnistuksesta. Edustuksen kanssa Nelosta pelaava SAPA M3 puolestaan kohtaa LPS/Kuninkaat Talissa, peli käynnistyy klo 18.30. Vitosessa pelaava SAPA/2 pelaa Bollis 6:lla, jonne vastustajaksi saapuu klo 20.15 alkavaan matsiin FC Babylon.

    Tässä välissä on hyvä kerrata myös muiden joukkueiden tilannetta: SAPA M3 oli vielä kesätauolla lohkon häntäpäässä, mutta Otto Kulmalan valmentama ryhmä yltyi syyskauden avausotteluissa oivaan vireeseen voittaen neljästä kamppailustaan kolme. Viime kierroksella MPS/Old Stars katkaisi jo kevätkierroksen viimeisessä matsissa alkaneen neljän ottelun voittoputken joukkueiden pelattua 1-1 tasan. M3 on noussut upeasti kärkikahinoihin ollen tällä hetkellä sarjassa kolmantena.

    SAPAn kakkosjoukkue majailee Vitosen lohkossaan keskikastissa kymmenen joukkueen lohkossa kuudentena kahdesta kolmeen ottelua muita vähemmän pelanneena. Kevätkausi sujui joukkueelta tasaisesti eikä Kimmo Hyttisen suojatit ole hävinneet kahdesti peräkkäin kertaakaan ja on voittanut puolet pelaamistaan 10 ottelusta. Kauden jälkimmäisen puolisko on alkanut verkkaisesti, sillä sitä on kakkosjoukkue pelannut vasta yhden ottelun verran. Siinä joukkue nuiji HJK/Yellow:n maalein 4-0.

    Edustusjoukkue on lohkossa seitsemäntenä, seuraavaksi vastaan asettuu ilman pisteitä koko kauden tarponut Ponnistus. Viime kierroksella krunalaiset voittivat ensimmäisen pelinsä neljään otteluun, kun se kaatoi POHU/Akatemian maalein 3-1. Siirtomarkkinoilla SAPAn haaviin tarttui loppukauden kontrahdilla Kolmosen Atletico Malmista siirtynyt Alfredo Miguel. Kokoonpano elää muutoinkin, kuten on tehnyt sitä jatkuvasti koko kauden. Edellisessä ottelussa loukkaantuneet Valtteri Frantsi ja Jani Rahkonen ovat pois illan kokoonpanosta. Lisäksi Joonatan Woodward toipuu saamastaan aivotärähdyksestä. Olli Romppainen ja Christoffer MacDonald-Thomé sen sijaan palaavat ryhmään. B-juniori Veikko Mykkänen tullee tekemään joukkueessa ensiesiintymisensä ja mahdollisesti myös pari muutakin junioria vahvistaa illan kokoonpanoa.

    SAPA- Ponnistus
    Käpylän nurmella torstaina 24.8 klo 18
    Tervetuloa!

     

     

Scroll Up