
Miesten edustusjoukkueen kausi Nelosessa starttaa tänään torstaina ottelulla FC Ellasta vastaan. Matsi käynnistyy Bollis 6:lla klo 20.15. Seuraavassa hieman ennakkotunnelmia jo toisen kerran koronan sarjaan tuomien muutosten säväyttämään kauteen.
Viime vuoden vain 14 ottelua sisältänyt tynkäsesonki sujui ihan kohtuullisesti, mutta nousu-unelma jäi lopulta kahdeksan pisteen päähän. Lopullinen sijoitus oli 16 joukkueen lohkossa viides. Siitä on kuitenkin hyvät lähtökohdat parantaa ja tavoitella jokavuotista tavoitetta, eli nousua Kolmoseen, jossa miesten ykkösjoukkue on ollut viimeksi vuonna 2013. Se kertoo karua kieltään miten vaikeaa nouseminen on ja miten kaiken on osuttava nappiin, jotta noususta voi realistisesti taistella.
Joukkue on uudistunut sopivasti, ja tuoreita SAPA-pelureita on saapunut tällä hetkellä ryhmään viisi, joista tosin Aleksi Roitto on tuttu jo toissa kaudelta. Hän edusti viime kaudella Inkeroisten Purhaa. Tämän kauden uusista pelaajista puolustaja Kuutti Harjula on puolestaan käynyt SAPAn junnuputken läpi, ja on astumassa nyt ensi kertaa miesten peleihin. Muut uudet pelaajat ovat Ikaalisten Urheilijoista siirtynyt puolustaja Albert Mäkelä, Espanjasta kotoisin oleva hyökkääjä Jose Loaisa, jonka viime kauden seura oli Nelosessa pelaava Roihuvuoren Ruisku sekä puolustaja Andrew Kaikai.
Lähtijöinä on sen sijaan pari todellista seuraikonia, kun peräti 16 kautta edustusjoukkueessa pelannut ja SAPAa junioreista lähtien edustanut Anselmi Henriksson ripusti viime kauden päätteeksi nappulakengät naulaan. Myös nykyisin enemmän siviilitöihin ja perheeseen keskittyvä, huikeat 15 kautta SAPAn edustuksessa pelannut Rasmus Helminen lopetti samaten uransa.
Treenipelejä kertyi ennen kauden alkua kaksi kappaletta, joista peli SAPA M3:sta vastaan päättyi niukkaan tappioon ja viime sunnuntaina vieraspeli Hyvinkäällä HyPs:in kanssa päättyi ”pistejakoon” 1-1 lukemin.
Viime vuodelta tuttu maakuntamatkailu on virallisten pelien osalta nyt historiaa, sillä matkapelit rajoittuvat Helsingin rajojen sisäpuolelle. Edelliskauden joukkueista tuttuja ovat FC Viikingit/S.P.C ja FC Fortuna. Muutoin lohkon jengit ovat silti enemmän ja vähemmän samoja aiemmilta vuosilta lukuunottamatta suomalais-kreikkalaista FC Ellasta, joka tänään kohdataan ensi kertaa.
Sarjajärjestelmä on kokenut koronan takia taas muutoksen. Ensin joukkueet kohtaavat jokaisen oman lohkon joukkueen kertaalleen, jonka jälkeen pelataan jatkosarjat. Pelit jatkuvat syyskuussa viikolta 37 alkaen oman lohkon sisäisissä 6 joukkueen ylä- ja alaloppusarjoissa. Alkusarjan pisteet ja maalit seuraavat loppusarjoihin mukana.
Yläloppusarjojen lohkovoittajat nousevat Kolmoseen. Sijalle 2 sijoittuneet jatkokarsintaan mahdollisista lisänousupaikoista. Alaloppusarjojen sijoille 4-6 sijoittuneet putoavat Vitoseen. Otteluohjelma löytyy täältä: SAPA (palloliitto.fi)
SAPAn päävalmentajana jatkaa Samuli Jokinen, joukkueenjohtajana Tuomo Känsäkoski ja huoltajana alkukaudesta vielä sivussa oleva Timo Erkkilä (nyk. Takalo).
Samuli odottaa ensimmäistä ottelua jo innolla, mutta tiedostaa poikkeuksellisen kauden tuomat haasteet. ”Hyvät fiilikset kun vihdoin päästään pelaamaan. Vaikea kausi tulee olemaan, kun harjoitella ei ole saanut kuin hetken. Varmasti tulee pelit paranemaan mitä enemmän saadaan pelejä ja treenejä alle. Ei ole kauhean normaali kausi taaskaan.”
Joukkue ei ole kokenut kovin suuria muutoksia, mikä on etenkin näin lyhyen kauteen valmistautumisen takia positiivinen asia.”Hyvä joukkue on kasassa. Runko on sama kuin viime kaudella, mikä helpottaa. Muutama uusi pelaaja on myös tullut, ihan hyvät fiilikset on joukkueesta,” kertoo Samuli kauden alla.
SAPA kaudella 2021:
Maalivahdit: Mikael Biese ja Jere Aho.
Puolustajat: Martin Laitinen, Alexey Lazarev, Daniel Canga, Bille Sirén, Albert Mäkelä, Kuutti Harjula, Andrew Kaikai
Keskikenttäpelaajat: Manu Taavitsainen, Riku Riihioja, Alfredo Miguel, Jesse Martin, Juusuf Abdi, Valtteri Frantsi, Matias Romppainen, Aleksi Roitto, Saleem Shera
Hyökkääjät: Muhamed Bade, Leevi Priha, Samir Jmaali, Sheriff Bajo, Jose Loaisa, Patrick Semangania, Christoffer MacDonald-Thomé
Tulleet: Albert Mäkelä (Ikaalisten Urheilijat), Kuutti Harjula (SAPA-jun.), Jose Loaisa (Roihuvuoren Ruisku), Aleksi Roitto (Inkeroisten Purha), Andrew Kaikai
Lähteneet: Anselmi Henriksson (lop.), Rasmus Helminen (lop.), Cheela Capilo, Ahmedjasin Ibrahim (SAPA/3), John Stolpe (TiPS), Albian Ibishi, Joseph Johnson, Julius Kukkonen (SAPA/3)
Facebook:https://www.facebook.com/sapaedustus1970/
Twitter:https://twitter.com/SAPAedustus
Instagram:https://www.instagram.com/sapaedustus/?hl=fi