SAPA M3:n kausi starttaa perjantaina Bolliksella

Kuva: Seisomakatsomo.fi

SAPA M3:n toinen kausi Kolmosessa käynnistyy tänään perjantaina Bollis 6:lla. Avausottelussa vastaan tulee MPS/Atletico Malmi, matsi alkaa klo 20.15.

SAPA pelasi viime kaudella ensimmäisen, sopivasti 10-vuotisjuhlakaudelle osuneen Kolmosen sesongin – ja mahtavasti sen tekikin. Savannalaisryhmä tuli neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle ryminällä. Joukkue sijoittui peräti 18 joukkueen lohkossaan todella upeasti neljänneksi ollen pitkään jopa aivan nousupaikkojen kannoilla. Joukkue on lähes sama kuin viime kaudella, joten ei syytä epäillä ettei SAPA voisi keikkua kärkisijoilla myös tänä vuonna.

SAPA M3:n valmentaja Otto Kulmala kertoo joukkueen selkärangan olevan sitoutunut ja kollektiivinen puolustuspeli. Samalla hän kaipaa hyökkäyspäähän lisää tehoja viime kaudesta. “Jokaiselle pelipaikalle on tarjolla hyviä vaihtoehtoja. Muutamalta pelaajalta odotan isoa roolin ottamista ja tuloksen tekoa, etenkin hyökkäyksessä on selkeän ykköskärjen rooli avoinna – siitä käydään kova kilpailu.”

Tällä hetkellä varma siirto on SAPAn edustusjoukkueesta M3:n mukaan tuleva Ahmedjasin Ibrahim. “Odotan Ahmedilta vahvaa sisääntuloa joukkueeseen ja kamppailua meidän kovan keskikentän peliminuuteista. Ahmed on nopeajalkainen, taitava pallonkäsittelijä sekä erinomainen pallon riistäjä. Muutaman pelaajan osalta siirrot on edelleen kesken, joten niistä ei ole vielä tiedotettavaa.”

Viime kauden jengistä poistui Jukka Mäkinen, joka siirtyi FC Babyloniin usean SAPA/3ssa vietetyn vuoden jälkeen. Myös viime kaudella huippukauden pelannut Dominic Savolainen poistui joukkueen vahvuudesta siirryttyään kakkosdivarin FC Kiffeniin. “Tsempit molemmille kundeille alkavaan kauteen!”

Joukkueen kapteenina toimii tällä kaudella Ilari Ikäheimo, varakapteeneina ovat Edi Wikberg, Joel Koivurinta ja Eetu Furuholm.

M3 pelasi kauden alla pari treenipeliä. Ensimmäisessä joukkue pelasi ToTea vastaan 0-0 ja viime viikon ottelussa se voitti M1:n SAPAn keskinäisessä.

Kolmosessa pelataan ensin yksinkertainen sarja ennen syyskuussa alkavia ylä- ja alaloppusarjoja, joihin jää sarjapisteet voimaan. Yläloppusarjojen voittajat selviytyvät nousukarsintaan ja sijalle 5.-6. sijoittuneet putoavat Neloseen. Otteluohjelma löytyy täältä: SAPA/3 (palloliitto.fi)

Otolla on innostunut fiilis pelien alkamisesta, joihin joukkue lähtee viime vuoteen verraten hieman toisenlaisista lähtökohdista, kun vastustajat eivät enää pääse aliarvioimaan munkkipaitoja. “Tilanne on erilainen kuin viime kauteen lähtiessä, jolloin päästiin iskemään ehkä vähän puskista nousijoina. Uskon vahvasti, että viime kaudelta saadut kokemukset auttavat meitä myös tällä kaudella ja annamme omalla tinkimättömällä työnteolla itsellemme jokaisessa matsissa mahdollisuuden pelata voitosta”, hän kertoo.

Pitkään kestäneet koronarajoitukset aiheuttivat valmennukselle harmaita hiuksia. “Kyllähän ne isoja haasteita toi, ehkä päällimmäisenä jatkuva stressi ja epävarmuus siitä, että koska saadaan harjoitella ja pelata. Toivottavasti rajoitukset ovat taakse jäänyttä elämää ja saadaan pelata hieno kausi sekä siinä ohessa nauttia kesästä.”

Mitä tavoitteita teillä on asetettu ja miten viime kauden sensaatiomaiset esitykset toistetaan? “Tavoitteen asettelu on sama kuin aina eli jokaista ottelua lähdetään voittamaan ja tehdään hommat niin hyvin, että annetaan itsellemme mahdollisuus pelata voitosta jokaisessa pelissä”, Otto päättää.

Oton lisäksi taustoilla häärii joukkueenjohdossa Ilari Ikäheimo ja Edi Wikberg sekä huoltajina Bastian Boucht ja Viljami Hietanen.

SAPA M3 kaudella 2021:

Maalivahdit:

1 Matias Marjander, 12 Matias Sauramaa, 92 Henry Elliott, 95 Pasi Petäjä

Puolustajat:

2 Dicky A Lody, 6 Tuukka Saarikoski, 11 Tomas Forsman, 14 Joel Paasu, 21 Edi Wikberg, 24 Jakob Hagström, 28 Mikko-Ville Virolainen, 32 Marko Suomalainen, 33 Jaakko Kuusimäki

Keskikenttäpelaajat:

4 Joel Koivurinta, 7 Ilari Ikäheimo (kapteeni), 10 Eetu Furuholm, 16 Zakarie Ali, 18 Ahmedjasin Ibrahim, 26 Julius Kukkonen, 27 Elia Nissinen

Hyökkääjät:

5 Eemil Karra, 8 Eino Furuholm, 17 Henri Unkuri, 22 Victor Villegas, 25 Patrik Huber, 47 Claes Nyström, 70 Tim Tuomikoski, 99 Salomon Nzita

Tulleet: Ahmedjasin Ibrahim (SAPA/M1) Lähteneet: Jukka Mäkinen (FC Babylon), Dominic Savolainen (FC Kiffen)

Instagram: https://www.instagram.com/sapam3_official/?hl=fi