Edustusjoukkue palaa kesätauolta matkaamalla tänään Orimattilaan Petojen vieraaksi

SAPAn miesten edustusjoukkueen kausi jatkuu 3 viikon kesätauon jälkeen Orimattilassa paikallista Petoa vastaan. Savannalaisten sesonki on startannut toivotun vauhdikkaasti joukkueen saalistettua kauden kahdesta ensimmäisestä pelistä yhtä monta voittoa.

SAPAn otteet ovat olleet avauspeleissä hitusen ailahtelevia, mutta samalla riittävän tehokkaita täysiin pistepotteihin. Akilles-pelissä joukkue sortui tehottomuuteen hukaten melkoisen määrän loistavia maalipaikkoja, vaikka myös vastustajalla oli toki hetkensä. Nyt valmennuksen toiveena on luultavasti ehjä 90-minuuttinen.

Maakuntapelit palasivat ottelukalenteriin vuosien tauon jälkeen. Kahdesta todellisesta reissupelistä jälkimmäinen osa suoritetaan tänään Päijät-Hämeen reilu 16 000 tuhannen asukkaan Orimattilan kaupunkiin. Tähän reissupelit päättyvät, jos Vantaan Havukoskea ei tähän joukkoon lasketa.

Illan vastustaja Pedot on ehtinyt tahkoamaan pelin verran SAPAa enemmän. Kolmesta matsista joukkue on saanut joka sarakkeeseen merkinnän ollen siis neljässä pisteessä. Viime kaudella orimattilalaiset selviytyivät Nelosessa ensimmäisenä joukkueena kuiville kahden pisteen erolla putoamisviivaan. Seura sai kauden avauksen tiimoilta Palloliitolta 300€ sakot katsomosta tulleiden huuteluiden vuoksi.

SAPAn valmentaja Samuli Jokinen on iloinen omiensa treeni-ilmeeseen tauon aikana. “Vaikka peleistä on ollut taukoa niin olen tyytyväinen miten ollaan tässä treenattu. Kiva kun pitkästä aikaa päästään taas pelaamaan.”

SAPAn kokoonpano on elänyt hieman sitten Akilles-pelin. Ryhmään palaavat puolustajat Anselmi Henriksson ja Alexey Lazarev sekä keskikenttämiehet Valtteri Frantsi ja Riku Riihioja. Sen sijaan viime matsissa pelanneet Leevi Priha, Jesse Martin, Joseph Johnson ja Juusuf Abdi eivät ole perjantaina mukana. Maalilla on tänään Mikael Biese.

Orimattilan PedotSAPA

Orimattilan keskusnurmella perjantaina 24.7 klo 18.30