SAPAn b-junnut päättivät sunnuntaina kautensa komeaan 4-2 voittoon FC Espoo/2:sta. LPS:stä syksyllä SAPAan siirtynyt Wiljami Warsell oli hurjalla pelipäällä iskemällä hattutempun tehtyään krunalaisten kolme viimeistä maalia.
SAPA yritti katkaista päätöskierroksella kolmen ottelun tappioputkea. Vihreäpaidat saivat todellisen salama-alun, kun Karim Marjamäki pommitti upean kaukolaukauksen yläriman kautta sisään jo noin puolen minuutin kohdalla. SAPA siirtyi 2-0 johtoon 15. minuutilla, joka jäi myös taukolukemiksi. Espoo kolisutteli avusjaksolla kuitenkin kertaalleen ylärimaa. SAPAn maalivahti Niilo kotkaslahti torjui toisen jakson alussa hienosti valkopaitojen kudin. Espoo onnistui lopulta 51. minuutilla kaventamaan, mutta Wiljami Warsell iski vähän myöhemmin pikavauhtia 3-1 ja 4-1 osumat, jotka varmistivat SAPAlle täyden pistepotin sateiselta Bollikselta.
Maalit: 1-0 Karim Marjamäki (1. min.), 2-0 Wiljami Warsell (15. min.), 2-1 (51. min.), 3-1 Warsell (55. min.), 4-1 Warsell (61. min.), 4-2 (80. min.)