Otteluennakko: Edustusjoukkue kohtaa perjantaina HJK/Laajasalon – “Jokaisella pelillä on huikean iso merkitys”

SAPAn miesten edustusjoukkueella on vielä 5 ottelua kautta jäljellä. Ensimmäinen niistä pelataan tänään perjantaina, kun Laajasalon nurmella vastaan tulee HJK/Laajasalo. Matsi käynnistyy klo 18.15.

SAPA on päässyt hienoon vireeseen sesongin kääntyessä loppusuoralle. Savannalaiset ovat pelanneet jo kolme nollapeliä putkeen ja ottanut niistä yhtä monta voittoa. Tämä tietää todella jännittäviä asetelmia kauden loppuhuipennukseen. Vihreäpaidat ovat iskuetäisyydellä viiden pisteen päässä ottelun verran enemmän pelaannesta kärkijoukkue FC POHUsta.

SAPAN kokoonpano on kutakuinkin viime pelin kaltainen, mutta kuitenkin pienin muutoksin. SAPAn kokoonpanosta ovat sivussa Rasmus Helminen ja Jonas Nyholm, puolestaan Aleksi Roitto sekä Albian Ibishi ovat tänään mukana. Pitkäaikaisloukkaantuneita ovat Martin Yilmaz, Anton Matinlauri sekä Manu Taavitsainen. Patrick Semanganian ja Markus Vannisen tilaa seurataan päivä kerrallaan. Maalissa aloittaa Jere Aho.

HJK/Laajasalo taistelee kynsin ja hampain sarjapaikkansa puolesta ollen sarjassa ensimmäisenä joukkueena putoamisviivan alapuolella, joka siintää kolmen pinnan päässä. Klubi on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin sijaa ylempänä oleva FC Puimur. Kaikki on vielä sinivalkoisilla omissa käsissä ja varmaa on, että joukkue tulee perjantaina kovaa.

Jukka Koskela on kunnostautunut HJK/Laajasalon maaliruiskuna miehen paukuttaessa tällä kaudella jo 14 osumaa. Sillä ollaan neljän Nelosen lohkon jaetulla kuudennella sijalla maalintekijätilastossa.

“Meillä on ollut loistavat 3 viimeistä peliä ja kolmen nollapelin putki. Taas edessä tiukka matsi. Neljä joukkuetta on viiden pisteen sisällä, joten tämä on todella tiukka sarja ja jokaisella pelillä on huikean iso merkitys, vähän jopa jännittää”, kommentoi SAPAn valmentaja Rasmus Jansson tämäniltaista kamppailua.

SAPA on pitänyt maalinsa puhtaana jo 280 minuuttia putkeen. Jansson pitää neljää peräkkäistä nollapeliä vaikeana, muttei kuitenkaan silti mahdottomana saavuttaa. “Toivotaan että pystytään jatkamaan nollaputkea, se olisi tietysti ihan käsittämättömän hienoa. Pitää kuitenkin muistaa, että HJK/Laajasalo on iskenyt viimeisissä otteluissa todella paljon maaleja eli meidän pitää olla parhaassa mahdollisessa vireessä, jotta pystymme pitämään taas nollat. Mutta uskon vahvasti että perjantaina ollaan kovassa tikissä ja haetaan pisteet”, valmentaja sanoo lopuksi.

Kauden ensimmäinen ottelu joukkueiden välillä päättyi SAPAn 2-0 voittoon.

5 viimeisintä ottelua:

SAPA:

LPS/Kuninkaat-SAPA 3-1
FC Puimur/2-SAPA 3-1
Kurvin Vauhti-SAPA 0-1
SAPA-SUMU/sob 8-0
SAPA-PPJ 3-0

HJK/Laajasalo:

SUMU/sob-HJK/Laajasalo 2-4
HJK/Laajasalo-Kurvin Vauhti 3-2
FC POHU/Hurjin- HJK/Laajasalo 0-5
HJK/Lsalo-LPS/Kuninkaat 3-9
Gnistan/Ogeli-HJK/Lsalo 6-4

HJK/Laajasalo – SAPA
Laajasalon nurmella perjantaina 6.9 klo 18.15