Edustusjoukkue perjantaina nautiskellen tärkeään 3-0 voittoon PPJ:stä – “Uskon että fanit tykkäsivät”

30.8
Nelonen
Brahen kenttä
SAPA – PPJ 3-0 (2-0)
SAPAn maalit: Muhamed Bade (25. min.), Mikko-Ville Virolainen (28. min.) ja Karim Marjamäki (58. min.)

SAPAn miesten edustusjoukkue otti perjantai-iltana todella tärkeän voiton, kun se kukisti upealla pelillä Brahen kentällä pelatussa kamppailussa lohkon kärkijoukkueisiin lukeutuvan PPJ:n puhtaasti lukemin 3-0. Tämä oli SAPAlle jo kolmas nollapeli putkeen.

Peli oli kummallekkin ääritärkeä, sillä tappio olisi tiennyt kärkipaikan karkaamista liian kauaksi. Savannalaiset tulivat otteluun erittäin pirteällä jalalla ja otti täysin ansaitun täyden pistepotin jälleen kerran varsin runsaslukuisen, reilusti yli kolmekymmenpäisen yleisön edessä. Jobinpostia SAPAlle toi lukuisat loukkaantumiset, joiden vakavuudesta ei kuitenkaan vielä ole tarkempaa tietoa.

SAPA kävi lähellä maalintekoa jo ensiminuuteilla, mutta Christoffer MacDonald-Thomén lähiyrityksen onnistui vieraiden veskari Markku Saarinen torjumaan.

SAPAn Jesse Martin joutui jättämään jo vartin jälkeen pelin kesken loukkaantumisen vuoksi.

Avausosumaa saatiin odottaa 25. minuutille. Vihreäpaidat saivat hyvän prässin seurauksena vaparin, joka annettiin nopeasti lyhyenä. Sinivalkoisten puolustus ei ollut tähän valmistautunut, ja hienon vauhdikkaan syöttöketjun päätteeksi Muhamed Bade vei kotijoukkueen 1-0 johtoon.

Lisää saatiin vain 3 minuuttia tämän perään. Edellisen osuman syöttäjä Mikko-Ville Virolainen ampui pienessä tilassa ja pienestä kulmasta tarkasti takaylänurkkaan ja peli oli 2-0. Hän osui myöhemmin ensimmäisellä puoliajalla vielä tolppaan. Virolainen joutui jättämään toisella jaksolla kentän loukkaantumisen vuoksi.

Nautittavaa futista katsojille tarjonneella SAPAlla oli avausjaksolla vielä parisen loistopaikkaa, mutta sihti ei aivan osunut kohdilleen.

Mikko-Ville Virolainen oli juhlittavana hänen lauottua illan toisen osuman.

Toisella 45-minuuttisella meno hiukan rauhoittui, mutta oikeastaan mitään hätää ei vihreäpaidoilla ollut missään vaiheessa. Ottelun parhaaksi valittu SAPA-vahti Jere Aho piti myös läpi kamppailun varmasti huolen isäntien maalin koskemattomuudesta.

58. peliminuutilla Karim Marjamäki lisäsi SAPAn johdon jo kolmeen maaliin kauden jo kymmenennellä osumallaan pitäen joukkueen sisäisen maalipörssin johtoa hallussaan suvereenisti.

PPJ ei tästä enää toipunut ja pisteet lähtivät vihreiden matkaan komealla voitolla.

“Uskomattoman hyvät fiilikset, tunne joukkueen ja pelin sisällä on todella hyvä. Kaikki asiat rullaavaat tällä hetkellä loistavasti, kun nyt ollaan saatu asiat kuntoon”, hehkutti ottelun jälkeen SAPAn valmentajista Henri Jussila.

“Kun peli kutsuu pelaamaan suoraan selustaan tai jos peli kutsuu pitämään palloa niin me pelataan. Peli ja fiilis joukkueessa on vaan nyt niin hyvässä kunnossa ja kaikki näyttää erittäin hyvältä. Uskon että meidän fanit myös varmasti tänään tykkäsivät”.

SAPAlla oli perjantaina paljon poissaoloja ja lisää vammoja saatiin nähdä valitettavasti pitkin iltaa. Jussila ei pidä kuitenkaan asiaa huolestuttavana. “Ongelmat olivat tiedossa, että meillä on ollut vähän flunssa-aaltoa. Mutta loukkaantumistilanteessa ei ole mitään muuta tiedossani kuin kolme pitkäaikaisloukkaantunutta (Martin Yilmaz, Anton Matinlauri, Manu Taavitsainen). Sen pohjalta me treenataan kohti seuraavaa peliä, että meillä on vaivoja. En silti usko että meillä on yhtäkään uutta loukkaantunutta keitä ei saataisi viikon päästä kuntoon,” Jussila sanoo lopuksi luottavaisena.

SAPA on kiinni tiukasti nousutaistelussa ollen tällä hetkellä sarjassa kolmantena kaksi pistettä kärjestä. Viisi peliä on vielä kautta jäljellä, niistä ensimmäinen peltaan ensi perjantaina Laajasalon nurmella. Tuolloin vastaan asettuu sarjassa kymmenetenä oleva HJK/Laajasalo. Ottelu vihelletään käyntiin klo 18.15.

SAPAn kokoonpano PPJ-ottelussa: Jere Aho; Anselmi Henriksson, Martin Laitinen, Rasmus Helminen, Valtteri Frantsi (62. Jussi-Pekka Savolainen), Mikko-Ville Virolainen (70. Daniel Canga), Jesse Martin (15. Joseph Johnson), Riku Riihioja, Karim Marjamäki, Christoffer MacDonald-Thomé (90. Markus Vanninen), Muhamed Bade. Vaihdossa: John Stolpe

SAPAn loput syyskierroksen ottelut:

HJK/Laajasalo-SAPA Laajasalon nurmi pe 6.9 klo 18.15
FC POHU/Hurjin-SAPA Lassilan TN to 12.9 klo 20.15
SAPA-Gnistan/Ogeli Brahen kenttä pe 20.9 klo 19.15
Töölön Taisto/Akatemia-SAPA Pallokenttä 6 to 26.9 klo 20.20
SAPA-PK-35/2 Pallokenttä 6 to 3.10 klo 20.15

Facebook: https://www.facebook.com/sapaedustus1970/

Twitter: https://twitter.com/sapaedustus?lang=fi

Instagram: https://www.instagram.com/sapaedustus/